Vuosi koronan kanssa

Vuosi on eletty koronan kanssa. Vaikka muutos oli raju ja yllättävä. Tästä huolimatta siirtymisessä etätöihin oli jotain uutta ja opittavaa. Tämä auttoi ainakin minua menemään eteenpäin. Syksyllä iski pienoinen puudutus, koska etätyöt ja etäpalaverit oli jo nähty ja opittu. Päivät näyttivät liki samoilta aamusta toiseen: ylös, aamutoimet, ulos lenkille, lapset hoitoon ja kouluun, työpäivän aloitus. Tätä samaa rallia päivästä toiseen ilman suurempia vaihteluita. Jopa aamulenkki oli yleensä sama. Alkoi hieman tympäistä. Jossain vaiheessa aloin muuttamaan reittiä ja järjestystä, hain uutta opittavaa, otin aktiivisemmin yhteyttä kollegoihin, pyrin tuomaan jotain uutta sisältöä päivään.

Nyt on uusi kevät ja uudet koronan muodot. Mutta etätyöt jatkuvat samalla tapaa. Tämä voi kuluttaa, ahdistaa ja aiheuttaa piilevää stressiä. Kroonistunut stressi on pahasta. Nähtävästi kortisolin eritys menee sekaisin. Sitä erittyy myös iltaisin, kun normaalista sitä erittyy enimmäkseen aamusta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että heräilee aamuyöstä ja yöunista tulee katkonaista. Unen merkitystä on viime vuosina korostettu ja syystä. Unen, levon ja palautumisen kärsiessä, kärsii ihminen ja ihmiset ympärillä. Tuloksena voi olla brain fried.

”When your brain feels so overloaded with work/stress/homework that you can’t think straight and temporarily don’t feel like doing anything that takes too much thinking.” – Urban Dictionary

Haitallisen stressin syntymiseen ei tarvitse koronaa. Haitallista stressiä oli ennen koronaa ja on myös koronan jälkeenkin. Stressiä ei voi ja sitä ei kannata pyrkiä kokonaan poistamaan. Keskeistä lienee oppia kohtaamaan stressiin liittyviä negatiivisia tunteita, oppia toimimaan ikävän tunteen alaisena ja palautumaan nopeasti stressiä aiheutuneesta tilanteesta.

Tässä jotain keinojani:

  • tietoisuustaitojen ylläpitäminen
  • negatiivisen tunteen vastaanottaminen tietoisesti
  • 3-6 tai 2-2-6 hengitystekniikka
  • mieleinen keskittymistä vaativa tekeminen vapaa-ajalla

Mitkä ovat Sinun keinosi haitallisen stressin kohtaamiseen, nopeaan palautumiseen ja voimavarojen eheyttämiseen?

Lisää aiheesta voit oppia tässä koulutuksessa.

Arttu Puhakka
ratkaisukeskeinen valmentaja
UEF CCL

Mitä on itsensä johtaminen?

Keskittyminen on vaikea laji. Häiriötekijöitä on monia, vaikka olisit yksin etätyöbunkkerissasi. Teams, puhelin, twitteri, linkkari, kalenterimuistutukset, omat ajatukset, omat tunteet, omat kehotuntemukset, omat tavat ja tottumukset. Hetkonen, kirjoitinko toisiaan omat ajatukset, tunteet ja kehotuntemukset?!

Yleensä ajatellaan, että haitallisten keskeytyksien aiheuttajat tulevat ulkopuolelta. Totta on, että ulkopuolelta tulevat häiriötekijät ovat suureksi harmiksi ja haitaksi, jos niitä ei osaa ennalta ehkäistä tai sulkea pois tietoisuudesta. On kuitenkin väitetty, että suurin osa keskeytyksistä on itse aiheutettuja. Olet saattanut huomata, että kesken työtehtävä mieleen pälkähtää toiseen työtehtävään liittyvä ajatus, ja kohta oletkin jo siirtänyt huomiosi tuohon toiseen työtehtävään. Näin olet keskeyttänyt alkuperäisen tehtävän. Kun siirryt takaisin sen pariin, saattaa kestää 20-30 minuuttia ennen kuin pääset samaan keskittyneisyyden tilaan kuin ennen (itse aiheuttamaasi) keskeytystä. Keskittyminen ja keskeytyksien hallinta on ajankäytön suunnittelun lisäksi keskeisiä palasia itsensä johtamisessa.

Tänä korona-aikana on monesti peräänkuulutettu itsensä johtamista ja itseohjautuvuutta. Mitä on itsensä johtaminen?

It is a process through which people influence themselves to achieve the self-direction and self-motivation necessary to perform.” – Houghton et al, 2004

Itsensä johtaminen on siis itseensä vaikuttamista, jotta saisimme jotain aikaan. Asiaa pohdittuani päädyin seuraavaan määritelmään:

Omien ajatuksien, tunteiden ja toiminnan suuntaamista tavoitteen saavuttamiseksi tavalla, joka on hyödyllistä itselle ja toisille ja joka ylläpitää hyvinvointia.

Näin ollen itsensä johtaminen ei ole vain ajankäytön suunnittelua, vaikka se onkin tärkeä palanen. Mielestäni itsensä johtaminen edellyttää tietoisuutta mielessä pyörivistä ajatuksista, tunteista ja aikeista toimia. Vasta sen jälkeen voi tietoisesti suunnata ajatuksia, synnyttää ajattelua avaavia ajatuksia, vastaanottaa negatiivisia tunteita toimintakykyä ylläpitävällä tavalla, ylläpitää keskittymistä ja tehdä viisaita tekoja ja päätöksiä tavoitteen saavuttamiseksi. Tämä näin teoriassa. Käytäntö lienee hieman toinen.

Tavoitteen saavuttaminen on tärkeää, mutta kuten Tapani Ahola aikoinaan minua opasti, tavoitteen tulee olla merkityksellinen. Merkitykselliset tavoitteet motivoivat. Mutta mikä on Sinulle merkityksellinen tavoite? Yleisesti ajatellaan, että me ihmiset olemme syvästi sosiaalisia olentoja. Näin ollen tavoitteen tulisi olla suhteessa toisiin ihmisiin. Mitä hyötyä tavoitteen saavuttamisesta on Sinulle ja muille ihmisille?

Onneksi itsensä johtamisen ja itseohjautuvuuden ei tarvitse olla näin teoreettista, vaan sen avuksi on kehitetty lukuisiä menetelmiä. Nämä menetelmät auttavat meitä vastaamaan mm. alla oleviin kysymyksiin.

  • Mitkä ovat tärkeimmät tavoitteet?
  • Mitä hyötyä (lisäarvoa) ne synnyttävät?
  • Mitkä ajatukset ovat hyödyllisiä tavoitteen saavuttamiseksi?
  • Mitkä ovat keskeiset askeleet tavoitteeseen?
  • Millä keinoin vahvistetaan ajattelua avaavia tunteita (, jotta tulee uusia ideoita tavoitteen saavuttamiseksi)?
  • Millä keinoin kohdataan ajattelua kaventavia tunteita (, jos kohtaan vastoinkäymisiä)?
  • Mitä on hyödyllistä tehdä toimintakyvyn ylläpitämiseksi?

Arttu Puhakka
ratkaisukeskeinen valmentaja
UEF CCL

PS Itsensä johtamisen valmennuksia on tarjolla tänä keväänä (1, 2) ja myös tilauskoulutuksena (1, 2 ja 3).

Houghton, J.D., Bonham, T.W., Neck, C.P. and Singh, K. (2004), ”The relationship between self‐leadership and personality: A comparison of hierarchical factor structures”, Journal of Managerial Psychology, Vol. 19 No. 4, pp. 427-441.

