Miten johtaja voi lisätä luottamusta ja vähentää stressiä COVID-19-pandemian aikana?

Miten johtaa äkillisessä murroksessa, kun tulevaisuus on sumun peitossa? Onko luottamuksen ja toiveikkuuden ylläpitäminen mahdollista ja jos on, niin millä tavoin? Aloin etsiä tietoa ja taustatutkimuksia kriisissä johtamisen psykologisista ilmiöistä. Löysin APA:n artikkelin aiheesta, jonka olen tähän kääntäen lainannut. Alkuperäiset lähteet löytyvät kirjoituksen lopusta.

Ihmiset odottavat johtajilta neuvoja siitä, mitä tehdä, mitä odottaa ja miten toimia. Epävarmoina ja ennakoimattomina aikoina vahvan, rauhallisen ja luotettavan johtamisen tarve on tärkeämpi kuin koskaan.Psykologiset tutkimukset osoittavat useita tapoja, joilla johtajat – olivatpa he sitten julkisen sektorin johtajia, yritysjohtajia, opettajia tai vanhempia – voivat viestintää parantamalla lisätä luottamusta ja vähentää stressiä.

Hallitse oma stressisi, koska se tarttuu

Ihmiset odottavat johtajien olevan rauhallisia ja tietoisia päätöksissään ja toimissaan. Kriisitilanteissa heitä seurataan entistä tarkemmin. Siksi stressaaviin tapahtumiin erittäin tunnepitoisesti reagoivat johtajat voivat omalla reagoinnillaan lisätä muiden ihmisten stressiä ja ahdistusta. Johtaja voi hallita stressiä rauhoittamalla ja hidastamalla, arvioimalla stressiä ja pyrkimällä ymmärtämän tunnereaktioidensa aiheuttajia. Jopa äkillisen ja voimakkaan kriisin tilanteessa johtajan on pidettävä taukoja nollatakseen ja keskittyäkseen uudelleen.

Jaa tietoa, myötätuntoa ja optimismia

Johtajan tulisi tunnistaa ymmärtää ja hyväksyä ihmisten kokemaa epävarmuutta ja ahdistusta. Ihmiset reagoivat kuormitukseen yksilöllisesti – se mikä stressaa toista, voi toisesta tuntua normaalilta elämänmenolta. Tämä on erityisen tärkeää huomata silloin, kun johtaja kertoo suurista, todennäköisesti stressiä lisäävistä päätöksistä, kuten työpaikan sulkemisesta tai työajan lyhentämisestä. Tällöin on tunnistettava, että ihmiset tarvitsevat johtajiaan tuomaan heille toivoa ja hallinnan tunnetta. Hallinnan menetys voi lisätä avuttomuutta ja lamata toimintakykyä. Johtajan tulisi kertoa selkeästi ja käytännöllisesti, miten ihmiset voivat osallistua ja päästä eteenpäin. Käytännön toimet ja rutiinit auttavat hallitsemaan stressiä, purkamaan huolenaiheita ja lisäämään toiveikkuutta.

Rakenna luottamusta luotettavuudella

Uskottavuus on yhdistelmä asiantuntemusta ja luotettavuutta. Johtaja saavuttaa uskottavuuden osoittamalla ymmärtävänsä tilanteen riskit ja seuraukset. Johtajan ei kuitenkaan pidä odottaa tietävänsä kaikkia vastauksia. Luotettava johtaja myöntää, kun ei tiedä ja voi etsiä tai jakaa vastaamisvuoroja muille asiantuntijoille.

Johdonmukainen rehellisyys ja avoimuus lisäävät arvostusta

Luottamuksen ja yhteisöllisyyden lisäämiseksi johtajan on uskallettava kertoa vaikeatkin uutiset selkeästi, suorasti ja varoa tuottamasta väärinkäsityksiä siitä, että kaikki on hyvin. Tehokas johtaja ei piilota huonoja uutisia, koska ne pysyvät harvoin piilossa. Hyvä johtaja ei myöskään piilottele isompiensa takana tai vetäydy näkymättömiin. Johtajan uskottavuus murenee nopeasti, jos hän ei jaa kaikkia tosiasioita tai välttelee niiden kohtaamista. Tällainen johtaminen lisää helposti paniikkia ja ylikuormitusta työyhteisössä ja lopulta ihmiset hylkäävät epäluotettavaksi arvioimansa johtajan.

Viestitä säännöllisesti

Epävarmuuden hallintaa voi tukea säännöllisellä viestinnällä, jota ihmiset voivat luottavaisina odottaa. Ihmiset ovat taipuvaisia ​​ajattelemaan pahinta mahdollista tilannetta, jos viestintä hiljenee tai lakkaa kokonaan.

Järjestä keskustelufoorumeita

Ihmisillä on kysymyksiä ja ehdotuksia myös kriisitilanteissa, osallistuminen ja kuulluksi tuleminen on tärkeä inhimillinen perustarve. Johtaja vahvistaa luottamusta järjestämällä tarkoituksenmukaisen kanavan kysymyksille, ehdotuksille ja vastauksille, vaikka hän ei itse kaikkiin kysymyksiin voisikaan vastata. Vertaisvinkkaus on loistava tapa jakaa tietoa, käytännöllisiä keinoja ja vahvistaa yhteisöllisyyttä myös etätyön aikana.

Ole esimerkki

Johtaja on aina roolimalli ja näyttää esimerkkiä erityisesti tilanteissa, joissa ihmiset ovat epävarmoja siitä, miten heidän tulisi toimia ja käyttäytyä. Johtajan on näytettävä suuntaa ja mentävä ensin upottavan suon yli. Ihmiset seuraavat herkemmin johtajan toimintaa ja sanatonta viestintää kuin puhuttuja tai kirjallisia viestejä. Siksi johtajan on toimittava johdonmukaisesti sen suhteen, miten hän viestittää asioita ja pyytää muilta. Johtajan on ensimmäisenä omaksuttava uudet toimintaohjeet ja muutokset. Jos hänen on itse vaikea hyväksyä niitä, hänen on selvitettävä oma sisäistämisprosessinsa voidakseen uskottavasti välittää ohjeet ja vaikeat uutiset omille työntekijöilleen. He seuraavat arvostamiensa johtajiensa esimerkkiä. Arvostus rakentuu keskinäisen luottamuksen, runsaan vuorovaikutuksen ja johdonmukaisen rehellisyyden yhteisvaikutuksena.

Pauli Kallio

Suunnittelija, Koulutus- ja kehittömispalvelu Aducate
PsT, Työn ja organisaatioiden erikoispsykologi

Pauli koordinoi UEF EMBA -asiantuntijaohjelmaa, joka vastaa tulevaisuuden liiketoiminnan ja muutosjohtamisen haasteisiin ja valmentaa johtajia, esimiehiä ja yhteisöjä sekä koordinoi yritysten kehittämishankkeita.



Tarvitaanko sosiaalityössä jatkuvaa oppimista?

Tein sivuaskeleen yliopistosta käytännön työn suuntaan ja olin projektitutkijana Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen ISOn hallinnoimassa aikuissosiaalityön  ISO SOS -hankkeessa vajaan kaksi vuotta. Hankkeessa kehitettiin kokeilujen kautta sosiaalityön vaikuttavia toimintakäytäntöjä ja asiakkaiden osallisuutta palveluihin. Kokemus avasi aikuiskouluttajan silmät pohtimaan sosiaalityön tilaa ja siellä työskentelevien osaamisen päivittämistä. Sosiaalityö on ollut viimeisten vuosien aikana kovassa muutospaineessa ja lastensuojelun tapauksia on puitu iltapäivälehdissä eikä aina niin hyvässä valossa. Aikuissosiaalityö on uuden edessä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoidettavaksi vuoden 2017 alusta. Onko työntekijöillä valmiuksia vastata näihin muutospaineisiin ja mitä se edellyttää?  

Sosiaalityö pystyisi edistämään kuntalaisten hyvinvointia laajemmin, jos sille annettaisiin mahdollisuus ja ymmärrettäisiin, miten sosiaalityön asiantuntemusta voidaan käyttää kaikkien asukkaiden hyödyksi.

Sosiaalityö on yliopistotutkintoon perustuva käytännön ammatti. Sosiaalityöntekijän pätevyysvaatimukset on kirjattu lakiin ja ne antavat mandaatin työn tekemiseen. Sosiaalityöhön pätevöittävän polun voi aloittaa avoimessa yliopistossa ja Itä-Suomen yliopistossa tämä reitti onkin kovasti käytetty jo työelämässä olevien joukossa.  

Yliopistokoulutus avaa laajan ymmärryksen työssä näkyvistä ilmiöistä ja kyvyn asettaa niitä yhteiskunnalliseen raamiin. Sosiaalityö voi vaikuttaa rakenteellisen sosiaalityön kautta tuomalla esille epäkohtia, jotka se havaitsee. Sosiaalityöllä on kaikki välineet muutoksen selättämiseen ja muutos voi näistä syistä olla myös sosiaalityölle mahdollisuus uudistua.  

