SOMETTUVAN METSÄSUHTEENI VAIHTOEHDOTON TOTUUS

Ennätyslumisen ja pitkän talven jälkeen yllättänyt superkevät on ollut kuuma myös metsäkeskusteluissa – luonnollisesti myös sosiaalisessa mediassa. Olenpa hieman itsekin ottanut riskiä sotkeutumalla kyselevällä ja sekä/että -asenteella tulenarkaan avohakkuukeskusteluun. Etenkin Twitterissä on vaikea välttää pinnallista ja yksipuolista heittelyä olipa kyse metsien hiilinieluista, avohakkuista, puurakentamisesta tai sisäilmaongelmista. Onkohan some kärjistänyt myös minun metsäsuhdettani tai vääristänyt siitä antamaani kuvaa? Pitäisikö olla tarkempi siinä millaisia twiittejä peukutan ja jaan? Onneksi en ole arvostettu huippuasiantuntija, jonka sanomisia ja jääviyttä kyseenalaistetaan usein rankastikin. En liene ainoa, jonka objektiivisuuteen ja asenteisiin vaikuttaa metsällisten työtehtävien ohella myös metsänomistajan rooli. Metsäsuhde on suomalaisille herkkää aluetta, jossa tunteet helposti voittavat tutkimuksen ja jopa maalaisjärjen äänen. Metsäviestinnässäkin on hyvä pitää mielessä Wiion lait.

Viime aikoina olen usein pohtinut valinnanvapauteen, digiloikkaan ja riskinhallintaan liittyviä kysymyksiä – ylipäätään metsäbiotalouden ennakoinnin haasteita. Metsäsuhteeni sai myös tunneälyllistä haastetta, kun piti päättää Kainuun lumituhoalueiden liepeillä toteutetun talvileimikkoni hakkuutavasta. Tavoitteena oli löytää aiempia siemenpuuhakkuita kannattavampi vaihtoehto, jossa myös mökkiympäristön riista- ja maisema-arvot olisi turvattu. Näillä pohjustuksilla uskallan nyt avautua hieman some -heittojani syvemmin.

Historia on toisinaan pysähdyttävää. Puuvanhuksen vuosirenkaat kääntävät ajatukseni perimän ja kasvuympäristön suhteeseen – ja nuorison tulevaisuuteen. Metsänhoidossa siirryttiin hiljattain vapaan kasvatuksen aikaan ja laatukasvatusta harrastetaan nyt jopa entisajan määrämittahakkuilla. Toistaako historia sittenkin itseään, kun terveellinen hirsirakentaminenkin kiinnostaa yhä useampaa? Sisäilmasto- ja hiilinielukysymykset yhdistyvätkin metsä- ja rakennusalan visioissa yhä voimakkaammin. Yhteinen historia on tosin karumpaa: sisäilmaongelmien äitinä ”aikakauden hyvän rakentamistapa” ja ”hyvä metsänhoito” ajoittain kovankin kritiikin kohteena.

Metsätalouden päätöksenteossa on korostunut pitkä aikajänne ja hyvin ennakoitavan hitaan muutoksen kulttuuri. Aikajänteen valinta tuntuu hiertävän usein kengässä myös somekeskusteluissa metsien hiilinieluista ja hakkuutavoista. Miten ala sopeutuu 2010 -luvulla yllättäneeseen murrokseen, jonka vauhdikas eteneminen näkyy lähes viikoittain myös somessa. Miten käy biojalostamohankkeiden kilpajuoksussa ja millä vauhdilla jatkuvapeitteinen metsätalous yleistyy? Joudutaanko sittenkin lisäämään myös puun tuontia ainakin väliaikaisena ratkaisuna? Miten biojalostamoinvestointien suunnittelijat ja rahoittajat ennakoivat ilmastonmuutoksen, metsätuhojen, metsänomistajien käyttäytymisen ja ympäristöimagon riskejä puunhankintaan? Nähdäänkö avohakkuita vieroksuva metsänomistaja puuhuollon kustannuksia lisäävänä ongelmana vai jopa uusien tuotteiden ja liiketoimintamallien mahdollistajana? Yleistyykö jatkuvapeitteinen metsänhoito ja jopa avohakkuuttoman sahatavaran tuotanto samalla tavalla kuin maatalouden luomutuotanto?