Samassa prosessissa kohti monipaikkaisempaa työtä

Kun Suomessa koronapandemian myötä keväällä 2020 siirryttiin laajamittaisesti etätyöhön, tehtiin valtava digiloikka, mutta monessa organisaatiossa tapahtui vielä suurempi murros työn tekemisen tavoissa ja kommunikaatiossa. Kasvokkaisista palavereista ja kohtaamisista työpaikalla, siirryttiin laajamittaiseen verkkovälitteiseen tapaan olla yhteydessä työhön liittyvissä tarpeissa. Näin tapahtui myös Itä-Suomen yliopistossa, joka ensivaiheessa siirtyi kokonaan etäopiskeluun ja sulki kampuksensa valtioneuvoston 16.3.2020 antaman linjauksen mukaisesti ja  henkilökunta siirtyi tekemään etätyötä mahdollisimman laajasti keskiviikosta 18.3.2020 alkaen. Tämän jälkeen, kesän ja syksyn 2020 sekä talven 2021 aikana, työtä on tehty noudattaen niin sanottua hybridimallia, jossa etä- ja lähipäivät voivat vaihdella esimiehen kanssa sovitulla tavalla ja työtehtävistä riippuen. Opetus on toistaiseksi järjestetty pääosin etänä ja vain välttämätön opetus lähiopetuksena. Kaikessa lähitoiminnassa noudatetaan voimassa olevia kokoontumisrajoituksia sekä muita turva- ja hygieniaohjeita (ks. tarkemmin https://www.uef.fi/fi/koronavirustilanne-ita-suomen-yliopistossa).  

Tilanne on haastanut monin tavoin, mutta tarjonnut myös paljon uusia näkökulmia tarkastella yhteistä tekemistämme. Myös työn tekemiseen liittyvä organisaatiomme sisäinen sääntely on osin ollut myllerryksessä, kun olemme siirtymässä kohti yhä monipaikkaisempaa tapaa tehdä työtä.  Yliopistossamme valmisteltiin syksyn 2020 aikana ohjetta niin sanottua monipaikkatyötä koskien. Rehtori on 18.1.2021 antanut monipaikkatyöskententelyä koskevat ohjeen, jotka ovat henkilöstön saatavilla Heimosta. Koronavirustilanteen aikana hyväksi havaittuja työnteon käytänteitä on tarkoitus jatkaa myös pandemian jälkeen. Monipaikkatyön ideana on, että jatkossakin osa työstä voidaan tehdä osin kampuksella ja osa etänä. Ohjeessa on otettu hyvinkin tarkasti kantaa erilaisiin työn tekemisen tärkeisiin reunaehtoihin ja tapoihin toimia yhdessä. Siinä missä muualla kuin kampuksella tapahtuva työskentely ennen vuotta 2020 oli erityisesti niin sanotuissa yliopiston hallinto- ja tukipalvelutehtävissä työskentelevien osalta poikkeus, näyttää siitä jatkossa tulevan yhä useammalle mahdollisuus. Olin mukana Risto Puution koulutusjaksolla ”Uudistuskyvyn johtaminen” , jonka seurauksena innostuin tarkastelmaan pandemia ajan työskentelyä systeemisen prosessiajattelun käsitteiden kautta. Tämä blogiteksti perustuu noihin ajatuksiini.   

Kuvituskuva. Henkilö työskentelee seisten kahvilassa.
Monipaikkatyön ideana on, että jatkossakin osa työstä voidaan tehdä osin kampuksella ja osa etänä.

Systeemisen prosessiajattelun mukaan monipaikkainen työ on rakentunut prossesissa, jonka alkupisteenä voidaan ajatella olevan pandemian alku sekä äkillinen ja laajamittainen siirtyminen etätöihin. Maaliskuussa 2020 yhteiskuntamme oli pakkotilanteen äärellä, johon oli reagoitava nopeasti: organisoimme työmme uudelleen. Kevään pakkotilannetta ja äkillistä muutosta (organisoiminen) on seurannut kuitenkin paljon mielenkiintoisempi vaihe. Tässä organisoitumisen prosessissa, on yhdessä työyhteisöinä ja tiimeinä, mutta laajemmin koko yliopiston tasolla muotoiltu yhteistä tekemistä ja tapaa toimia. Kukaan ei osannut pandemian alussa ennakoida, millaisia käytänteitä, vuorovaikutuksen tapoja ja toimintaa, olisikaan syntymässä ja millaista uudenlaista organisoitumista tulisi tapahtumaan.   

Systeemisen prosessiajattelun käsittein keväästä nykyisyyteen tultaessa on tapahtunut itseorganisoitumista. Koronan voidaan ajatella olevan ulkoinen häiriötekijä, joka pakotti väen tekemään töitä uudella tavalla, eri välinein, etänä ja osin monipaikkaisesti. Tämän jälkeen on haettu uutta tasapainotilaa ja uteliaana kokeiltu uusia tapoja toimia ja käyty paljon yhteisiä keskusteluita, joiden voidaan ajetella synnyttäneen (=organisoineen) yllä kuvatun pohjan yliopistomme monipaikkaiselle työlle, josta siis myöhemmin tulee uusi käytäntö organisaatiollemme ja häiriön jälkeen palataan uudenlaiseen tasapainotilaan.    

Työssämme tapahtunutta muutosta on mielenkiintoista tarkastella organisoitumisen jännitteiden käsitteiden kautta. Jännite luopumisen ja uudistamisen välillä on ollut selvästi esillä, kun työtä on tehty etänä ja osin monipaikkkaisesti ja kun erilaiset opetus- ja ohjaustilanteet sekä erilaiset työyhteisön kollektiiviset tapahtumat on järjestetty verkon yli. Moni on syystäkin kaivannut kasvokkaisia kohtaamisia seminaarisaleissa, työhuoneissa ja kokoustiloissa sekä satunnaisemmin käytävillä tai työpaikkaravintolassa. Samalla on kuitenkin tunnistettu se, että voimme jatkossakin toimia aiempaa monimuotoisemmin ja tästä syystä vaikkapa monipaikkatyötä koskevassa ohjeessa on mainittu, että jatkosssakin kokoukset järjestetään pääosin siten, että niissä on etäosallistumismahdollisuus.  

Niin ikään jännite erillisyyden ja yhteenkuuluvuden välillä on ollut havaittavissa. Osa on nauttinut etätyössä siitä, että työtä on voinut tehdä omassa rauhassaan, eikä ole juurikaan kaivannut oven suuhun juttelemaan tulevia työtovereita. Joku toinen taas kipuilee etätyössä puuttuvia satunnaisia kohtaamisia kopiokoneella tai työpaikan käytävillä. Saman systeemin sisällä on yhtä aikaa edustettuina erillisyyttä ja autonomiaa toivovat sekä suurempaa yhtenäisyyttä ja yhteisöllisyyttä toivovat. Voidaankin siis ajatella, että juuri tästä syystä monipaikkatyön ohjeessa  on tuotu esille mm.  seuraava: ”Vaikka henkilö työskentelisikin osan viikkoa kotona, säännöllinen yhteydenpito ja tapaamiset ovat tärkeitä. Etätyöhön ja kampuksen ulkopuolella itsenäisesti tehtävään työhön reagointi on yksilöllistä. Tämän vuoksi kommunikoinnin ja kuuntelemisen lisääminen tilannekohtaisesti on tärkeää. Ihmisten välinen viestintä voi toimia paremmin, ja mahdolliset väärinkäsitykset vähenevät, kun ajoittain tavataan kasvotusten (myös nonverbaaliset viestit välittyvät).” Monaisuus kohtaamisen tavoissa voisi olla tulevaisuutta ja tällöin jännite erillisyyden ja yhteenkuuluvuuden välillä loivenisi.  