Sosiaalityön houkuttelevuus on iso haaste Itä-Suomen kunnissa tällä hetkellä. Pistää miettimään, että vaikka sosiaalityötä opiskelemaan hakeutuu runsaasti alasta kiinnostuneita, miksi he poistuvat käytännön työstä muutaman vuoden jälkeen toisiin tehtäviin. ISO SOS -hanke osoitti, että työn kuormittavuus, suuri vastuu ja siihen nähden heikko palkkaus sekä erityisesti sosiaalityön johtaminen nousivat vaikuttavina syinä esille. Työntekijöiden vahva osaaminen ei näytä saavan arvostusta organisaatioiden tasolla.  Sosiaalityö pystyisi edistämään kuntalaisten hyvinvointia laajemmin, jos sille annettaisiin mahdollisuus ja ymmärrettäisiin, miten sosiaalityön asiantuntemusta voidaan käyttää kaikkien asukkaiden hyödyksi. Tätä tulevassa valtakunnallisessa Tulevaisuuden sote-keskus- hankkeessa yritetään toivottavasti korjata.  

Houkuttelisivatko sosiaalityön työyhteisöt ja tehtävät parempaan sitoutumiseen, jos muutoksen haltuun ottaminen varmistettaisiin jatkuvan oppimisen ymmärryksellä ja sitä kautta sillä, että työntekijöiden osaaminen on vaatimusten tasalla? Tukevatko sosiaalityön esimiehet tätä ja onko heillä tehtävään tarvittavia valmiuksia ja välineitä? Maailma myös sosiaalityön ympärillä muuttuu vauhdilla. Sosiaalityön käytännön arki on oppimisympäristö, jossa asiakkaiden elämäntilanteiden ja muuttuvan yhteiskunnan asettamia haasteita voidaan päivittäin harjoitella. Jatkuva oppiminen sosiaalityössä tarkoittaa oman työn reflektointia osaavan esimiehen tai tiimin kanssa sekä käytäntötutkimusta työn vaikuttavuudesta. Tämänkaltaista sosiaalityön työelämälähtöistä (SOCOBA)   kehittämismallia on kehitetty Itä-Suomen yliopiston sosiaalityön maisterikoulutusohjelmissa Kainuussa ja Kymenlaaksossa. Käytännön työ, tutkimus ja teoria ovat tällaisessa kehittämisympäristössä jatkuvassa dialogissa.    

Osaaminen menee osaamisen luokse ja se kukkii, kun sitä jaetaan ja sen annetaan kukkia. Oppia ikä kaikki, myös sosiaalityössä.


Seija Okulov, suunnittelija
Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate

Monitilatyöympäristöön muuttaminen merkitsee myös mielentilan muutosta.

Itä-Suomen yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate muutti uusiin monitoimitiloihin lähes vuosi sitten, joten on sopiva hetki tuumailla muutokseen liittyviä kokemuksia ja havaintoja. Tavaroiden muuton jälkeen on ollut vuorossa oman työn ja yhteispelin muotoileminen uusiin tiloihin. Olemme hakeneet itselle sopivaa yksilöllistä työskentelytapaa uudessa ympäristössä, minäkin ajattelin kokeilevani jokaista mahdollista työpistettä puolen vuoden sisällä. Huomasin kuitenkin sen olevan haastavaa, sillä laskin että meillä on yli 100 tuolia istahdettavaksi. Oivalsin että tilojen toiminnallisuuden ohella on erittäin tärkeää käsitellä myös sosiaalisen ja psyykkisen työympäristön muutosta. Muutto ei pääty tavaroiden sisään kantamiseen vaan jatkuu yhteistyön tapojen muotoiluna ja yksilön mielensisäisinä prosesseina. Tila muuttaa myös työntekemisen kulttuuria, kuten työkaveri Seija oivalsi:

”Nyt on harjoiteltu sitä, miten monitilaympäristössä voidaan tehdä tuttuja töitä toisin. Mutta näyttää siltä, että siinä kohdassa isoin selätettävä ei olekaan uusi tilaratkaisu, vaan se että uusissa tiloissa tehdään töitä vanhalla tavalla. Siitä syntyy se kitka, mitä edelleen podetaan. Toisin sanoen: näihin tiloihin pitääkin työ tuunata erilaiseksi kuin se oli vuosikausitiloissa. Olen samaa mieltä siitä, että nyt pitäisi vaan puhua, puhua ja puhua, jotta mikään ei jäisi käsittelemättä ja mielet olisivat avoimia uudenlaiseen työn muotoutumiseen.” 

Mistä olisi hyvä puhua? Kaikesta mahdollisesta – työpöytien ja tuolien järjestämisestä, säilytystiloista, roskakorin paikasta, tilavarausten pelisäännöistä ja viime kädessä arvopäivityksistä ja arjen työhyveistä. Miten yksityisyys ja oman tilan tarve otetaan huomioon, millaisia mahdollisuuksia yhteiseen ideointiin? Missä voi puhua, missä on voitava keskittyä hiljaiseen työhön, mihin voi vetäytyä? Onko taukoliikunnalle tilaa ja välineitä?

On tärkeää luoda edellytykset keskittymistä vaativien töiden tekemiseen ja ehkäistä keskeytyksiä. Toisin sanon varmistaa työrauha. Työn intensiivistyminen merkitsee kasvavia vaatimuksia keskittymiselle. Tiedämme että keskeytykset häiritsevät eniten juuri pitkäkestoista, intensiivistä keskittymistä edellyttäviä tehtäviä. Keskeytykset haukkaavat ajan ohella myös ison palan psyykkistä energiaa, joka tarvitaan ajatusten palauttamiseen ja voi toisaalta merkitä henkisen prosessin uudelleen aloittamista. Henkisen työn tallentaminen ja palauttaminen ei ole yhtä helppoa kuin tiedostojen muokkaaminen. Henkisiä varmuuskopioita ei juuri ole.

Asiakastyössä myös tietosuojan varmistaminen on tärkeää: vastaanottotilojen äänieristys ja näkösuoja korostuvat sitä enemmän, mitä luottamuksellisimpia asioita käsitellään, kuten esimerkiksi ohjaus- tai terapiatyössä tapahtuu. Tietosuoja voi vaarantua myös siten, että monitoimitilassa tietokoneen ruudulla on näkyvissä henkilökohtaisia tietoja työntekijän niitä käsitellessä tai siten, että avotilassa alkanut puhelinkeskustelu kantautuu sivullisille.

Monitilatoimisto ei ole avokonttori – mistä monitilatyöympäristön konsepti syntyi?

Yleensä työympäristöjen muutostrendien ajureina on muuttuvan työn tarpeisiin vastaaminen. Monitilatoimisto on tietotyön murrokseen liittyvä, alun perin monipaikkaisen ja liikkuvan tietotyön tarpeisiin kehitetty tilakonsepti, jolla on pyritty ratkaisemaan perinteisten avotoimistojen ongelmia. Muunneltavassa modernissa monitilatoimistossa on tarjolla erilaisiin työtehtäviin soveltuvia tiloja: rauhallisia tiloja keskittymistä vaativille töille, hiljaisia vetäytymistiloja, asiakastiloja, yhteistyöhön ja neuvotteluihin soveltuvia tiloja sekä erilaisia julkisia kohtaamispaikkoja. Tilat ovat usein nimeämättömiä, jolloin työtiloja varataan päivittäisten työtehtävien mukaan. Tämä näyttää toimivan silloin, kun tiloja on riittävästi ja henkilöstöä on työmatkoilla, etätyössä tai muuten poissa työpaikalta. Tämä on mielentilan muutto ”minun huoneesta meidän taloon”. Yhteisöllisyyttä korostaviin tiloihin voidaan rakentaa kodinomaisuutta vaikkapa työolohuoneeksi nimetyn yhteistilan tai yhteisten taukoaskareiden ja liikunnan kautta.

Tilamuutos tulisi lähteä työn ja asiakkaiden tarpeista käsin.

Erilaisten toimitilavirtausten riskinä on konseptien kritiikitön kopiointi sellaisiinkin työympäristöihin, joissa jokin muu vaihtoehto olisi sopivampi. Rauhallisia yksilötyöhuoneita tarvitaan edelleen, jos työ edellyttää jatkuvaa keskittymistä. Vastaavasti yksilöpainotteista vastaanottotyötä tekevässä organisaatiossa on viisainta varmistaa rauhallisten, asiakkaan tietosuojan ja yksityisyyden takaavien tilojen riittävyys. Jatkuvaa asiakastyötä tekeviä työntekijöitä ei pitäisi juoksuttaa toimitiloissa kulloinkin vapaana olevaa työtilaa etsimässä, vaan varata heille nimettyjä pysyviä tiloja. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tilaa hallinnoi yksi työntekijä kerrallaan. Jos tilojen käyttöastetta halutaan nostaa ja käyttöä tehostaa, niin silloin kannattaa harkita työvuorojen porrastamista asiakaskysynnän mukaan.