Aito valinnanvapauden toteutuminen edellyttää vaihtoehtojen ymmärtämistä ja niihin liittyvien epävarmuuksien sietämistä. Tuntuu siltä, että metsäneuvonnassa ja paikoin metsäopetuksessakin on tarvetta päivittää ennakkoluulottomasti asenteiden ohella myös käsityksiä jatkuvan kasvatuksen määritelmistä ja kannattavuudesta. Siihen muuten sopii hyvin uusi Aducaten verkkokurssi, jolla metsälain tarkoittama eri-ikäiskasvatus käsitellään vain yhtenä osana jatkuvapeitteistä metsätaloutta. Kurssilla esitellään myös uudet #jokametsänhakkuuohjeet, joissa ei tarvitse tehdä valintaa tasaikäismetsätalouden ja jatkuvan kasvatuksen välillä. Eri-ikäiskasvatuksen riskeistä on myös tarpeen puhua muistaen monet myytit ja metsänhoitotavasta riippumattomat riskit.

Hieman pelkään, että kuumana käyvän #avohakkuuthistoriaan kiistelyn lieveilmiönä leviää metsäsuhdetta lukkiuttavaa metsäpalveluihinkin heijastuvaa leimautumispelkoa. Ei liene myöskään kenenkään etu, jos joku lapsille ikänsä metsiä säästellyt päätyy kieltolain pelossa hätäisiin päätehakkuisiin. Toisaalta avohakkuiden puolustaminen mustikan perimän laajentamisella toi mieleen Wiion lait ja houkutuksen suositella metsäväkeä etsimään ensi kesän mustikat vain muokatuilta avohakkuilta ja jalostetuista taimikoista. Alkukesän #pöllögate oli varmaan opiksi kaikille osapuolille. Meille jääräpäisille suomalaisille on luonteenomaista takertua yhteen vaihtoehtoon vastustaen kaikkia muita ja oppia vasta kantapään kautta.

Eikö nyt tarvittaisi metsäkeskusteluunkin lisää ratkaisukeskeisiä, positiivisia ja metsänomistajan valinnanvapautta kunnioittavia puheenvuoroja ja konkreettisia esimerkkejä? Yhä useammat metsänomistajat haluavat painottaa päätöksenteossa puuntuotannon ohella jossain määrin myös esimerkiksi riista-, maisema- ja vesiensuojelutavoitteita. Voisiko riistapainotteisen jatkuvapeitteisen metsänhoidon pilottihankkeet kannattavuuslaskelmineen vaikkapa Metsähallituksen arvokkailla riista- ja luontomatkailualueilla vaimentaa kiistoja ja toimia mallina myös yksityismetsänomistajille? Entä mihin suuntaan avohakkuukeskustelu kääntyy, jos helteiden jälkeiset kesämyrskyt ja pitkin kevättä varoiteltu ennätyksellinen kirjanpainajatuho iskevät runsaspuustoisiin kuusikoihin? Siinä saattaa metsänomistajien naapurisopukin olla koetuksella.

Metsänomistajat ovat perinteisesti luottaneet metsäammattilaisen suosituksiin jopa vaihtoehdottomana totuutena. Voisiko vaihtoehtojen laskennallinen ja visuaalinen vertailu olla asiakaslähtöisten metsäpalvelujen digiloikan seuraava askel? Näihin kysymyksiin voi syventyä myös digitalisaation ja monitavoitteisen päätöksenteon mahdollisuuksia käsittelevissä Aducaten koulutuksissa ja maksuttomissa webinaareissa. Mitä teknisiä tai taloudellisia esteitä olisi tuottaa verovaroin kustannettuun metsään.fi verkkopalveluun tai siihen aineistoon pohjautuvan maksulliseen metsätietopalveluun metsikkökohtaisesti simuloituja vaihtoehtoislaskelmia erilaisia hakkuutavoilla? Miltä kuulostaisi vaikkapa seuraava skenaario verkkopalvelussa tai mobiililaitteessa toimivasta metsäpalvelusta? Havainnollistan sitä mökkipalstani leimikkoesimerkin kautta.

kari_blogi1

Metsäpalstalleni oli metsään.fi -palvelussa metsänhoitosuosituksiin perustuvana ehdotuksena 6,5 ha avohakkuuta. Ranta-alueelle toki olisi jätettävä pieni suojavyöhyke, mutta muuten hakattaisiin kaikki tilan varttuneet metsät. Maastossa itse päivittämistäni metsävaratiedoista näkyi kuitenkin selvästi, että jokaisessa metsikössä on varsin laaja läpimittajakauma ja alikasvostakin oli paikoin runsaasti. Eli metsä vaikutti hyvin potentiaaliselta kohteelta myös yläharvennukseen riippumatta siitä, halutaanko siirtyä peitteiseen metsätalouteen vai tehdäänkö jossain vaiheessa myös päätehakkuu.