Yhteisöllisyyttä on korostettu myös yliopiston muussa ohjeistuksessa koronapandemian aikana, sillä ongelmiltakaan ei ole vältytty. Erillisyyden ja yksinäisyyden kokemukset ovat nousseet keskusteluun, kun esihenkilöt ja muu työyhteisö on fyysisesti etäällä toisistaan eikä yhteyttä ole kaikissa tapauksissa juurikaan pidetty. Itse edustan ajattelutapaa, jossa yhteisöllisyyden puute tai toteutuminen, ei ole pelkästään kiinni työn tekemisen fyysisestä paikasta. Erillisyyden kokemus voi syntyä yhdellä tavalla myös lähityössä kampuksella. Lisäksi kun elämme yhä epävarmassa tilanteessa, voi kampuksellakin työskentely ja työyhteisöjen tapaamiset toteutua vain rajoitetusti kokoontumis-, hygienia- ja turvaohjeita noudattaen. Edellä kuvattua voidaan avata rakenteenmukaisuuden ja tilanteenmukaisuuden jännitteen avulla. Siinä missä (suuri) osa on toiminut joustavasti ja annettuja työn tekemisen reunaehtoja noudattaen, olisi tietty (pieni) osa tarvinnut enemmän kontrollia ja yhdenmukaisuutta.  

Yllä kuvatut jännitteet ovat mahdollistaneet muutoksen ja kumuloituva muutos on saattanut meidät tilanteeseen, jossa tuskin palaamme työelämään, jota oli ennen vuotta 2020. Vaikka korona on ollut äkillinen, ulkoinen ja pakottava ajuri, on sitä seurannut uteliaisuus uutta kohtaan. Tämä on tuottamassa meille organisaation, joka toimii yhä monimuotoisemmin ja monipaikkaisemmin, ja jonka voidaan näin ajatella olevan jatkossa kyvykkäämpi myöskin ulkoisia paineita kohtaan. 

Myös tilaratkaisuilla on merkityksensä organisoitumiselle. Avoimet tilat edistävät uusia kohtaamisia ja synnyttävät keskustelua ja uuden ideointia. Monipaikkatyön ohjeessa on otettu kantaa myös näihin sosio-materiaalisuuden kysymyksiin. Ohjeessa on otettu kantaa sähköisten kalentereiden käyttöön sekä todettu, että työntekijän on oltava tavoitettavissa sähköpostilla, puhelimitse sekä muilla työnajan osoittamilla välineillä työtehtäviin liittyen. Lisäksi on todettu, että tilaratkaisut pyritään luomaan monipuolisiksi ja tarkoituksenmukaisiksi sekä paikkariippumatonta työtä tukeviksi. Näillä tekijöillä on ollut ja on myös jatkossa merkitystä töiden organisoitumisessa. Yhtäältä ilman teknolgian suomia mahdollisuuksia ja välineitä, laajamittainen etätyö ei olisi ollut mahdollista. Teknologia ja uudet välineet muovaavat omalta osaltaan työn tekemistä sekä tapoja olla vuorovaikutuksessa. Lisäksi tulevien tilaratkaisujen merkityksellisyyys on selvä ja sen suomat mahdollisuudet uusien kohtaamisten synnyttämiseksi tärkeitä. Tilaratkaisut ovat usein pysyvämpiä ja hitaammin muuttuvia, mutta teknologiset sovellukset kehittyvät nopeastikin. Yhtä kaikki  sosio-materiaaliset tekijät määrittävät siis tärkeässä roolissa organistoitumista.  

Prosessiluonteinen tarkastelu sopii mainiosti menossa olevaan organisaatiomme toiminta- ja työtapojen tarkasteluun, mutta samalla se antaa viitteitä laajemmasta työkulttuurin muutoksesta jopa globaalisti. Olemme parhaillaan prosessissa, mutta emme tiedä, mihin päädymme ja siksi tässä työssä viittaamani Itä-Suomen yliopiston monipaikkaista työtä koskevat ohjeet lienevät vain yksi etappi tässä prosessissa. Hyvä alku prosessille ja systeemiselle muutokselle!  

Olemme samassa prosessissa (=veneessä) kohti monipaikkaisempaa työtä!  

Ulla Hurskainen, yhden venekunnan kartanlukija

Ulla Hurskainen, kuva

Kirjoittaja toimii johtavana hallintopäällikkönä Itä-Suomen yliopiston filosofisessa tiedekunnassa sekä yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa. Vapaa-ajallaan hän on innokas jatkuva oppija suorittaen tällä hetkellä EMBA-opintojaan. Kirjoitus perustuu EMBA-opintojen ”Uudistuskyvyn johtaminen” -opintojakson esseeseen, jossa (valtaisan inspiraation) lähteenä on käytetty muun muassa teosta ”Organisaatio prosessina, muodonmuutoksen konsultointi”.  

Lähde: Puutio, Risto 2018. Mikä meitä organisoi? Teoksessa: Puutio, R & Heikkilä, J-P. (toim.) Organisaatio prosessina, muodonmuutoksen konsultointi. Metanoia Instituutti, 22-43.  

EKOSYSTEEMI JATKUVAN OPPIMISEN KOTIPESÄNÄ

Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Hyvä tehdään yhdessä. Onhan näitä monenlaisia sanontoja siitä, miten muutos kokonaisuuden yhdessä kohdassa aiheuttaa vaikutuksen toisaalla ja kokonaisuus muuttuu uuteen asentoon. Kun maailma pirstaloituu systeemisen ajattelun merkitys kasvaa. Tänään puhutaan innovaatioekosysteemeistä ja oppimisen ekosysteemeistä. Siis mistä?

Käsite (oppimisen) ekosysteemi perustuu ekosysteemiseen viitekehykseen1. Tämän päivän kehittäminen ja muutoksen tekemisen toimintaympäristö korostavat systeemistä lähestymistapaa, missä osat vaikuttavat lopputulokseen. Tässä kokonaisuudessa merkitseväksi tulee se, ketkä panostavat ekosysteemiin ja mitä, mitä ovat yhteistyön tavat (koulutusyhteistyötä, tutkimustoimintaa, kehittämistoimia) ja mitä tuloksia niistä syntyy (palveluja, osaamisen lisääntymistä, laadun paranemista). Muutos yhdessä tekijässä synnyttää muutoksen kokonaisuudessa. Kehittämisessä korostuvat yhteistyö ja avoimuus. Kaikkien ekosysteemissä toimivien tulisi hyötyä siitä ja tuloksen tulisi olla enemmän kuin osat yhteensä. Lisäksi puhuttaessa jostakin alueellisesta ekosysteemistä pitää huomioida ekosysteemin heijastusvaikutus koko alueeseen. Lopun viimein ekosysteemin hyödyn tulisi realisoitua palvelujen käyttäjille, siis tavan kansalaisille.

Itä-Suomen yliopisto ja Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate ovat mukana rakentamassa oppimisen ja innovaatioiden ekosysteemiä Savonlinnassa ja Kainuussa. Savonlinnassa ekosysteemi tavoite on turvata alueen elinvoimaisuus pitämällä huoli alueella jo olevien osaajien ammattitaidosta ja osaamisen päivittämisestä. Kainuussa innovaatioekosysteemiä on kehitetty sosiaalialan osaamistarpeisiin ja Kainuun soten palvelujen kehittämiseksi. Florida2 puhuu oppivasta alueesta. Tällaista aluetta kuvaa jatkuva kehitys ja ideoiden luominen. Uudesta innostumisen pitäisi välittyä myös ulospäin, jolloin myös alueen houkuttelevuus lisääntyy. Näitä tavoitellaan myös Kainuussa ja Savonlinnan seutukunnalla. Tieto on keskeistä lisäarvon luomisessa, jolloin tärkeäksi tulevat tietotyö, oppiminen sekä innovaatioiden ja tuotannon yhdistyminen. Toiminnan ydin on työelämän, tutkimuksen ja yhteiskehittämisen jatkuvassa dialogissa. Kaiken kaikkiaan tällaisen alueen innovaatioekosysteemissä oppimisella on keskeinen rooli. Tämänkaltaisessa aluetarkastelussa painottuu yritys- ja korkeakouluorganisaatioiden merkitys liikkeelle panevina voimina edellä kulkevien yksilöiden ohessa. Kun aluetta kohtaa jokin merkittävä kriisi – vaikkapa nyt koronapandemian seurauksena huomattavien paikallisten tapahtumien peruuntuminen – nousee oppiminen ja ennakkoluulottomien ratkaisujen etsiminen elintärkeäksi. Ellei vanhasta ajattelumallista pystytä irtaantumaan, ei uutta voi tulla tilalle. Tässä jos missä kysytään jatkuvaa oppimista.