Työtilojen omistaminen ja kunnossapitäminen on koko ajan kalliimpaa, siksi monilla työpaikoilla pyritään hillitsemään tilakustannuksia. Seinät maksavat, jolloin niiden kustannuksissa pyritään säästämään. Muuntuvien monitilatoimistojen rakentaminen tulisi kuitenkin lähteä ensisijaisesti työn tarpeista käsin, tulevaisuutta ennakoiden eikä ainakaan ensisijaisesti säästösyistä.

Työtilat säätelevät hyvinvointia – hyvinvoiva työyhteisö tekee parhaat tulokset.

Työtila vaikuttaa suoraan ihmisten terveyteen, hyvinvointiin ja työsuoritukseen. Virpi Ruohomäki työtovereineen kehitti työtilojen suunnitteluun henkilöstön hyvinvointia edistävän lähestymistavan, joka pohjautuu sosiotekniseen systeemisuunnitteluun, oppivan organisaation teorioihin, positiiviseen työpsykologiaan sekä työympäristön hyvinvointi- ja työsuoritusvaikutusten tutkimuksiin. Hyvinvointia edistävä työtila on terveellinen, turvallinen ja esteetön. Se tukee työprosessien sujuvuutta, on hallittava ja kunnioittaa henkilökohtaista tilantarvetta. Hyvä työtila antaa mahdollisuuden työrauhaan ja yksityisyyteen ja tarjoaa valinnan mahdollisuuksia. Se edistää vuorovaikutusta, yhteistyötä ja yhdessä oppimista. Käyttäjälähtöinen ja osallistava tilasuunnittelu vastaa parhaiten muuttuvan, hyvinvointia tukevan työn vaatimuksiin.

Tässä joitakin erityisesti tilojen suunnitteluvaiheeseen liittyviä kysymyksiä: 

  • Miten työn toiminnallinen sujuvuus varmistetaan uusissa tiloissa?
  • Miten vuorovaikutus, yhteispeli ja yhteisoppiminen rakentuvat?
  • Miten työrauha varmistetaan?
  • Entä pitkäkestoiseen intensiiviseen työhön keskittyminen?
  • Millaisia mahdollisuuksia on yksityisyyteen ja oman tilaan?
  • Millaisia edellytyksiä on luottamuksellisiin asiakastapaamisiin?
  • Toimiiko ergonomisuus ja esteettömyys?

Sirolan, Ruohomäen ja Lehtisen v. 2017 julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin yliopistohenkilöstön kokemuksia uudistuneesta työympäristöstä. Monitilatoimistoon siirtymisen koettiin parantaneen yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta sekä lisänneen viihtyisyyttä ja tilatehokkuutta. Tulokset vastasivat pitkälti aiempia tutkimustuloksia, joissa monitilatoimistojen myönteisinä puolina on tunnistettu tiedonkulun ja vuorovaikutuksen helppous, yhteisöllisyyden parantuminen sekä tilojen mukavuus ja tyylikkyys. Sen sijaan psykologisia ulottuvuuksia arvioitiin kriittisemmin. Keskeinen kehittämiskohde oli työrauhan parantaminen kuten monissa aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu. Sirolan ym. tutkimukseen osallistuneista kolmannes arvioi tilojen tukevan heikosti yksilötehtäviä. Lähes kaksi kolmannesta vastaajista arvioi, että siirtyminen rauhallisempaan paikkaan työskentelemään ei ollut helppoa. Keskittymisen häiriötekijöinä olivat riittämätön äänieristys vetäytymistiloissa, puheäänet läheisissä työpisteissä ja näkökentän liikehavainnot. Tilaratkaisuja suunniteltaessa on em. tutkimukseen mukaan kiinnitettävä erityistä huomiota työrauhaa lisääviin tekijöihin, joilla voidaan tukea työsuoritusta ja jaksamista sekä välttää avoimissa tiloissa mahdollisesti herkemmin syntyviä konflikteja.

Sirolan ym. tutkimuksen tulokset vahvistivat aiempia tutkimustuloksia, joiden mukaan avoin työympäristö vetäytymistiloineen ei tukenut keskittymistä vaativaa akateemista työtä yhtä hyvin kuin huoneratkaisu, josta oli pääsy yhteisiin vuorovaikutuksellisiin tiloihin. Tulosten perusteella myös yksilötyöhuoneiden mahdollisuutta osana uudenlaisia monitilaratkaisuja tulisi harkita intensiivistä ja pitkäjänteistä keskittymistä vaativissa työtehtävissä. Tutkijoiden mukaan tulos saattoi heijastaa neuvottelu- ja vetäytymistilojen riittävyyteen ja saavutettavuuteen sekä niiden äänieristykseen liittyviin puutteisiin kohdistettua kritiikkiä.

Merkittävä osa vastaajista koki myös, ettei tilojen toimivuutta parannettu henkilöstöltä saadun palautteen mukaisesti. Myös useiden muiden tutkijoiden mukaan on yleistä, että työympäristön kehittämisprosessi päätetään liian aikaisin heti käyttäjien muutettua uusiin työtiloihin. Tilojen alkuvaiheen käyttökokemusta voitaisiin hyödyntää tilojen kehittämiseksi ja siten välttää hankalasti korjattavia valuvikoja. Monitilatoimisto ei yksistään paranna työn sujumista. Lisäksi tarvitaan tilavalintojen vapautta tukevaa tietoteknologiaa. Myös työn tekemisen tapoja on uusittava, sillä aiemmin omissa huoneissa toimivia työtapoja ei sellaisinaan siirtää monitilatoimistoon. Työtapojen uusintaminen onkin yhteisöllisiin suhtautumistapoihin sekä yksilön mielentiloihin ja tunteisiin syvälle ulottuva prosessi, jolle on annettava riittävästi aikaa. Tarvitaan paljon vuoropuhelua yhteistyön ja toiminnan organisoitumisesta uusissa tiloissa.  Uuden työkulttuurin tärkeitä tekijöitä ovat lisäksi osallistava, myös muuttopäivän jälkeen jatkuva tila- ja käyttösuunnittelu ja yhteisesti sovitut pelisäännöt, jotka ohjaavat toimimaan uusissa tiloissa.  

Pauli Kallio

Työn ja organisaatioiden erikoispsykologi, PsT

Itä- Suomen yliopisto, Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate

Lähteitä & luettavaa:

Bakke, J.W. (2007) A Nordic guide to workplace design (DEKAR). Oslo, Nordic Innovation Center. http://norden.diva-portal.org/smash/get/diva2:707118/FULLTEXT01.pdf. Luettu 6.3.2020.

Haapamäki, J., Hietanen, P., Mikkonen, V., Nenonen, S…. Vuorela, M. (2011). Käyttäjälähtöiset tilat. uutta ajattelua tilojen suunnitteluun. Helsinki: Tekesin julkaisu 12/2011.

Ruohomäki, V., Lahtinen, M., Joutsiniemi, A., Tuominen, P. & Airaksinen, M. (2015b). Human & Green toimintamalli sisäympäristöjen kehittämiseen. SIY-raportti, 33 (s- 155-160). Aalto yliopisto ja Sisäilmayhdistys.

Sirola, P., Ruohomäki, V. & Lahtinen, M. (2017) Yliopiston henkilöstön työn sisällöt ja kokemukset uudistuneesta työympäristöstä. Psykologia 52 (01) 2017.

Hyvinvoivan työyhteisön johtaminen

Uudistava johtaja -koulutuksen yhden jakson teemana oli Hyvinvoivan työyhteisön johtaminen. Jakson asiantuntija FT Mariikka Almiala on väitöskirjassaan Mieli paloi muualle – opettajan työuran muutos ja ammatillisen identiteetin rakentuminen käsitellyt mm. hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä. Esityksessään hän puhui strategisesta hyvinvoinnista osana työhyvinvointia, sen sisällöistä sekä merkityksestä organisaation tuloksellisuuteen.  

Koulutukseen osallistujat tekivät etukäteen Työkykyjohtamisen arvioinnin, jossa he arvioivat oman organisaation tasoa  työterveyteen ja työkykyyn panostamisen osalta. Tasoja on kolme: pronssi, hopea ja kulta. Arvioinnissa käsiteltiin seuraavia teemoja: Aktiivinen vuorovaikutus ja työn hallinta; Sairauspoissaolojen seuranta ja hallinta; Työkyvyttömyyden välttäminen; Ongelmien varhainen puheeksi ottaminen; Työhön paluun tuki; Työpaikan terveellisyys ja turvallisuus; Työkykyä edistävä yhteistyö työpaikalla; Terveysriskien kartoittaminen; Työhyvinvoinnin ja työkyvyn mittarit; Elämäntavat; Palautuminen; Kiireen ja stressin hallinta. 

Työhyvinvoinnin arvioinnin, verkkomateriaalin ja lähikoulutusjakson pohjalta osallistujien saivat mietittäväkseen 1-2 asiaa, joita he haluaisivat omassa työyhteisössään edistää yhden askeleen verran seuraavan kuukauden aikana. Tehtävän toisena osana oli toteuttaa pieni kokeilu ja palauttaa siitä tiivis raportti. 