Odotan mielenkiinnolla, milloin joku kehittää metsänomistajan verkkopalvelua seuraavaan suuntaan. Ensin pitäisi arvioida onko metsaan.fi -datan tarkentamisesta merkittävää hyötyä. Yksi mielenkiintoinen ratkaisu siihen on metsänomistajan kännykällä ottamiin kuviin perustuva Trestima-sovellus. Luulenpa, että minunkin metsästä on viimeistään 2030-luvulla käytössä puittainen täsmämetsänhoidon mahdollistava data. Datan päivittämisen jälkeen metsänomistaja valitsee tavoitteet (ja mahdolliset painotukset). Sen jälkeen verkkopalvelu laskee jokaiselle metsikkökuviolle vaikkapa 2-3 vaihtoehtoista hakkuuohjelmaa sekä niin vaikutukset puustoon, kannattavuuteen, hiilitaseeseen, maisemaan, riistaan ja muihin monimuotoisuus tekijöihin? Metsänomistaja voisi myös määritellä tarvittaessa jopa kuviokohtaisia rajoitteita (simuloidaanko jatkuva kasvatus tai/vai/ja päätehakkuu). Halutessaan metsänomistaja voi vertailla simuloituja vaihtoehtoja visuaalisesti ja tarvittaessa tuottaa lisää vaihtoehtoja. Tuloksena saadaan tavoitteiden perusteella optimoitu pidemmän aikavälin metsäsuunnitelma, jonka 1. kausi on hyvä pohja seuraavan leimikon suunnitteluun. Monsu-ohjelmalla läppärillä kaikki edellä mainittu jo toimii.

kari_blogi2

Teinkin omalle palstalle Monsu-ohjelmalla 30 vuoden ajalle metsäsuunnitelman ja nykyarvolaskelmiin perustuvia kannattavuusvertailuja.  Esimerkiksi yllä olevan kuvan metsikössä viime talvena toteutettu jatkuvapeitteinen vaihtoehto oli taloudellisesti mielekäs, missä riista- ja maisema-arvojen edistäminen tuli ikään kuin kaupan päälle. Perinteinen siemenpuuhakkuu, maanmuokkaus ja myöhemmät taimikonhoitotyöt olisivat johtaneet 4% korkokannalla noin 1000 €/ha (2% korkokannalla noin 3000€/ha) huonompaan nykyarvoon kuin yläharvennus ja jäävän puuston kasvattaminen. Määrämittahakkuuksi tai suojuspuu-yläharvennukseksi kutsuttava hakkuu tilastoitiin eri-rakenteiskasvatuksen poimintahakkuuna, mutta olisi voitu yhtä hyvin tilastoida tavallisena kasvatushakkuuna. Tukkiosuus oli noin 75% ja noin hakkuukertymästä (100 m3/ha) noin puolet päätyi lopulta edullisina sivuvirtoina sellun tai bioenergian raaka-aineeksi.  Jos olisi tehty pienaukko, olisi pitänyt hakata myös arvokasvupiikin kynnyksellä olevat noin 15-22 cm:n läpimittaiset yllä olevassa kuvassa näkyvät puut. Uskotko niiden järeytyvän samalla tavalla kuin sahalle myyty tukkipuu, jonka vuosirenkaat näkyy alla olevassa kuvassa? Pienaukkoja ei tietoisesti tehty siitäkään syystä, että olisi tullut paineita nopealle alikasvoksen elpymiselle ja taimettumiselle. Nyt tämänkertaisen noin 5 ha leimikkoon jäänyttä puustoa voidaan yläharventaa parikin kertaa, joten taimettumiselle on aikaa reippaasti yli 20 vuotta. Jatkuvan kasvatuksen yläharvennusten yleistyminen lisää hieman myös valtakunnan metsien kokonaiskasvua.