Seija Okulov, suunnittelija (yhteystiedot UEF Connect)

1 Galan-Muros, V. & Davey, T. (2017) The UBC ecosystem: putting together a comprehensive framework for university-business cooperation. Springer. New York. 

2 Florida, R. (1995). Toward the learning region. Futures, 27(5), 527–536. 

There really is free coffee, tarjosimme virtuaaliset kahvit 1200:lle

Mitä tapahtuu? Mitä ihmettä me voimme tehdä? Korona-aika laskeutui Suomeen, hetkeksi pysähtyi kaikki. Jouduimme siirtämään, sopeutumaan ja muokkaamaan toimintaamme, joskus myös kantapään kautta. Koulutuksen järjestäjänä, onneksemme suurin osa tarjonnastamme oli joko jo verkossa tai saimme sen pyörähtämään sinne sutjakkaasti.

Pohdimme, miten reagoida nopeasti ja samalla tuoda esille ajankohtaisia koulutusratkaisujamme tilanteen nostaneisiin tarpeeseen. Olla apuna! Ratkaisu oli lähellä ja ydinosaamistamme; koulutetaan, mutta tehopaketteina ja verkossa. Päätimmekin kutsua kaikki halukkaat
#AducateLIVE – virtuaalisille aamukahveille.

Torstaiaamujen kolmenvartin virtuaaliset aamukahvit kasvattivat nopeasti suosiota ja ajankohtaista kuumaa teemaa nautti kanssamme linjoilla parhaillaan yli 200 kuulijaa, tähän mennessä ilmaiset virtuaaliset kahvit ovat kiinnostaneet jo yli 1200 innokasta!

Mitä sitten?

Oli erityisen hienoa huomata, että saimme jaettua hyödyllistä ja ajankohtaista tietoa mm. riskienhallinnasta, resilienssistä, tietoisuustaidoista, johtamisesta, tietosuojasta ja työlainsäädännöstä sekä dialogin  merkityksestä työyhteisössä. Yksinäisyys elämän muutoskohdissa sai suuren joukon hiljentymään ja pohtimaan vakavaa aihetta. Huippuasiantuntijat johdattivat osallistujat ajankohtaiseen teemaan ja saimme vieraiksi entisiä opiskelijoita, yhteistyökumppaneita, kouluttajia ja omia asiantuntijoitamme. Live-tilaisuutemme antoi mahdollisuuden pysähtyä ja prosessoida itseään ja omaa työtään.

Palaute oli varsin myönteistä. Kiitosta saimme erityisesti juuri napakkuudesta ja käytännönläheisyydestä. Opimme kevään aikana, että poikkeustilanteessa aika todellakin on rajallista ja ytimeen on mentävä nopeasti ja tarkka-ampujan taidolla.

Napakka alustus ajankohtaisesti suunnattuihin aiheisiin...

Jälleen Itä-Suomen yliopisto on edellä aikaansa! Huipputyötä.

Ytimekäs ja hyvä esitys, asiasisältö mainiosti rakennettu. Vastasi odotuksia. Kiitos leppoisista, mutta informatiivisesta kahvihetkestä.

Pieni pysähdys aamulla mielenkiintoisen ja ajankohtaisen asian äärelle.

Ajankohtaiset teemamme ja selkeät esimerkit saivat kehuja, vuorovaikutus koettiin tärkeäksi ja mikä tärkeintä sisältömme avautui suurelle yleisölle ja tilaisuudet koettiin myös oivaksi hetkeksi pysähtyä, hengähtää ja virkistäytyä sopivana ajankohtana. Tärkeänä huomiona eräs asiakas nosti, miten maksuttomuus on mahdollistanut tiedon helpon saannin ja miten loppuun on lisätty aiheeseen liittyvät koulutusmahdollisuudet.

Mitä nyt?

Iloisena ja innokkaana ilmoitankin, yleisön pyynnöstä kahvit jatkuvat syys-lokakuussa. Syksyllä sukellamme mm. teemoihin: Kokeilukulttuurin johtaminen ja Lääkitysturvallisuus 2020: tulipalojen sammuttelusta ennakointiin.

Kevään viimeiset kahvit nautimme ennen juhannusta torstaina 18.6., jolloin vieraaksemme saamme UEF:n työelämäprofessori Reijo Karhisen ja EMBA alumnimme, Lujabetonin henkilöstöjohtaja Mikko Satulin. Keskustelu syventyy johtajuuden oppeihin poikkeustilanteessa ja ennen kaikkea ajatuksiin työhyvinvoinnin kannalta, miten lomien kynnyksellä pääsee vapauttamaan ajatuksensa tilanteesta/stressistä ja sen jälkeen suuntaamaan syksyn haasteisiin.


Koska aina ei ole rahaa osallistua maksullisiin koulutuksiin, ilmaiset aamukahvit ovat mahdollistaneet tiedon helpon saannin. On myös ollut tosi hienoa, että loppuun on lisätty aiheeseen liittyvät koulutusmahdollisuudet. Aamukahvit ovat kaiken kaikkiaan olleet erittäin hyödyllisiä ja toivoisinkin, että näitä voitaisiin jatkaa myös syksyllä. Hieno ajatus ja hyvää työtä!


Klikkaa mukaan: www.uef.fi/smartforgoodlive ja tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajantasalla teemoissamme.


Suvi Räisänen
markkinointisuunnittelija / UEF Jatkuvan oppimisen keskus


Tarvitaanko sosiaalityössä jatkuvaa oppimista?

Tein sivuaskeleen yliopistosta käytännön työn suuntaan ja olin projektitutkijana Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen ISOn hallinnoimassa aikuissosiaalityön  ISO SOS -hankkeessa vajaan kaksi vuotta. Hankkeessa kehitettiin kokeilujen kautta sosiaalityön vaikuttavia toimintakäytäntöjä ja asiakkaiden osallisuutta palveluihin. Kokemus avasi aikuiskouluttajan silmät pohtimaan sosiaalityön tilaa ja siellä työskentelevien osaamisen päivittämistä. Sosiaalityö on ollut viimeisten vuosien aikana kovassa muutospaineessa ja lastensuojelun tapauksia on puitu iltapäivälehdissä eikä aina niin hyvässä valossa. Aikuissosiaalityö on uuden edessä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoidettavaksi vuoden 2017 alusta. Onko työntekijöillä valmiuksia vastata näihin muutospaineisiin ja mitä se edellyttää?  

Sosiaalityö pystyisi edistämään kuntalaisten hyvinvointia laajemmin, jos sille annettaisiin mahdollisuus ja ymmärrettäisiin, miten sosiaalityön asiantuntemusta voidaan käyttää kaikkien asukkaiden hyödyksi.

Sosiaalityö on yliopistotutkintoon perustuva käytännön ammatti. Sosiaalityöntekijän pätevyysvaatimukset on kirjattu lakiin ja ne antavat mandaatin työn tekemiseen. Sosiaalityöhön pätevöittävän polun voi aloittaa avoimessa yliopistossa ja Itä-Suomen yliopistossa tämä reitti onkin kovasti käytetty jo työelämässä olevien joukossa.  