Koulutusjakson toisena aiheena oli eri-ikäisten johtaminen ja moninaisuuden johtaminen. 

Osallistujat pohtivat eri-ikäisten suhtautumista työhön sekä huomioitavia seikkoja kyseisen ikäryhmän johtamisessa. Nuorten ikäryhmästä (20-30 -vuotiaat) kirjoitettiin, että heillä pätkätyöt ovat jopa haluttuja, joten on hyvin tärkeää, miten johtaja pystyy sitouttamaan hyvän nuoren työntekijän pysymään pitemmän työpaikalla. 30-40 -vuotiaiden kohdalla pienryhmä mainitsi posterissaan kovan halun oppia uutta. Johtajan tehtävä silloin on mahdollistaa se työntekijälle. 40-50 -vuotiaille on jo muodostunut oma vahva ammatti-identiteetti. Johtajan on pystyttävä hyödyntämään kokeneiden työntekijöiden osaaminen sekä tarjoamaan mahdollisuuksia urakehitykselle. Kun puhuttiin 50-60 -vuotiaista työntekijöistä, niin nostettiin esille vankka kokemus, uusien asioiden oppimisen hidastuminen sekä mahdollisia fyysisiä rajoitteita.

Johtajan pitää siis mahdollistaa hiljaisen tiedon jakaminen työyhteisössä, kannustaa uuden oppimiseen ja täydennyskoulutukseen sekä keventää tai muuttaa työtehtäviä, jos työntekijän kunto sitä vaatii. Yli kuusikymmentävuotiaiden suhtautumisessa työhön näkyy selvä vetäytyminen, työinto on laskenut, kun lapsenlapset ja omat vanhemmat vaativat oman aikansa. Silloin johtajan olisi hyvä tarjota työntekijälle joustavat työajat samalla kannustaen häntä hiljaisen tiedon siirtämiseen muille ja antaen arvostusta hänen työlleen. 

”Parhaaseen lopputulokseen päästään, kun kaikki voivat osallistua työhyvinvoinnin kehittämiseen tarpeittensa mukaisesti avoimesti, joustavasti ja yhteistyössä.” Mariikka Almiala kiteytti.

Osallistujat tekivät kokeiluissaan mielenkiintoisia havaintoja ja jakoivat hyviä käytänteitä, joista voi ottaa mallia. Kokeiltuaan uutta lähestymistapaa työpaikallaan eräs esimies kirjoitti, että hänellä ”on tunne, että henkilöstö on innostunut, kun olemme uuden edessä ja olen antanut heille mahdollisuuden vaikuttaa”. 

Toinen esimies sai kokeilusta sen tuntuman, että henkilöstöön perusteellisempi tutustuminen sekä molemminpuolinen tuntemus todella kannattavat. Hän pystyy kiinnittämään enemmän huomiota työntekijöiden osaamiseen, kuormitukseen sekä työuran vaiheeseen. 

Yksi kokeilija halusi edistää askeleen verran sairauspoissaolojen seurantaan ja hallintaan liittyvää käytäntöä. Yhdellä työntekijällä oli paljon lyhyitä sairaspoissaoloja. Hän keskusteli työntekijän kanssa käyttäen ensimmäistä kertaa varhaisen tuen lomaketta omien kysymysten pohjana. Keskustelun päätteeksi he sopivat jatkotoimenpiteistä, jotka kirjattiin ylös ja sovittiin niille aikataulua. Lopputuloksena ”keskustelusta lähti tyytyväinen työntekijä ja esimies sai rakennettua vuorovaikutussuhdetta tiiviimmäksi työntekijän kanssa”. 

Eräässä koulussa opettajien palautumista autetaan vuosittain vaihtuvilla työpareilla sekä muuttuvalla oppimisympäristöllä kuten esim. erikokoisilla luokilla. 

Yksi rehtori on kehitellyt oman nimettömän kyselyn työhyvinvoinnin edistämisestä. Työntekijät valitsevat vastaukseksi väittämään: täysin samaa mieltä / jokseenkin samaa mieltä / jokseenkin eri mieltä / täysin eri mieltä. Kyselylomakkeessa on kysymyksiä seuraavista teemoista: työaikajärjestelyt (8 kysymystä), työtehtävät (9), toimintakulttuuri (10), lähiesimiestyöskentely (9) sekä viisi avointa kysymystä: Miten työaikajärjestelyjä pitäisi kehittää? Miten työtehtäviä pitäisi kehittää? Miten työyhteisön toimintakulttuuria pitäisi kehittää? Miten lähiesimiestyöskentelyä pitäisi kehittää? Mitä muuta haluaisit sanoa työhyvinvoinnin kehittämisestä? Kyselyn tulosten käsittely oli vielä kesken, mutta rehtori uskoi saavansa vastauksista paljon mietittävää ja kehitysehdotuksia.

Eräs toinenkin esimies kokeiluna toteutti pienen kyselyn, jossa jokainen vastasi kysymykseen: ”Mikä parantaisi työhyvinvointia?” Vastaukset käytiin läpi yhteisessä palaverissa. Johtajaa oli puhutellut erityisesti kyselyn yksi avoin vastaus: “Välillä pitäisi miettiä myös millainen työkaveri itse olen”. Tämä vastaus herätti paljon keskustelua ja oivalluksia myös henkilökunnassa. 

Palautuminen aiheena kiinnosti monia kokeilusta raportin tehneitä. Eräässä organisaatiossa henkilökunnan virkistystoimintana järjestettiin kolme mahdollisuutta lähteä yhdessä harrastamaan vapaa-ajalla. Työntekijöiden toiveiden mukaan kohteiksi valikoituivat virtuaalipelimaailma, savusauna ja lasersota!  

Työhyvinvoinnin ja työkyvyn mittarit -teemaan liittyen eräs esimies kirjoitti, että ”esim. sairauspoissaolotilastoja on saatavilla, mutta tuntuu että ne harvoin johtavat mihinkään. Sijaispulasta johtuen henkilökunta väsyy, eikä johto reagoi uupumisesta aiheutuviin sairauspoissaoloihin. Ratkaisuna tähän voisi olla toimivan sijaisjärjestelmän kehittäminen. Myös työnohjaukseen olisi syytä panostaa.” Sama esimies ehdotuksena Palautuminen-aiheesta kirjoitti, että ”työaikapankki olisi ehdottomasti saatava käyttöön. Se tukisi henkilökunnan jaksamista sekä yksityiselämän ja työn yhteensovittamista.” 

Eräs johtaja kokeili ja raportoi Työhön paluun tuesta sekä Työkykyä edistävästä yhteistyöstä työpaikalla. Kyseessä oli pitkältä sairauslomalta työhön palava työntekijä. Esimies sopi työfysioterapeutin käynnin suoraan työpaikalle työntekijän heti ensimmäiselle työviikolle. Fysioterapeutti videoi osan työtilanteista ja kävi työntekijän kanssa niitä läpi. Esimies kirjoitti: ”Mielestäni tällainen yhteistyö edistää työhön paluuta ja työkykyä. Toki työfysioterapeutin luonakin voi käydä, mutta fysioterapeutin on hyvä nähdä arkinen työympäristö. Sovimmekin jo syksylle kaksi uutta käyntiä eri ryhmiin, jolloin koko tiimi saa ennakoivasti apua työasentoihinsa.” Tämä on hieno esimerkki esimiehen aloitekyvystä työntekijän hyvinvoinnin tukemisessa.  

Rohkea kokeilu ja avoin keskustelu työpaikoillaan avaa erilaisia patoutumia. Viitteitä siitä oli muutamassa raportissa. Eräs esimies kirjoitti: ”Koen, että työyhteisön pelisäännöistä ja vuorovaikutuksesta puhuminen sai aikaan ryhtiliikkeen, ja loppukevät on menty jälleen paremmissa tunnelmissa. Saman suuntaista oli palaute myös työyhteisön arviointipäivän päätteeksi.” 

Lopuksi yhden rehtorin yhteenveto tämän jakson annista:

”Kaikkinensa tämä koulutuskokonaisuus on antanut minulle sekä ymmärrystä että voimia puuttua vallitseviin tilanteisiin ja antanut rohkeutta siihen, että asioista on uskallettava keskustella ja keskustelulle on varattava aikaa. Minun tehtäväni on myös lisätä työyhteisössä ymmärrystä ikäjohtamisen merkityksestä sekä erilasten elämäntilanteiden huomioimisen tärkeydestä kokonaishyvinvoinnin edistämisessä.” 

Kirjoittajat 
Irina Tere, analysoi ja kokosi osallistujien hyviä käytänteitä 
Pauli Kallio, valmensi ja koulutti 
Arttu Puhakka, valmensi ja koulutti 

Uudistava johtaja -koulutusohjelma oli Opetushallituksen rahoittamaa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen johtamisen täydennyskoulutusta. 