Onko haihattelua ennakoida, että digiloikan myötä seuraavassa leimikossani joskus 2030-luvulla käytössä on puutason tarkka data, laatutukista maksetaan hyvin hakkuutavasta riippumatta ja osa metsätuloista tulee myös jonkinlaisen hiilinielu ja/tai habitaattikaupan kautta? Metsäsuhteissa valinnanvapaus madaltanee riskejä ja kynnystä kokeilla jatkuvaa kasvatusta. Jos esimerkkileimikossani päädyttäisiinkin vuosikymmenten päästä vaikkapa kaistalehakkuuseen, olisinko hävinnyt jotain? Vaikka kritisoinkin some-keskustelua, niin mietteitäni saa vapaasti kommentoida myös somessa. Antoisia metsähetkiä Suomen suvessa!

kari_blogi3

Kirjoittaja Kari Pasanen ,MMM, @pasanen_kari on Aducaten suunnittelija ja riistametsänhoidosta kiinnostunut metsänomistaja.

 

 

Mainokset

Kokonaisvaltaista hyvinvoinnin edistämistä ja käyttäjien huomioon ottamista

… todetaan valtioneuvoston hyväksymässä Terveet tilat 2028 – toimenpideohjelmassa. Ohjelma painottuu julkisten rakennusten sisäilmaongelmiin, niiden ehkäisemiseen sekä sisäilmasta oireilevien ripeään auttamiseen.

blogikuva2

”Juuri kokonaisvaltaista rakennusterveyden näkökulmaa tarvitaan, kun sisäilmaongelmia ryhdytään tutkimaan. Usein juuri rakennusterveysasiantuntija johtaa selvitysprosessia rakennuksen kunnon ja tilan olosuhteiden arvioimiseksi ja on siten merkittävässä roolissa tilanteen ratkaisijana.”, toteaa Aducaten rakennusterveys- ja sisäilma-asiantuntijakoulutuksien vastuullinen vetäjä Jukka-Pekka Kärki.

Rakennusterveys- (RTA) ja sisäilmakoulutuksissa (SISA) käsitellään sisäilman epäpuhtauksia ja niiden aiheuttamia terveyshaittoja sekä luotettavia näytteenottomenetelmiä. Asiantuntijan tulee myös tuntea rakennusten toimintaa, kosteuslähteitä, rakenneratkaisuja eri aikakausilta sekä ymmärtää kuntotutkimustulosten merkitys rakennuksen toimivuuden kannalta (RTA). Viime vuosina on korostunut ilmanvaihdon merkitys sisäilmaongelmissa ja niiden ehkäisyssä sekä kiinteistön käyttöön ja ylläpitoon liittyvät seikat. Kyseessä on niin laaja-alainen koulutus ja haasteet kentällä monimutkaisia, että välillä voi tulla sellainen tunne, että tieto lisää tuskaa”, kertoo koulutuksien suunnittelija Tiina Pyrstöjärvi.

Mitä eväitä koulutuksessa saa?

Jukka-Pekka Kärki korostaa laaja-alaista tarkastelua yksityiskohtien tai yksittäisen tutkimustuloksen sijaan.
RTA-koulutus antaa eväitä sisäilmaongelman syntyyn vaikuttavista eri tekijöistä ja ne ymmärtäen pystyy muodostamaan kokonaiskuvan tilanteesta ja siitä, mikä on kiireellisin asia hoitaa kuntoon. Asiantuntija tiedostaa myös sen, milloin oma osaaminen ei riitä ja ymmärtää kääntyä silloin erityisasiantuntijan puoleen. Usein neuvoa saa myös RTA/SISA-koulutuksien kurssikavereilta, sillä koulutuksessa on mukana niin monen alan osaajia eri ammateista ja työnantajilta.

Vuorovaikutus ja viestintä ovat keskeinen osa haasteellisen projektin onnistumisessa. Asiantuntijan tulee osata viestiä selkeästi ja kattavasti, jotta kaikki osapuolet ymmärtävät mistä on kysymys. Pitää osata myös kuunnella ja kunnioittaa erilasia näkemyksiä. Aducaten koulutuksissa korostetaankin viestintää ja ratkaisukeskeisyyttä; syiden ja ongelmien sijasta on tärkeää asettaa yhteinen tavoite ja etsiä siihen ratkaisu. Olkoon se sitten terveellinen työympäristö tai menestyvä sisäilmatyöryhmä.