Yliopistokoulutus avaa laajan ymmärryksen työssä näkyvistä ilmiöistä ja kyvyn asettaa niitä yhteiskunnalliseen raamiin. Sosiaalityö voi vaikuttaa rakenteellisen sosiaalityön kautta tuomalla esille epäkohtia, jotka se havaitsee. Sosiaalityöllä on kaikki välineet muutoksen selättämiseen ja muutos voi näistä syistä olla myös sosiaalityölle mahdollisuus uudistua.  

Sosiaalityön houkuttelevuus on iso haaste Itä-Suomen kunnissa tällä hetkellä. Pistää miettimään, että vaikka sosiaalityötä opiskelemaan hakeutuu runsaasti alasta kiinnostuneita, miksi he poistuvat käytännön työstä muutaman vuoden jälkeen toisiin tehtäviin. ISO SOS -hanke osoitti, että työn kuormittavuus, suuri vastuu ja siihen nähden heikko palkkaus sekä erityisesti sosiaalityön johtaminen nousivat vaikuttavina syinä esille. Työntekijöiden vahva osaaminen ei näytä saavan arvostusta organisaatioiden tasolla.  Sosiaalityö pystyisi edistämään kuntalaisten hyvinvointia laajemmin, jos sille annettaisiin mahdollisuus ja ymmärrettäisiin, miten sosiaalityön asiantuntemusta voidaan käyttää kaikkien asukkaiden hyödyksi. Tätä tulevassa valtakunnallisessa Tulevaisuuden sote-keskus- hankkeessa yritetään toivottavasti korjata.  

Houkuttelisivatko sosiaalityön työyhteisöt ja tehtävät parempaan sitoutumiseen, jos muutoksen haltuun ottaminen varmistettaisiin jatkuvan oppimisen ymmärryksellä ja sitä kautta sillä, että työntekijöiden osaaminen on vaatimusten tasalla? Tukevatko sosiaalityön esimiehet tätä ja onko heillä tehtävään tarvittavia valmiuksia ja välineitä? Maailma myös sosiaalityön ympärillä muuttuu vauhdilla. Sosiaalityön käytännön arki on oppimisympäristö, jossa asiakkaiden elämäntilanteiden ja muuttuvan yhteiskunnan asettamia haasteita voidaan päivittäin harjoitella. Jatkuva oppiminen sosiaalityössä tarkoittaa oman työn reflektointia osaavan esimiehen tai tiimin kanssa sekä käytäntötutkimusta työn vaikuttavuudesta. Tämänkaltaista sosiaalityön työelämälähtöistä (SOCOBA)   kehittämismallia on kehitetty Itä-Suomen yliopiston sosiaalityön maisterikoulutusohjelmissa Kainuussa ja Kymenlaaksossa. Käytännön työ, tutkimus ja teoria ovat tällaisessa kehittämisympäristössä jatkuvassa dialogissa.    

Osaaminen menee osaamisen luokse ja se kukkii, kun sitä jaetaan ja sen annetaan kukkia. Oppia ikä kaikki, myös sosiaalityössä.


Seija Okulov, suunnittelija
Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate

Työnantaja ja johtaja – täytätkö työntekijän psykologisen sopimuksen?

Sopimuksia on monenlaisia ja allekirjoitamme johtajana ja työntekijänä sen tutuimman eli virallisen työsopimuksen.  Mutta oletko tullut ajatelleeksi, että huomaamattasi olet ”allekirjoittanut” myös toisenlaisen sopimuksen? Tätä sopimusta kutsutaan psykologiseksi sopimukseksi.

Työsopimusta tehtäessä keskustellaan esimerkiksi työajoista ja työtehtävistä – niistä virallisista ja konkreettisista työhön liittyvistä asioista. Tämän virallisen sopimuksen lisäksi työntekijän ja työnantajan välillä vaikuttaa myös psykologinen sopimus. Psykologinen sopimus koostuu työntekijän ja työnantajan välisistä puhumattomista odotuksista, jotka täydentävät virallista työsopimusta ja siihen jääviä aukkoja. Tutkimusten mukaan juuri psykologisella sopimuksella on merkittävä vaikutus työntekijän työmotivaatioon, työhön sitoutumiseen ja työtyytyväisyyteen, jopa asiakastyytyväisyyteen. Tunnistamalla ja täyttämällä työntekijän psykologisen sopimuksen voi johtaja vaikuttaa edellä mainittuihin tekijöihin.

Sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijän psykologisen sopimuksen ydin on asiantuntijuudessa ja sen vahvistamisessa. Luonteenomaista Sote-työntekijän psykologiselle sopimukselle on myös moniammatillinen yhteistyö, jossa painottuu koko työyhteisön osaaminen ja moniammatillinen tiimityö. Kun työtä kehitetään asiantuntijuuden ja yhteistyön vahvistamisen kautta, pystytään asiakkaille tarjoamaan entistä laadukkaampaa hoitoa ja palvelua.

Työ sosiaali- ja terveydenhuollossa on jatkuvaa uuden oppimista sekä yksilö- että tiimitasolla. Tähän työntekijät tarvitsevat työnantajan tukea. Täyttääkseen työntekijän psykologisen sopimuksen, tulisikin organisaation mahdollistaa työntekijöiden osallistuminen jatkuvaan itsensä ja omien taitojensa kehittämiseen. Mistä työnantajat sitten voivat löytää koulutuksia, jotka vastaavat sekä yksilön että työyhteisön osaamistarpeisiin? Yhtenä laadukkaana ja joustavan oppimisen vaihtoehtona toimivat avoimen yliopiston opinnot.

Syksyllä 2019 Vaalijalan tuki- ja osaamiskeskus kannusti työntekijöitään vahvistamaan osaamistaan lasten ja nuorten psyykkisestä hyvinvoinnista. Vaalijala tarjosi avoimen yliopiston opintoja työntekijöilleen maksutta. Työntekijät saivat tutustua tarjolla oleviin opintoihin työpaikalla järjestettävässä infotilaisuudessa, jolloin työntekijä sai muodostettua kokonaiskuvan siitä millaisista opinnoista on kyse. Opintoihin lähti ensimmäisenä vuonna mukaan yli 30 työntekijää. Samoja perusopintoja suorittivat kaikki halukkaat työntekijöistä johtajiin. Tarjotut opinnot täydensivät jo olemassa olevaa vahvaa osaamista tuoden uusinta tutkimustietoa käytännön työhön ja muuttuneeseen asiakastarpeeseen. Opintojen myötä työyhteisön jäsenet pystyivät jakamaan kokemuksiaan sekä opiskelusta että käytännön työn kehittämisestä koko työyhteisön kesken.

Työnantaja motivoi työyhteisön jäseniä suorittamaan perusopinnot tarjoamalla 600 euron stipendin kaikille perusopinnot suorittaneille työntekijöille. Seuraavana vuonna uudet 30 työntekijää aloittivat samat opinnot.

Opinnoista hyötyvät sekä työnantaja että työtekijä. Opintojen myötä työyhteisöjen osaaminen laajenee ja sekä työntekijöiden opiskelutaidot että henkilökohtainen asiantuntijuus kehittyvät. Työyhteisön jäsenet sitoutuvat oman työyhteisönsä kehittämiseen ja todentotta, myös työntekijän psykologinen sopimus täyttyy.

Lisää case-Vaalijalasta:

Amanda, 20, tekee haastavaa työtä lasten parissa – opinnot auttavat ymmärtämään aggressiivista käytöstä

Ammatillista lisäpätevyyttä Avoimen yliopiston opinnoista

Kirjoittajat Marjo Ring ja Ulla Kekäläinen

 

 

KOVAT selvitti Pohjois-Karjalan kansainvälisten osaajien kieli- ja työelämäosaamisen tarpeita

Pohjois-Karjalan maakunnassa ollaan huolestuneita siitä, että alueella asuvat ja korkeakouluissa opiskelevat KV-osaajat eivät työllisty koulutustaan vastaaviin töihin, vaan muuttavat suurempiin kaupunkeihin tai pois Suomesta. Yritykset ja osaajat eivät kohtaa toisiaan.