KOVAT selvitti Pohjois-Karjalan kansainvälisten osaajien kieli- ja työelämäosaamisen tarpeita

Pohjois-Karjalan maakunnassa ollaan huolestuneita siitä, että alueella asuvat ja korkeakouluissa opiskelevat KV-osaajat eivät työllisty koulutustaan vastaaviin töihin, vaan muuttavat suurempiin kaupunkeihin tai pois Suomesta. Yritykset ja osaajat eivät kohtaa toisiaan.

Koli

Miten pitovoimaa voisi kehittää?  Itä-Suomen yliopiston koulutus- ja kehittämishanke Aducaten ja Karelia-ammattikorkeakoulun KOVAT-hankkeessa etsitään ratkaisuja kohtaanto-ongelman helpottamiseksi ja pitovoiman parantamiseksi. KOVAT kokeilee ja kehittää KV-osaajia ja alueen työelämää hyödyttäviä toimintamalleja ja palveluita.

Millaisia ovat KV-osaajien osaamisen kehittämisen tarpeet suomen kielen taidon, työelämätietojen ja -taitojen sekä ammatillisten valmiuksien näkökulmista? Alkuvuodesta toteutettuun kyselyyn vastasi 82 henkilöä, joilla oli 24 eri äidinkieltä.

Vastaajista 37 % oli korkeakouluopiskelijoita, 25 % työssä ja 23 % työttömänä. Yrittäjinä toimi muutama henkilö. Koulutustaso ulottui kandidaattitason opiskelijasta tohtoriin. Joukossa oli kauppa- ja oikeustieteiden, ICT-alan ja muiden tekniikan alojen osaajia, luonnontieteilijöitä maatalous-, metsä- ja ympäristöaloilta sekä yhteiskuntatieteiden, terveystieteiden, kasvatustieteiden ja psykologian sekä humanististen alojen asiantuntijoita.

Osaamisen kehittäminen kiinnostaa

Korkeasta pohjakoulutuksesta riippumatta – tai kenties sen vuoksi – vastaajia yhdistää huomattavan suuri mielenkiinto kehittää omaa osaamista laaja-alaisesti. Lisäkoulutuksen tarvetta ilmeni sekä suomen kielessä, työelämätaidoissa että ammatillisessa osaamisessa.

Peräti 87 % vastaajista arvioi tarvitsevansa lisäkoulutusta suomen kielessä. Kysyntää oli eri tasoille, alkeista edistyneen kielenkäyttäjän, työelämän ja oman ammatin kieleen. Etenkin kielivalmennus työelämässä kiinnosti. Melko paljon toiveita tuli myös asiakaspalvelun, murteen ja puhekielen koulutuksesta.

Ammatillisen osaamisen kehittämisestä oli kiinnostunut 71 % vastaajista. Eniten mielenkiintoa tunnettiin lyhytkestoisiin, osaamista täydentäviin koulutuksiin omalta substanssialalta, tietotekniikasta tai markkinoinnista.  Yksittäisiä mainintoja saivat ohjelmointi ja ohjelmistot, englannin kieli, robotiikka, terveysteknologia, suomalainen koulujärjestelmä, verkostoituminen, arabian kielen ja uskonnon opettajan koulutus sekä englannin kielen koulutus.

Työelämätaitoihinsa lisää osaamista toivoi 67 % vastaajista. Työelämätaidoista painottuivat etenkin työmarkkinoiden tuntemus, työn hakemisen tavat ja kanavat (verkostot) sekä työelämän lait ja säännöt; hieman vähemmässä määrin suomalainen yrityskulttuuri, tapakulttuuri sekä työnhaun asiakirjat (cv ja portfolio).

Suunta kohti suomalaista työelämää

Työllistyminen omaa osaamista vastaavaan työhön Suomessa kiinnosti. Englanniksi vastanneiden KV-osaajien mielenkiinto kohdistui työelämässä etenkin johtamiseen, kansainväliseen kauppaan, tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Venäjäksi vastanneilla nousivat esiin opetus- ja kasvatusalan työtehtävät. Suomeksi vastanneet mainitsivat opetus- ja ohjausalan sekä matkailualan työt.

Vetovoimaisina työnantajina koettiin alueella toimivat kansainväliset yhtiöt kuten Abloy, UPM, John Deere, Fortum, Thermo Fisher Scientific, Medix Biochemica ja Valio. Mainintoja saivat aktiivisesti kansainvälistyneet ja KV-osaajia työllistäneet ICT-yritykset kuten Blancco, Fastroi, Arbonaut ja Nanocomp.

Monet opiskelijat eivät olleet Suomeen työllistymistä miettineet, joten työelämäyhteyksiä ja yrityskentän tuntemusta pitäisi vahvistaa.

Selviääkö työssä englannilla?

KV-osaajien työtehtävissä edellytetään sellaista kielitaidon tasoa, jota ei saavuteta korkeakouluopinnoissa tai kotoutumiskoulutuksissa. Intensiiviselle, toiminnalliselle ja kiinteästi omaan alaan kytkeytyvälle alkeis- ja edistyneen tason kielikoulutukselle olisikin tarvetta korkeakouluissa.

Oppimisessa on kyse myös viestinnän ja vuorovaikutuksen käytännöistä. KV-osaajia kohdatessaan suomalaiset tarjoavat puhekieleksi lähes automaattisesti englantia. Kun suomea ei kuule tai käytä, puhuminen ja ymmärtäminen ei kehity riittävästi. Osa KV-osaajista on kokenut, ettei suomea tarvitsekaan osata, kun ”kaikki osaavat englantia”. Työtön tohtori ihmettelee, miksi kukaan ei opiskeluaikana kertonut, että töitä ei saa, jos ei osaa suomea.

Englanti on työkieli lähinnä alueen kansainvälistyvissä ICT-yrityksissä. Niissä on haluttu tukea myös suomen kielen ja työelämätaitojen valmennusta. Selvityksen perusteella muidenkin toimialojen yrityksiä voi kannustaa investoimaan yrityksissä työskentelevien KV-osaajien valmennukseen.

KOVAT tukee alueen yrityksiä ja KV-osaajia kohtaamisessa ja osaamisen kehittämisessä. KOVATeamissa yritys saa ohjelmaan valituista osaajista resurssin kehitys- tai kansainvälistymisprojektiinsa. Taitovalmennuksessa järjestetään kansainväliselle henkilöstölle kielitaitoon tai muuhun työelämäosaamiseen liittyvää valmennusta. Friends in Business -ohjelma antaa mahdollisuuden tutustua yrityksestä kiinnostuneisiin KV-osaajiin. Ohjelmat jatkuvat vuonna 2020.

Heli Kaarniemi
heli.kaarniemi@uef.fi, 050 322 8644

Artikkeli perustuu KOVAT-hankkeen toimintavuoden kokemuksiin sekä 1.1.2019-30.8.2019 tehtyyn selvitykseen KOVAT kohti työelämää – kysely kansainvälisille osaajille.

KOVAT Valmentaa KV-osaajia työelämään

KOVAT on vuoden 2019 aikana järjestänyt ura- ja kielivalmennuksia, joissa on pilotoitu  toiminnallisia toteutustapoja ja yrityksissä toteutettavia sisältöjä. KOVAT-valmennusohjelmiin otetaan uusia yrityksiä vielä ensi vuoden aikana.

KOVATeam-ohjelmassa KV-osaajat toteuttavat pienryhmissä yritysten kansainvälistymiseen ja toimintojen kehittämiseen liittyviä projekteja. Friends in Business -ohjelmassa yritykset voivat tutustua potentiaalisiin työntekijöihin, KV-osaajat verkostoitua ja markkinoida omaa osaamistaan.

Useissa ICT-yrityksissä on toteutettu KV-osaajan taitovalmennusprosesseja. Lisäksi työpaikoille on tehty tukimateriaalia kielen oppimisen tukemisesta.  Valmennuksen käytäntöjä ja tuloksia raportoidaan Aducaten blogissa https://weaducate.wordpress.com/

Viestejä rajan yli

Millaisia suomalaiset ja venäläiset ovat viestijöinä? Millaisia muutoksia ”digiaika” on tuonut rajan ylittävään yhteydenpitoon? Kumppanuuksien luominen, verkostojen ylläpito ja viestintä ovat aiheita, jotka koskevat kaikkia suomalais-venäläistä yhteistyötä tai liiketoimintaa tekeviä.

bar (1)

Vielä kymmenen vuotta sitten lähes ainoa tapa sopia asioista venäläisten yhteistyökumppaneiden kanssa oli faksi. Ajankohtaiset asiat raapustettiin virallisen liikekirjeen muotoon, joka toimitettiin kumppaniorganisaaton faksinumeroon, unohtamatta joukkoa suuntanumeroita, jotka tekivät numeron naputtelusta melkoisen prosessin. Kopiokoneen vieressä seisonut faksikone oli myös syytä käydä tarkistamassa säännöllisin väliajoin siltä varalta, että partnereilla olisi ollut tärkeää asiaa sinulle.