Kirjoittajat

Kärki Jukka-PekkaToimitusjohtaja Jukka-Pekka Kärki Sisäilmatalo Oy:sta on RTA ja Aducaten rakennusterveys- ja sisäilma-asiantuntijakoulutuksien vastuullinen vetäjä.

 

 

 

Pyrstöjärvi TiinaSuunnittelija Tiina Pyrstöjärvi toimii Aducatessa rakennusterveys- ja sisäilma-asiantuntijakoulutuksien vastuusuunnittelijana ja yhteyshenkilönä.

Rakennusterveyden tietoa ja osaamista jo 20 vuotta

Sisäilmaongelmat ovat tulleet monille tutuiksi omakohtaisen kokemuksen ja median uutisten myötä. Asiantuntijoita alalle kaivataan kipeästi, mutta heitä voivat kouluttaa vain VTT:n luvan saaneet oppilaitokset. Aducaten perinteikäs koulutus pohjautuu vahvaan tutkimustietoon ja osaamiseen.

– Ensimmäinen sisäilmaongelmien koulutus alkoi Kuopion yliopistossa vuonna 1997, ja tähän mennessä meiltä on valmistunut 13 ryhmää. Koulutuksiin osallistunut yhteensä noin 300 henkilöä, heistä osalla on tällä hetkellä rakennusterveysasiantuntijan henkilösertifikaatti voimassa, kertoo suunnittelija Tiina Pyrstöjärvi Aducatelta.

– Koulutus lähti alkujaan käyntiin ihan tyhjästä, edes rakennusterveys-sanaa ei ollut olemassa, se tuli käyttöön vasta myöhemmin. Kymmenen vuotta sitten myös muut tahot alkoivat järjestää alan koulutusta, sanoo koulutuksen vastuullinen vetäjä, yrittäjä Jukka-Pekka Kärki Sisäilmatalo Kärki Oy:stä. Hän on toiminut rakennusalalla 20 vuotta, ja valmistui RTA-koulutuksesta kymmenen vuotta sitten.

rakennusterveys_tiimi_Aducate

Koulutuksen toteuttajatiimiin kuuluvat Kari Pasanen, Tiina Pyrstöjärvi, Soile Virtanen ja Jukka-Pekka Kärki.  

– Rakennusterveys- ja sisäilma-asiantuntijakoulutuksien tulee täyttää, vuonna 2015 voimaan tulleen, asumisterveysasetuksen mukaiset pätevyysvaatimukset. Koulutukseen hakevilla tulee olla soveltuva alan koulutus ja työkokemusta. Asumisterveysasetus antaa hyvän pohjan koulutuksen tasolle.

Kärjen mukaan parasta koulutuksessa on se, että se vastaa käytännön haasteisiin työelämässä ja tarjoaa tilaisuuden verkostoitua alan toimijoiden kanssa. RTA alumnit ovat ylpeitä saamastaan koulutuksesta, ja alalleen omistautuneita. Monet heistä ovat päässeet merkittäviin tehtäviin valtakunnallisella tasolla.

Koulutuksen kehittämisessä on oltava hereillä siitä, mitä kenttä tarvitsee. Asetuksia, määräyksiä ja ohjeita on tarkoin seurattava, jotta pystymme tarjoamaan opiskelijoille uusinta tietoa alalta, kertoo Kärki.

– Opiskelijat tulevat tänne vahvistamaan omaa osaamistaan. Meillä täällä Aducatessa on tarjolla tutkittua tietoa, osaavat kouluttajat ja laadukkaat oppimisympäristöt. Pyrimme tarjoamaan käytännönläheisen ja joustavan koulutuksen, jonka taustalla on tutkimukseen perustuva lähestymistapa.