Koli

Miten pitovoimaa voisi kehittää?  Itä-Suomen yliopiston koulutus- ja kehittämishanke Aducaten ja Karelia-ammattikorkeakoulun KOVAT-hankkeessa etsitään ratkaisuja kohtaanto-ongelman helpottamiseksi ja pitovoiman parantamiseksi. KOVAT kokeilee ja kehittää KV-osaajia ja alueen työelämää hyödyttäviä toimintamalleja ja palveluita.

Millaisia ovat KV-osaajien osaamisen kehittämisen tarpeet suomen kielen taidon, työelämätietojen ja -taitojen sekä ammatillisten valmiuksien näkökulmista? Alkuvuodesta toteutettuun kyselyyn vastasi 82 henkilöä, joilla oli 24 eri äidinkieltä.

Vastaajista 37 % oli korkeakouluopiskelijoita, 25 % työssä ja 23 % työttömänä. Yrittäjinä toimi muutama henkilö. Koulutustaso ulottui kandidaattitason opiskelijasta tohtoriin. Joukossa oli kauppa- ja oikeustieteiden, ICT-alan ja muiden tekniikan alojen osaajia, luonnontieteilijöitä maatalous-, metsä- ja ympäristöaloilta sekä yhteiskuntatieteiden, terveystieteiden, kasvatustieteiden ja psykologian sekä humanististen alojen asiantuntijoita.

Osaamisen kehittäminen kiinnostaa

Korkeasta pohjakoulutuksesta riippumatta – tai kenties sen vuoksi – vastaajia yhdistää huomattavan suuri mielenkiinto kehittää omaa osaamista laaja-alaisesti. Lisäkoulutuksen tarvetta ilmeni sekä suomen kielessä, työelämätaidoissa että ammatillisessa osaamisessa.

Peräti 87 % vastaajista arvioi tarvitsevansa lisäkoulutusta suomen kielessä. Kysyntää oli eri tasoille, alkeista edistyneen kielenkäyttäjän, työelämän ja oman ammatin kieleen. Etenkin kielivalmennus työelämässä kiinnosti. Melko paljon toiveita tuli myös asiakaspalvelun, murteen ja puhekielen koulutuksesta.

Ammatillisen osaamisen kehittämisestä oli kiinnostunut 71 % vastaajista. Eniten mielenkiintoa tunnettiin lyhytkestoisiin, osaamista täydentäviin koulutuksiin omalta substanssialalta, tietotekniikasta tai markkinoinnista.  Yksittäisiä mainintoja saivat ohjelmointi ja ohjelmistot, englannin kieli, robotiikka, terveysteknologia, suomalainen koulujärjestelmä, verkostoituminen, arabian kielen ja uskonnon opettajan koulutus sekä englannin kielen koulutus.

Työelämätaitoihinsa lisää osaamista toivoi 67 % vastaajista. Työelämätaidoista painottuivat etenkin työmarkkinoiden tuntemus, työn hakemisen tavat ja kanavat (verkostot) sekä työelämän lait ja säännöt; hieman vähemmässä määrin suomalainen yrityskulttuuri, tapakulttuuri sekä työnhaun asiakirjat (cv ja portfolio).

Suunta kohti suomalaista työelämää

Työllistyminen omaa osaamista vastaavaan työhön Suomessa kiinnosti. Englanniksi vastanneiden KV-osaajien mielenkiinto kohdistui työelämässä etenkin johtamiseen, kansainväliseen kauppaan, tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Venäjäksi vastanneilla nousivat esiin opetus- ja kasvatusalan työtehtävät. Suomeksi vastanneet mainitsivat opetus- ja ohjausalan sekä matkailualan työt.

Vetovoimaisina työnantajina koettiin alueella toimivat kansainväliset yhtiöt kuten Abloy, UPM, John Deere, Fortum, Thermo Fisher Scientific, Medix Biochemica ja Valio. Mainintoja saivat aktiivisesti kansainvälistyneet ja KV-osaajia työllistäneet ICT-yritykset kuten Blancco, Fastroi, Arbonaut ja Nanocomp.

Monet opiskelijat eivät olleet Suomeen työllistymistä miettineet, joten työelämäyhteyksiä ja yrityskentän tuntemusta pitäisi vahvistaa.

Selviääkö työssä englannilla?

KV-osaajien työtehtävissä edellytetään sellaista kielitaidon tasoa, jota ei saavuteta korkeakouluopinnoissa tai kotoutumiskoulutuksissa. Intensiiviselle, toiminnalliselle ja kiinteästi omaan alaan kytkeytyvälle alkeis- ja edistyneen tason kielikoulutukselle olisikin tarvetta korkeakouluissa.

Oppimisessa on kyse myös viestinnän ja vuorovaikutuksen käytännöistä. KV-osaajia kohdatessaan suomalaiset tarjoavat puhekieleksi lähes automaattisesti englantia. Kun suomea ei kuule tai käytä, puhuminen ja ymmärtäminen ei kehity riittävästi. Osa KV-osaajista on kokenut, ettei suomea tarvitsekaan osata, kun ”kaikki osaavat englantia”. Työtön tohtori ihmettelee, miksi kukaan ei opiskeluaikana kertonut, että töitä ei saa, jos ei osaa suomea.

Englanti on työkieli lähinnä alueen kansainvälistyvissä ICT-yrityksissä. Niissä on haluttu tukea myös suomen kielen ja työelämätaitojen valmennusta. Selvityksen perusteella muidenkin toimialojen yrityksiä voi kannustaa investoimaan yrityksissä työskentelevien KV-osaajien valmennukseen.

KOVAT tukee alueen yrityksiä ja KV-osaajia kohtaamisessa ja osaamisen kehittämisessä. KOVATeamissa yritys saa ohjelmaan valituista osaajista resurssin kehitys- tai kansainvälistymisprojektiinsa. Taitovalmennuksessa järjestetään kansainväliselle henkilöstölle kielitaitoon tai muuhun työelämäosaamiseen liittyvää valmennusta. Friends in Business -ohjelma antaa mahdollisuuden tutustua yrityksestä kiinnostuneisiin KV-osaajiin. Ohjelmat jatkuvat vuonna 2020.

Heli Kaarniemi
heli.kaarniemi@uef.fi, 050 322 8644

Artikkeli perustuu KOVAT-hankkeen toimintavuoden kokemuksiin sekä 1.1.2019-30.8.2019 tehtyyn selvitykseen KOVAT kohti työelämää – kysely kansainvälisille osaajille.

KOVAT Valmentaa KV-osaajia työelämään

KOVAT on vuoden 2019 aikana järjestänyt ura- ja kielivalmennuksia, joissa on pilotoitu  toiminnallisia toteutustapoja ja yrityksissä toteutettavia sisältöjä. KOVAT-valmennusohjelmiin otetaan uusia yrityksiä vielä ensi vuoden aikana.

KOVATeam-ohjelmassa KV-osaajat toteuttavat pienryhmissä yritysten kansainvälistymiseen ja toimintojen kehittämiseen liittyviä projekteja. Friends in Business -ohjelmassa yritykset voivat tutustua potentiaalisiin työntekijöihin, KV-osaajat verkostoitua ja markkinoida omaa osaamistaan.

Useissa ICT-yrityksissä on toteutettu KV-osaajan taitovalmennusprosesseja. Lisäksi työpaikoille on tehty tukimateriaalia kielen oppimisen tukemisesta.  Valmennuksen käytäntöjä ja tuloksia raportoidaan Aducaten blogissa https://weaducate.wordpress.com/

Monisärmäistä muutosjohtamista

Osallistuin marraskuussa henkilöstöalan tapahtumaan, jossa jokaisen puhujan esityksessä toistui yhteinen teema: organisaatioiden monisyinen muutos. Puhujien erilaisia näkökulmia ja kertomuksia kuunnellessani jäin kuitenkin pohtimaan, mistä puhumme kun puhumme muutoksesta. Oivalsin että paljon riippuu yksilöiden muutokseen liittämistä merkityksistä, ymmärryksestä ja muutoksen kielestä, tavoista joilla muutoksesta puhutaan.