Silloin tällöin tarpeen oli tarttua myös puhelimeen. Koska numero oli sama kuin faksilla, saattoi käydä niin, ettei vastaanottaja ulkomaan numeron nähdessään hoksannut, että tällä kertaa olisikin puhelu tulossa, vaan soittaja saattoi ohjautua kuuntelemaan korvia vihlovaa ulinaa. Sitkeällä yrittämisellä oli kuitenkin mahdollista saada langan päähän sihteeri, joka sitten kävi hakemassa tavoitellun henkilön puhelimeen, tai avusti sopivamman soittoajan valinnassa.

Kun sähköpostit rajan takana yleistyivät, niihin tuli kirjoittaa viestit hyvin muodollisesti. Vastaanottajan nimitietojen lisääminen joko otsikkoon tai viestikenttään oli äärimmäisen tärkeää, sillä venäläisillä oli yleensä käytössä koko organisaation yhteinen keskitetty sähköpostiosoite, josta viestit välitettiin oikeille tahoille. Pitkään sähköpostiviestintä rajoittuikin seuraavan soittoajan sopimiseen tai korkeintaan kokouspöytäkirjojen toimittamiseen.

Vähitellen myös henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet lisääntyivät, mutta samanlaista työpaikkaan sidottua osoitejärjestelmää kuin Suomessa ei ainakaan järjestelmällisesti noudateta vieläkään. Tällöin saattaa päätyä keskustelemaan tieteellisestä artikkelista esimerkiksi osoitteen ”tarvitsenlomankyproksella(ät)hotmail.com”-osoitteen haltijan kanssa.

Oma lukunsa ovat videoneuvottelulaitteistot, joiden hankinta ilmestyi jossain vaiheessa osaksi jokaista yhteistä hankehakemusta. Jos rahat laitteistoon myönnettiin, päästiin 1-2 kertaa vuodessa istumaan juhlallisesti kokoushuoneessa, kun yhteydenotto kumppaneihin suoritettiin. Päivittäisasiat hoidettiin edelleen puhelimella.

Entäpä nyt? Yhteydenpitoa ja tiedonvaihtoa helpottavat sekä suomalaisissa että venäläisissä toimistoissa uudet pikaviestivälineet ja -sovellukset, kuten Skype ja Microsoft Teams. Omien kokemusteni perusteella yhteydenpito venäläisten kumppaneiden kanssa onkin muuttunut suoremmaksi, nopeammaksi ja epämuodollisemmaksi. Vielä kun suomalaisena muistaisi ainakin ensimmäiset 5 minuuttia videopuhelusta käyttää kuulumisten vaihtoon eikä mennä suoraan asiaan!

Lisää nykyajan suomalais-venäläisestä viestinnästä ja verkostoista on mahdollisuus kuulla Speak Business -hankkeen järjestämässä avoimessa seminaarissa Networking in digitalized era – prospects of Finnish-Russian cooperation 14.11.2019. Ohjelma ja ilmoittautuminen: http://www.uef.fi/fi/web/aducate/-/networking-in-digitalized-era Tervetuloa!

Sonja Kortelainen

Kirjoittaja on Aducaten Venäjä-yhteistyöhön erikoistunut suunnittelija ja Karelia CBC-hankkeen Speak Business koordinaattori.

 

 

Arkisuomella osaksi työporukkaa

Kuvittele itsesi maahan, jonka valtakieltä et ymmärrä. Osaat ehkä englantia, jota käytät työssäsi. Työpäivät sujuvatkin hyvin ja töissä on kivaa. Välillä ihmettelet, mitä kollegat tauoilla puhuvat. Entäs sitten arki. Posti kantaa kotiin kirjeitä ja laskuja, joita et ymmärrä. Taloyhtiön lajittelupiste on täynnä erilaisia astioita ja tekstejä, etkä tiedä mihin astiaan kartonki kuuluu, ennen kuin olet kurkannut jokaiseen jäteastiaan. Lapsen päivähoitajien kanssa olisi kiva vaihtaa kuulumiset, mutta yhteistä kieltä ei ole. Jalkapallo on aina ollut suuri intohimosi ja pääsitkin mukaan kivaan porukkaan, mutta et kuitenkaan ymmärrä, mitä pelikaverit kentällä huutavat.

Arjen sujuvuus on työssä jaksamisen ja kokonaishyvinvoinnin kannalta äärimmäisen tärkeää. Jokainen meistä haluaa tuntea olevansa osa ympäröivää kulttuuria, jonka oleellinen osa kieli on. Kieltä voi opiskella helposti netissä tai erilaisilla kielikursseilla. Työikäisen arki voi kuitenkin olla hektistä tai kynnys aloittaa kielen opiskelu tuntemattomien kanssa voi olla suuri. Entä jos kielen opiskelu olisikin osa työviikkoa?

Työaikana tapahtuva suomen kielen valmennus on tehokasta ja edesauttaa työntekijän kotoutumista ja työhön sitoutumista. Joensuulainen Blancco on palkittu tiedonhävityspalveluja tarjoava yritys, jonka virallisena työskentelykielenä joka päiväisessä arjessa on englanti. Blancco lähti aktiivisesti mukaan projektiin, jossa neljälle ulkomaalaistaustaiselle työntekijälle järjestetään työaikana toteutettavaa suomen kielen valmennusta, koska muuten suomea pääsee treenaamaan työpaikalla todella vähän.

Ensimmäinen tapaaminen on nyt pidetty ja valmennukset ovat käynnistymässä. Arjessa tarvittavan kielitaidon kehittäminen nousi valmennuksen päällimmäiseksi tavoitteeksi ja suunnitteilla onkin muun muassa yhteinen retki ruokakauppaan ja muihin arkisiin ympäristöihin. Tule mukaan seuraamaan, miten blanccolaisten suomen kielen opiskelu sujuu!

jason-leung-ncLdDcvrcfw-unsplash

Kirjoittajat työskentelevät Aducaten KOVAT-hankkeessa suomen kielen kouluttajana ja projektisihteerinä.

Yhteystiedot: suomen kielen kouluttaja Virpi Moilanen, virpi.moilanen@uef.fi, projektisihteeri Senni Pykäläinen, senni.pykalainen@uef.fi

Kielivalmennus on osa Itä-Suomen yliopiston ja Karelia-ammattikorkeakoulun yhteistä KOVAT-hanketta, joka järjestää ohjausta ja täydennyskoulutusta korkeasti koulutetuille maahanmuuttajille ja paluumuuttajille, jotka asuvat Pohjois-Karjalassa.

Ne rakkaat ajatukseni

Edellisessä blogissa herättelin ajatuksia dialogista tai oikeastaan sen harvinaisesta esiitymisestä. Dialogi on kuitenkin taito, jonka voi oppia. Mielestäni dialogiin liittyy omista ajatuksista irtautuminen, tietynlaisen tarkkailijan roolin ottaminen.

Isaacsin mukaan dialogi edellyttää varmuudesta luopumista ja suuntaamista epävarmuutta kohti. Dialogissa höllätään otetta ja kuunnellaan eri mahdollisuuksia, erityisesti sellaisia mahdollisuuksia, jotka eivät muutoi ilmenisi. Dialogi siis yllättää osapuolet. Milloin viimeksi keskustelu on yllättänyt sinut uusilla ajatuksilla?

Dialogia estää, jos kiinnitymme ajatuksiimme, näkökulmiimme ja mielipiteisiimme. Tällöin hylkäämme tuntemattomat näkökulmat ja vastustamme epämukavuutta. Isaacsin mukaan dialogi on olemisen laatua (quality of being). Millaista tämä dialogin mahdollistava oleminen on?

Isaacs kuvaa dialogia osallistumisen (participation), koherenssin (coherence), tietoisuuden (awareness) ja paljastumisen (unfoldment) periaatteiden kautta. Osallistuminen on kokonaisuuden hahmottamista ja ajatuksien tiedostamista. Yleensä näemme vain kokonaisuuden osia, jolloin näkökulmamme kaventuu esimerkiksi omiin ajatuksiimme ja näkökulmiimme. Meidän tulisi tarkkailla ajatuksiamme lintuperspektiivistä ja nähdä ne osana dialogia (ei vain ainoana totuutena). Näin voisimme helpommin saada etäisyyttä mieleen pulpahtaviin ajatuksiin ja tilanteessa syntyviin tulkintoihin sekä siten voisimme helpommin pidättäytyä reagoimasta.

Lueskelin Eckhart Tollen kirjaa Läsnäolon voima. Tolle esittää kiinnostavan ajatuksen, joka hyvin liittyy dialogiin. Mikäli samaistumme ajatuksiimme, niin pidämme niistä kiinni. Tämä ilmenee keskusteluissa, joissa osapuolet esittävät ajatuksiaan, mielipiteitään. Mikäli näkökannat eroavat, niin osapuolet pyrkivät perustelemaan mielipiteitään. Joskus tämä johtaa väittelyyn. Tämä saattaa Tollen mukaan johtaa ”pieneen kuolemaan”, jos osapuoli kokee mielipiteensä hävinneen väittelyn. Tämän takia osapuolet pyrkivät sinnikkäästi voitokkaasti perustelemaan ja voittamaan väittelyt, koska Minä = ajatukseni. Tämä katkaisee yhteyden.

Toinen vaihtoehto on erottaa minä ja ajatukset toisistaan. Mielen tehtävänä on tuottaa ajatuksia. Me valitsemme ne hyödyllisimmät käyttöömme. Dialogissa tämä tarkoittaa sitä, että ajattelemme yhdessä. Molemmat osapuolet tuottavat ajatuksia työstettäväksi. Ajatukset ovat osa kokonaisuutta, osa dialogia. Ajatukset ovat yhteistä työskentely-materiaalia. Aivan kuin Harry Potter kirjoista tuttu hahmo Dumbledore vetää taikasauvalla muistojaan esille, niin me kerromme mieleemme putkahtaneita ajatuksia toisillemme ja tuomme ne yhteiseen työskentelyyn. Ja tämä mielestäni on Isaacsin mainistemaan osallistumista (participation). Mieli tuottaa ajatuksia. Jalostetaan niitä yhdessä.

Mitä tuumaat? Mikä mahdollistaa dialogin?

Arttu

Kirjoittaja toimii Aducatessa ratkaisukeskeisenä valmentajana ja pitää koulutuksia vuorovaikutukseen liittyen.

 

 

Opinnäytetyö syventää rakennusterveyden asiantuntemusta

Sisäilmaongelmien tutkimisen ja korjaamisen kysymyksiin on etsitty ratkaisuja koko 2000-luvun ajan myös rakennusterveysasiantuntijakoulutuksen (RTA) opinnäytetöissä. Niiden aiheiksi nousee usein haastaviakin käytännön ongelmia ja kehittämistarpeita. Opinnäytetyö on parhaimmillaan antoisa omaan työhön liittyvä rakennusterveyden eri osa-alueiden ymmärtämistä syventävä hanke, jossa joudutaan pohtimaan myös epävarmuuksia ja kehittämisideoita. Kokosin tähän muutamia esimerkkejä ja pyysin myös tekijöiltä kommentteja opinnäytetyön merkityksestä osaamisen syvenemisessä.

Vaikka opinnäytetyön aiheen ei tarvitse olla uusi ja erikoinen, moni on kuitenkin innostunut tarttumaan rohkeasti johonkin ajankohtaisen käytännön kehittämishaasteen. Se nostaa opiskelumotivaatiota ja on usein suuresta työmäärästä huolimatta lopulta varsin palkitsevaakin. Se antaa eväitä myös RTA:lle tärkeään jatkuvaan oppimiseen, missä olennaista on avoin ja tutkiva ote oman alan kehittämiseen, kriittinen kokonaisvaltainen ajattelu sekä kyky ymmärtää ja soveltaa uutta tutkimustietoa.

Ilmanvaihdon jaksotuksen ja osatehokäytön vertailututkimus

Ilmanvaihtojärjestelmien ja painesuhteiden hallinnan haasteet hyvin tunteva Antti Alanko vertaili opinnäytetyössään varsin laajalla aineistolla ilmanvaihdon jaksottaisen ja osatehokäytön vaikutusta käytönaikaiseen sisäilman laatuun.

Painesuhteiden hallinnan haasteet nousivat esiin ilmanvaihdon käyttötavasta riippumatta kaikissa neljässä kohteessa ja tutkimuksen alkuvaiheessa.

Antti Alangon savukokeiden videoraportti

Tulosten mukaan ilmanvaihdon jaksottainen ja osatehokäyttö oikein säädettynä eivät eronneet merkittävästi toisistaan sisäolosuhteiden kannalta, mutta oleellista on varmentaa ilmanvaihdon toiminta kaikilla tehotasoilla ilmamäärämittauksin ja paine-eron seurannalla.

Työn tuloksia onkin hyödynnetty sisäilmayhdistyksen ja kuntien sisäilmaverkoston uusissa ilmanvaihdon jaksotuksen ohjeistuksissa julkisille palvelurakennuksille. Are Oy:ssa työskentelevä Antti kertoo, että opinnäytetyöllä oli suuri merkitys, jonka myötä hän pääsi mukaan moneen valtakunnalliseen kehityshankkeeseen.

Työn myötä tuli perehdyttyä harvinaisen laajasti alan kirjallisuuteen ja tutkimuksiin, mihin ei tavanomaisesti tunnu löytyvän riittävästi aikaa. Otin työhön myös sellaisia mittauksia, joita en tavanomaisesti ole tehnyt. Hyvien ohjaajien kautta sain myös paljon hyviä kontakteja.

Homekoira vai kuntotutkija?

Koirien ylivertaisen hajuaistin menestyksekäs hyödyntäminen metsästyksessä ja viranomaistehtävissä sai Timo Juvosen ihmettelemään, miksi homekoirien käyttöä rakennusten kuntotutkimusten apuvälineenä kyseenalaistetaan. Timo vertailikin opinnäytetyössään kuntotutkijan tutkimustuloksia ja homekoiran ilmaisujen eroja kuudessa eri kokoisessa julkisessa rakennuksessa ja totesi havaintojen tukevan pääosin toisiaan. Timon mukaan kuntotutkimuksessa päästäisiin parhaaseen tulokseen, jos käytettäisiin tasotestattuja koiria yhdessä ammattitaitoisen kuntotutkijan kanssa. Kaikkien tutkimusmenetelmien virhelähteet pitää tiedostaa ja tutkimusajankohdan painesuhteisiin pitäisi kiinnittää erityistä huomiota.

Juvonen vertaili kuntotutkijan tutkimutuloksia ja homekoiran ilmaisujen eroja

Valmistumisen jälkeen FCG:n rakennusterveys ja sisäilmasto -yksikön palvelukseen siirtynyt Timo Juvonen miettii, miten saisi tilaajat ymmärtämän homekoiran höydyt paremmin. Toisaalta hän myöntää, että olisi itsekin epäluuloisempi koiratutkimuksia kohtaan, jos ei olisi kokemusta homekoirista.

Voiko tiivistyskorjaus onnistua?

RTA-koulutuksen ohjausryhmässäkin opiskelijoita edustaneen Janne Riutanheimon mukaan opinnäytetyö oli suuri ja opettavainen osuus RTA-opinnoissa, vaikka kirjoittamista työssään muutenkin jatkuvasti tekee. Janne hyödynsi opinnäytetyönsä kohdetta monella RTA-opintojen jaksolla ja lopulta työstä tulikin laaja kokonaisuus kattaen koulurakennuksen kuntotutkimuksen, korjausten suunnittelun ja toteutuksen sekä korjausten laadunvarmistuksen ja onnistumisen arvioinnin. Toki erityisesti tiivistyskorjausten onnistumista pitää seurata säännöllisesti myös tulevaisuudessa, koska niiden pitkäaikaiskestävyydestä on vielä varsin vähän näyttöä.

Jannen työssä korostui riittävä panostus kuntotutkimuksen laatuun ja hyödyntämiseen korjaussuunnittelussa. Hän kehitteli myös uudet tasomääritykset tiivistyskorjauksille.

RTA-opiskelijoiden kokemuksia ja vinkkejä

RTA-opinnäytetyö on lähtökohtaisesti näyttötyö, jonka päätavoite on osoittaa kokonaisvaltainen ymmärrys rakennusterveyden eri osa-alueiden merkityksestä. Usein opinnäytetyön lähtökohtana onkin moniongelmaisen rakennuksen kuntotutkimus, jossa tarvitaan osaamista rakennetekniikasta, sisäolosuhteista, mikrobiologiasta, ilmanvaihdosta ja painesuhteista sekä kokonaisuuden huomioon ottavasta altistumisen arvioinnista. Samalla opitaan myös sujuvaa kirjallista ja suullista viestintää ja ehkä jopa kriisiviestintää, jos tutkimuskohteessa on ollut paljon oireilua. Ihannetapauksessa RTA-opiskelija voi hyödyntää opinnäytetyön kohdetta myös eri opintojaksojen harjoitustöissä siten, että kuntotutkimusmenetelmät -opintojaksolla homma lähtee liikkeelle kuntotutkimussuunnitelmalla ja lopulta rakennetekniikan jaksolla tietoja on riittävästi myös vähintään alustavan korjaussuunnitelman laadintaan.

Kokeneet rakennusterveysasiantuntijat toimivat usein myös uusien opinnäytetöiden ohjaajina, mutta usein myös omalta RTA-ryhmältä saa arvokkaita ideoita ja palautetta opinnäytetyöhön. Se poikii usein kokemusten ja neuvojen jakamisen perinteen uran edetessä. Janne Riutanheimo onkin valmis antamaan opinnäytetöiden aiheita ja ohjausta oman yrityksensä hankkeiden parissa ja suosittelee opiskelijoita kehittelemään aihetta jo opiskelun alkuvaiheessa. Timo Juvonen rohkaisee kiinteistöjen omistajia tarjoamaan kohteiden tutkimuksia opinnäytetöiden aiheiksi ja toivoo, että joku innostuisi myös tutkimaan laajalla aineistolla homekoiratutkimusten luotettavuutta. Antti Alangolla on myös mielessä ilmanvaihtoon ja sisäilmaolosuhteisiin liittyviä tutkimusaiheita ja aineistoja. Hänen kannustaa myös aktiiviseen yhteistyö tilaajien ja mittauspalveluita tarjoavien yritysten kanssa, mikä mahdollistaa laajemmat aineistot ja lisää työn painoarvoa.