Muutos on tapahtumista. 

Organisaatiot ovat jatkuvassa liikkeessä, tulossa jostakin ja siirtymässä johonkin. Nopeiden muutosten keskellä on luonnollista kaivata pysähtymistä, tasapainoa ja eheyttä. Usein muutokseen liittyy kuitenkin kuormittumisen kokemus. Muutosrytmi hengästyttäää ja siihen tarvittava happi loppuu toisiaan seuraavien muutosten pyörteissä. Tämä voi johtaa aktiiviseen tai passiiviseen vastustukseen, esimerkiksi Peter Fleming ja Graham Sewell Kunnon sotamies Svejkin mukaan svejkismiksi määrittelemään vastarintaan.

Muutosprosessi voidaan nimetä ja sanoittaa monella eri tavoin, siksi se on myös kielellisesti tuotettua. Organisaatiomuutokseen voidaan liittää monenlaisia merkityksiä ja metaforia: korjaaminen, kehittäminen, kehkeytyminen, siirtymä, murros tai muodonmuutos eli transformaatio. Muutoksen nimeäminen vaikuttaa suoraan myös siihen, miten se yhteisesti ymmärretään ja miten siihen tapahtumisena suhtaudutaan. Muutos voidaan mieltää hallittavana tai hallitsemattomana. Jos muutos tulkitaan luonnonvoiman kaltaisena, silloin saattaa seurata passiivinen sopeutuminen, lamaantuminen tai uhriutuminen. Jos taas muutos ymmärretään uusiutumisena tai kasvamiseen liittyvänä muodonmuutoksena, se on yhteisesti hyväksyttävissä ja siirtyy myös toiminnaksi.

Transformaatio jatkuvana muodonmuutoksena.

Jatkuva hallittu muuntuminen kohti uutta on nimetty transformaatioksi, siirtymiseksi olotilasta toiseen siten kuin esimerkiksi perhosen toukka koteloituu ja kotelosta kuoriutuessaan levittää siipensä ja lähtee lentoon. Organisaation näkökulmasta tällainen muodonmuutos liittyy usein koko toimialan muutokseen. Näiden virittäjiksi on nimetty mm. digitalisaatio, talouden tai politiikan muutokset. Esimerkiksi äskettäinen postilakko sysäsi sadat yritykset siirtymään verkkolaskuihin poliittisista seurauksista puhumattakaan. Tämä merkitsee sellaista siirtymää, josta ei enää ole paluuta entiseen.

Muutoksen hallinta on hankalaa monien ennakoimattomien tekijöiden ja äkillisten ulkoisten olosuhdemuutosten vuoksi.  Parhainkaan suunnittelu, osallistaminen ja sitoutuminen eivät välttämättä takaa tavoiteltujen uudistusten onnistumista, jos tavoitellun uudistumisen suunnasta tai toteuttamisen tavoista uupuu riittävä yhteisymmärrys. Joskus kehittämisen yhteydessä saatetaan tuottaa tahattomia uudistuksia ja innovaatioita, esimerkiksi monet tärkeät keksinnöt ovat syntyneet vahingossa, kuten superliima, teflon tai post-it-laput osoittavat.

Kolme näkökulmaa organisaation uudistumiseen.

On ymmärrettävä monisärmäisiä systeemejä ja uusiutumisen kriittisiä tekijöitä. 

Tein kerran pienen kokeilun työpaikkani henkilöstötilaisuudessa, johon minulta oli pyydetty puheenvuoroa ajan hahmottamisesta ja kalenterin hallinnasta. Pyysin osallistujia sulkemaan silmänsä ja arvioimaan yhden minuutin mittaista aikaa ja sen jälkeen nostamaan kätensä ylös. Tilaisuudessa oli noin viisikymmentä työyhteisön jäsentä, joten saattoi olettaa että minuutin arvioimiseen syntyi hajontaa. Ensimmäinen nosti kätensä reilun puolen minuutin kuluttua, viimeinen kun lähes kaksi minuuttia oli vierähtänyt.

Jos minuutin mittaisen ajan arvioiminen on tällaista, miten voimme päästä yhteisymmärrykseen monimutkaisten muutosten läpiviemisestä? Yksi avain on hyväksyä eri havainnot ja pyrkiä ymmärtämään havaintoa ohjaavia yksilöllisiä tai yhteisöllisiä tekijöitä. Käytännössä tämä tarkoittaa moniäänistä muutosdialogia kunkin yksilön havaintoja ja näkemyksiä kunnioittavan ymmärtämisen pohjalta. On tärkeää tunnistaa ja nimetä erilaisia totuuden tasoja, joita voidaan erottaa ainakin neljä erilaista:

  • Objektiivinen totuus esiintyy ja sen olemassaolo voidaan osoittaa fyysisesti. Esimerkiksi ajan määrittäminen liittyy vuorokausirytmiin – maan kiertoliikkeeseen, joka on todettavissa päivittäin auringon nousuina ja laskuina.
  • Normatiivinen totuus on yhdessä sovittua totuutta. Ymmärrämme minuutit, sekunnit ja tunnit ajan mittaamisen yksiköiksi.
  • Subjektiivinen totuus on yksilön tulkitsemaa totuutta, minuutti on jollekin lyhyt ja toiselle pitkä aika kuten edellä kuvatussa esimerkissä. Jos jokin aika tuntuu lyhyeltä tai pitkältä siitä seuraa yksilöllinen arvio siitä, mitä kyseisenä aikana on mahdollista saada aikaan.
  •  Monisärmäinen, kompleksinen totuus tunnustaa kaikkien näiden totuuksien paikkansapitävyyden ja keskittyy siihen, mikä tietyllä hetkellä on hyödyllisintä ja mahdollista. Esimerkiksi olemme perjantaina työssä klo 8-16, ja aurinko paistaa enteillen kaunista säätä viikonvaihteeksi. Tuntuu että on hyvä päivä tarttua erilaisiin töihin ja saada niitä valmiiksi ennen vapaapäiviä.

Käsitys neljästä totuuden tasosta auttaa ymmärtämään erilaisia yksilöllisiä, ryhmien, tiimien tai yhteisöjen työhön liittyviä näkökulmia ja hahmotustapoja. Menetelmänä on kysyminen yksilöiden ja ryhmien pyrkiessä:

  • Tunnistamaan samanlaisuuksia ja eroja
  • Löytämään yhteistä perustaa ongelmanratkaisulle ja päätöksenteolle
  • Ymmärtämään toisten näkökulmia ja toimintaa
  • Puhumaan samaa kieltä

Organisaatioon kätkeytyneen energian voi virittää muutosvoimaksi.

Osuvien kysymysten avulla voidaan tunnistaa organisaatioon kätkeytynyt energia ja vapauttaa se myönteiseksi uudistumisen voimaksi. Kysyminen on tärkeää jokaisessa kohtaamisessa, muutostilanteessa, koska sen avulla voidaan tunnistaa, mikä juuri nyt on mahdollista muuttaa ja mitä siitä on opittavissa. Monisärmäisten, kompleksisten organisaatiosysteemien jatkuvasti kehkeytyvissä ennakoimattomissa olosuhteissa viisas etenemisreitti avautuu kysymisen kautta. Kysyminen on aina myös interventio. Suuntaamme huomiotamme kysymysten avulla ja näemme kenties jotain uutta etsiessämme yhteistä ymmärrystä. Kysymykset siis avaavat ja uudistavat organisaatioiden prosesseja.