RTA-opinnäytetyöt vaikuttavat olevan varsin arvostettuja ja niitä luetaan melko laajasti, joten panostus tuskin menee hukkaan, jos työn aihe on hyvä.”   

Aducaten www-sivuilta on ladattavissa toistasataa 2010-luvulla valmistunutta opinnäytetyötä. Opinnäytetöiden ohjaaminen tarjoaa hyvän näköalapaikan ja mahdollisuuden vaikuttaa alan kehittämiseen. Tervetuloa mukaan yhteistyöhön tarjoamalla aiheita ja/tai aineistoja, antamalla palautetta tai jopa ohjaamalla uusia opinnäytetöitä!

Kari Pasanen
RTA-koulutuksen opinnäytetöistä vastaava suunnittelija Aducatessa, kari.pasanen@uef.fi

Artikkelissa viitatut opinnäytetyöt

Alanko Antti 2018.  Ilmanvaihdon käyttötapojen ja käyttötasojen vaikutus sisäilmaan koulurakennuksissa.

Savukokeiden videoraportit

Juvonen Timo 2018. Rakennusteknisen kuntotutkimuksen ja homekoiran käytön vertaaminen rakennusten mikrobivaurioiden paikallistamisessa.

Riutanheimo Janne 2018. Voiko tiivistyskorjaus onnistua? Alakoulun kuntotutkimuksen ja sisäilmakorjauksen arviointi.

Tutustu rakennusterveysasiantuntija ja sisäilma-asiantuntijakoulutuksiimme

Käytännössä: Positiivisen psykologian menetelmät opetuksessa

Opetushenkilöstölle tarkoitettuun positiivisen psykologian kokeiluohjelmaan on ollut tunkua. Sen takia jaamme parhaita paloja niille, jotka eivät päässeet mukaan.

Tarkoituksena oli, että osallistujat kokeilivat positiivisen psykologian menetelmiä lasten ja nuorten kanssa. Kokeiluja tekivät toimivat erityisopettajina, aineenopettajina, luokanopettajana tai koulunkäynnin avustajina. Kokeiluja toteutettiin 35 kappaletta, joista 12 kohdistui erityistä tukea tarvitseviin lapsiin ja nuoriin. Suurin osa kokeiluista tehtiin alakoulussa; vain neljä yläkouluikäisten kanssa. Kokeilut kohdistuivat yleensä opetettavaan ryhmään/luokkaan. Kokeilluista 23 liittyi tietoisuustaitoihin, neljä vahvuuksien tuntemiseen ja tunnistamiseen, kolme huomion suuntaamiseen myönteisiin asioihin (kuten onnistumiset), kaksi mindset -ajatteluun, yksi kiitollisuuteen ja yksi empatiaan.

Kokeiluja tehneet opettajat kertoivat, että harjoitukset eivät vieneet paljoa aikaa oppitunnista. Parhaimmin menetelmät näyttivät toimineen, kun ne sisällytettiin arkeen esimerkiksi tunnin alkuun tai loppuun. Esimerkiksi tietoisuustaitoharjoitus saattoi kerrallaan kestää 2-4 minuuttia, jolloin jäi riittävästi aikaa oppitunnin varsinaiselle sisällölle. Kokeilut kestivät yhdestä kerrasta useaan viikkoon. Keskimäärin kokeilu kesti reilut kaksi viikkoa. Toisin sanoen yhtä menetelmää kokeiltiin noin kahden viikon ajan.

Tietoisuustaitoja kokeilleista kymmenen opettajaa raportoi ryhmän/luokan rauhallisuuden vahvistuneen ja työskentelyn rauhoittuneen. Tämä näkyi mm. keskittymisenä tehtäviin. Yleisin harjoitus (17/23) oli hengityksen tarkkaileminen. Tietoisuustaitoihin liittyvien kokeilujen kommentointiin myös vahvistaneen oppilaiden taitoa kuunnella ohjeita ja keskittyä tehtäviin, rauhoittaneen siirtymävaihteita (esim. siirtyminen ruokailuun), vahvistaneen oppilaiden tietoisuustaitoja (harjoitukset sujuivat harjoittelun myötä sujuvammin). Tietoisuustaitojen mainittiin myös antaneen oppilaille välineen rauhoittumiseen. Neljässä kokeilussa ei havaittu vaikutuksia. Näissä tapauksissa kokeilujen pituudet olivat yksi kerta, neljä kertaa, neljä kertaa ja useita kertoja. Tietoisuustaitojen voidaan todeta suurimmassa osassa tapauksissa tuottavan hyvinvointia luokkaan.

Vahvuuksiin liittyvien kokeilujen myötä oppilaat tulivat tietoiseksi vahvuuksista (että niitä ylipäätään on) ja oppivat myös tunnistamaan ja sanoittamaan niitä itsessään ja muissa oppilaissa. Kokeiluissa (3 kpl), joiden tarkoituksena oli suunnata oppilaiden huomiota myönteisiin asioihin (mm. päivittäiset onnistumiset), kahdessa havaittiin myönteistä kehitystä. Oppilaiden nähtiin oppivan havaitsemaan ja sanoittamaan omia ja toisten onnistumisia. Carol S. Dweckin lanseeraamaa Growth mindset -ajattelua sovellettiin kahdessa tapauksessa. Molemmissa kokeiluissa nähtiin pientä myönteistä muutosta uskoon omasta oppimiskyvystä. Kokeiluja tehneet kokivat, että alakouluikäiset lapset kokivat aiheen aika vaikeaksi, mikä selittänee pientä muutosta asiassa.

Kokeiluja tehneitä henkilöiltä pyydettiin myös jakamaan hyviä käytänteitä, joita he voisivat suositella muille. Suurin osa hyvistä käytänteistä kohdistui tietoisuustaitoihin. Kokeiluja tehneiden henkilöiden mukaan harjoituksien tekemistä auttaa, jos opettaja itse on ”vihkiytynyt” asiaan, harjoituksia toistetaan säännöllisesti esimerkiksi päivittäin, harjoitukset liitetään siirtymätilanteisiin eli esimerkiksi siirtyminen ruokailuun tai tunnin alkuun ja harjoitukset ovat lyhyitä, esimerkiksi kaksi minuuttia kestäviä.

Koulutukseen osallistujat myös oppivat soveltamaan harjoituksia. Eräs opettaja kertoi, että luokan oppilailla oli vaikeuksia tehdä harjoitusta, jossa seurataan hengitystä. Tällöin opettaja keksi näyttää oppilaille videota aalloista, jotka paiskautuvat rantaan. Opettaja ohjeisti oppilaitaan valitsemaan yhden aallon ja seuraamaan sitä rantaan saakka. Oppilaiden oli helpompi seurata liikkuvaa aaltoa kuin hengitystään. Tämä harjoitus opettajan mukaan vahvisti rauhallisuutta ryhmässä.

Tietoisuustaitoharjoituksista toimivimmiksi mainittiin hengityksen tarkkaileminen tavalla, jossa huomio suunnataan siihen kohtaan kehoa, jossa hengitys tuntuu voimakkaimmin. Kukan terälehti -harjoitus myös mainittiin toimivaksi. Siinä hengitystä seurataan samalla sulkemalla ja avaamalla käsiä hengityksen tahdissa (aivan kuin kukan terälehdet aukenevat ja sulkeutuvat). Hengitystä voi myös tarkkailla asettamalla hernepussin rintakehän päälle ja seuraamalla hernepussin liikettä. Muutaman kokeilija raportoi, että oppilaat pitivät tästä harjoitukset enemmän, kun hernepussi sijoitettiin otsalle, ei rintakehän päälle.

Tietoisuustaidot olivat suosituin kokeiluun valittu menetelmä. Koulutukseen osallistujien kertomuksista on pääteltävissä, että tietoisuustaitoja kannattaa kokeilla useamman viikon ajan. Yksittäiset tai muutaman päivän kestävät kokeilut eivät tuottaneet muutoksia luokan hyvinvointiin. Mitä yksinkertaisempi harjoitus, sitä parempi. Vilkkaammilla lapsilla liikkeen yhdistäminen harjoitukseen näyttäisi toimivan.

Positiivisen psykologian kokeiluohjelma toteutettiin Opetushallituksen rahoittamassa Lasten ja nuorten voimavarojen, tunnetaitojen ja vuorovaikutustaitojen vahvistaminen -koulutushankkeessa, joka on osa opetustoimen täydennyskoulutusta.

Arttu ja Sanna
Kirjoittavat työskentelevät Itä-Suomen yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelu Aducatessa.

arttu.puhakka@uef.fi, sanna.soppela@uef.fi