Mitä monitahoisempi tilanne, sitä yksinkertaisemmat kysymykset: Mitä tapahtuu? Mihin tämä liittyy? Mitä olisi tehtävä seuraavaksi?

Kysymykset alkavat jossain kohdin tuottaa vastauksia ja uusia kysymyksiä, joiden uudelleen sanoittaminen saattaa irrottaa organisaation muuttumattomuuden matalikolta. On helpottavaa heittää pois tarpeettomaksi käynyttä painolastia, esimerkiksi yhteisiä uskomuksia muuttumisen vaikeudesta tai mahdottomuudesta. Joskus tarvitaan vain uudelleen auki puhuttuja konteksteja, oivalluksia vaihtoehdoista ja valinnoista.

Myönteisyyttä luovat muutosmenetelmät 

Myönteisyys on uudistumisen kannalta oleellisen tärkeää. On helpompi virittäytyä työskentelemään muutosvaiheen läpi, jos uudistumisen hyödyt ja myönteiset mahdollisuudet voi nähdä. Joskus transformaationa tapahtuvaa muutos voi olla lähes huomaamatonta, jolloin on syytä pyrkiä tunnistamaan pienetkin muutosaskeleet ja myönteiset poikkeukset aiempaan.

Myönteisen organisaatiomuutoksen tueksi on kehitetty erilaisia käytännöllisiä menetelmiä ja välineitä, mm. Työterveyslaitoksen kehittämä menetelmäkäsikirja mielekkääseen organisaatiomuutokseen. Kirjassa esitellyn kyselyn tarkoituksena on selvittää organisaation uudistamisen vaikutusta henkilöstön hyvinvointiin, työn haasteisiin ja voimavaroihin, jolloin työn vaatimuksia, voimavaroja ja hyvinvointia voidaan seurata koko uudistumisprosessin ajan. Näin uudistuminen tulee havaituksi ja dokumentoiduksi prosessin ajan.

Pauli Kallio, pauli.kallio@uef.fi

 

Suositeltavaa lukemista:

  • Hemerling, J., Dosik, D. ja Rizvi, S. (2015). A Leader’s Guide to “Always-On” Transformation.
  • Pahkin, K., Mattila-Holappa, P. ja Leppänen A. (2013). Mielekäs organisaatiomuutos -kyselyn menetelmäkäsikirja.

Potentiaalin saavuttaminen ja motivaation johtaminen

Future Leadership -koulutuksen ensimmäinen jakson teemana oli työntekijän kasvu omaan potentiaaliin ja motivaation johtaminen. Sisältö perustui pitkältä Decin ja Ryanin itseohjautuvuusteoriaan (self-determination theory) ja Dweckin oppimiskeskeisyyteen (growth mindset). Itseohjautuvuusteorian mukaan ihminen on sisäisesti motivoinut mikäli kolme psykologista perustarvetta täyttyy: autonomia, yhteenkuuluvuus ja kompetenssi. Oppimiskeskeisyys liittyy uskomukseen omasta kyvystä oppia uusia asioita ja uskomukseen älykkyyden muuntuvuudesta. Molemmat tarjoat hyvät perusteet käytännöllisten valmennuskeskustelujen pitämiseen.

Koulutuspäivän jälkeen osallistujat kokeilivat omassa työssään motivaatiohaastattelua tai mindset:iä vahvistavaa haastattelua työntekijän kanssa ja kirjoittivat siitä raportin. Kolmantena tehtävävaihtoehtona oli luoda edellytyksiä työntekijöiden motivaatiolle ja raportoida siitä.

Suurin osa osallistujista (25/35) kokeili motivaatiohaastattelua, kolme kokeili mindset-haastattelua, kolme molempia haastattelumenetelmiä ja neljä pohti motivaation edellytyksien luomista työpaikallaan.

Joku innostui tehtävästä niin paljon, että teki enemmän kuin yhden haastattelun. Yhteensä oli tehty 31 motivaatiokeskustelua ja kuusi mindset-haastattelua. Eräs esimies piti motivaatiohaastattelun parityönä henkilöstön viikkokokouksessa.

Motivaatiohaastattelun kysymyspatteristo (yhteensä 25 kysymystä) innosti kahta osallistujaa heti ottamaan ne mukaan kehityskeskustelun rungoksi. Hyvin monelle sama ajatus oli tullut mieleen kokeiltuaan haastattelua käytännössä. He aikovat ottaa niitä kysymyksiä käyttöön, koska nykyisessä kehityskeskustelupohjassa ei kysytty motivaatiosta, ja se aiheena on hyvin tärkeä asia ymmärtääkseen työntekijää ja hänen tavoitteitaan. Jotkut ajattelivat käyttää kysymyksiä sellaisinaan, jotkut aikovat karsia niitä poistaen osittain samankaltaisia kysymyksiä ajan rajallisuuden takia. Myös työhaastatteluun halutaan ottaa joitakin kysymyksiä.

Yleisesti motivaatiohaastattelua pidettiin luontevana työtapana ja sen parhaaksi anniksi nimettiin se, että työntekijä pystyi rauhassa ajattelemaan omaa motivaatiota, mitä omassa työssään on mielekästä ja keskustelun aikana puheeksi on nostettu työn positiivisia puolia. Sen jälkeen on jäänyt hyvä fiilis molemmille, haastattelijalle ja haastateltavalle.

Eräs osallistuja siteerasi Douglas Adamsia:

En ehkä ole mennyt sinne,
Minne tarkoitukseni oli mennä,
Mutta luulen päätyneeni sinne
Missä tarkoitukseni on olla.
– Douglas Adams

Toiset antoivat motivaatiohaastattelun kysymykset työntekijälle etukäteen luettaviksi, toiset taas vasta itse haastattelutilaisuudessa. Haastattelulle osallistujat varasivat tunnin. Tuo aika näytti riittäneen haastattelun pohjalta käydylle keskustelulle.

Mindset-haastattelua kokeilleet kertoivat, että työntekijöillä oli hyvin selkeä Growth Mindset –orientaatio. Eräs rehtori miettii Carol Dweckin Mindset –ajatusmallia lukion opetussuunnitelmatyön pohjaksi, arvioinnille ja laajemminkin koulun toimintaperiaatteen rungoksi.

Kolmannen tehtävän valinneet esittivät omissa raporteissaan pohdintaa motivaatiosta, sisäisistä ja ulkoisista motivaatiotekijöistä. Yksi kirjoitti siitä, että esimiehen täytyy tuntea työntekijänsä hyvin. Sosiaalinen tausta, persoonallisuudet ja jopa fyysiset/psyykkiset tekijät ovat hyvin tärkeitä oikeanlaisen motivaatiokulttuurin luomista varten.

Eräs esimies muutti palaverikäytänteitä: viikko ennen jaetaan avoin asialista, johon työntekijät voivat lisätä käsiteltäviä asioita, pöytien asettelu rinkimuodostelmaan, palaverin aloitus uudella tavalla esimerkiksi ”____________ tekee työstäni tekemisen arvoisen” – lausekkeella tai ”Miksi minä olen täällä” -kysymyksellä. Toisin sanoen Ryanin ja Decin itseohjautuvuusteorian pohjalta yritetään lisätä työntekijöiden autonomian, yhteisöllisyyden ja kompetenssin kokemusta.

KAiken kaikkiaan esimiehet kokivat sisäiseen motivaatioon ja oppimiskeskeisyyteen perustuvat valmennuskeskustelut hyödyllisiksi työvälineiksi työssään.

Arttu Puhakka ja Pauli Kallio toimivat valmentajina Future Leadership -koulutuksessa
Irina Tere, kokosi yhteen osallistujien hyviä käytänteitä

Future Leadership koulutus oli opetustoimen täydennyskoulutusta ja sitä rahoitti Opetushallitus.

OPH_rahoittaa_rgb