Rakennusterveysasiantuntijan (RTA) (45 op) koulutus valmentaa hakemaan rakennusterveysasiantuntijan henkilösertifikaattia, mikäli peruskoulutus ja kolmen vuoden työkokemusvaatimukset täyttyvät. Peruskoulutusvaatimuksena on rakentamisen alan, luonnon- ja ympäristötieteiden ja ympäristöterveyden alan tutkinnot. Koulutus toteutetaan parin vuoden välein monimuotoisesti lähi- ja verkko-opetusta yhdistäen. Samanaikaisesti toteutetaan myös sisäilma-asiantuntijakoulutus (SISA 25 op). Seuraavat koulutukset alkavat syksyllä 2018 ja haku käynnistyy huhtikuussa 2018.

Lisätietoa Tiina Pyrstöjärvi, 040 355 3921.

Kirjoitus on mukaeltu versio aiemmin Aducaten asiakaslehdessä julkaistusta kirjoituksesta.

Ympäristön vaikutus ihmisen hyvinvointiin

Hyvässä ympäristössä perusasioiden tulee olla kunnossa

Ympäristösuunnittelussa tärkeintä on, että perusasiat ovat kunnossa. Sitä ennen ei voida ajatella elinympäristön ulkonäköä, tyyliä tai sitä, miten elegantteja huonekaluja tilaan tuodaan. Tämä tarkoittaa toimivaa suihkua peseytymiseen, turvallisia sähkölaitteita, toimivaa vesivessaa jne. Köyhyyden nujertamisessa kodin kunnostus turvalliseksi ja toimivaksi on oleellista. Hygienian paraneminen edesauttaa köyhimpiäkin pysymään terveinä. Infektiot ovat suuri syy sairastumiseen etenkin kehitysmaissa. On erityisen tärkeää pitää alle viisivuotiaat lapset terveinä, koska heillä sairastuminen jättää usein jälkensä kehoon koko loppuelämän ajaksi. (Pholeros 2013).

Yhteisön saaminen mukaan oman elinpiirinsä kunnostusprojekteihin on suositeltavaa ja sen tulisi olla mahdollista. Paul Pholeroksen järjestämässä ympäristön kunnostusprojektissa Australian aboriginaalit osallistuivat oman elinpiirinsä kunnostamiseen ja he muodostivat suuren osan projektin työntekijöistä. Projektin loputtua näillä ihmisillä oli tietoa ja taitoa kouluttaa muiden kylien ihmisiä ja auttaa heitä rakentamaan parempia ja turvallisempia elinympäristöjä itselleen ja yhteisölleen. (Pholeros 2013).

Ihmiset muokkaavat usein elinympäristönsä tarpeidensa mukaiseksi. Hyvin suunniteltu ympäristö voi näyttää täysin erilaiselta eri puolilla maailmaa. Vaikka olemmekin tottuneet tietynlaiseen kaupunkikuvaan ja tietynlaisiin ympäristöihin, löytyy maailmasta tottumuksistamme hyvin poikkeavia paikkoja, kuten maanalaisia kaupunkeja. Maanalaiset asumukset ovat erittäin toimivia etenkin äärimmäisen kuumissa olosuhteissa, joissa ihmiset ovat ymmärtäneet paeta auringon paahdetta suojaan maan alle. Australiassa Coober Pedyn kaupungin asukkaat ovat muuttaneet luoliin juuri kuuman ilmaston vuoksi. Maanalaisia nähtävyyksiä kaupungissa ovat mm. luolastoihin rakennetut kirkot. Yksi tunnetuimmista maanalaisista kaupungeista sijaitsee Pekingissä. Dìxià Chéng rakennettiin pommisuojaksi 1970-luvulla ydinsodan uhkan vuoksi. Kaupungissa oli ravintoloita, teattereita, kouluja, klinikoita, tehtaita, jopa rullaluistelurata. Dìxià Chéng oli avoinna turisteille vuosina 2000-2008. (Wikipedia).

Maanalaisten kaupunkien vastapainona on täysin veden päällä toimivia kaupunkeja. Nigeriassa vedenpäällisen slummikaupungin asukkaat kulkevat kanooteilla ja myyvät niistä elintarvikkeita ja muita tuotteita ansaitakseen elantonsa. Ihmiskunta on oppinut selviytymään hyvin erilaisissa ja vaativissakin olosuhteissa ja tekemään niistä elinkelpoisia ja tarkoitukseensa sopivia. (Baan 2013).

Joskus kaupungin asukkaat ottavat haltuunsa hylättyjä rakennuksia ja perustavat niihin yhteisöjä. Caracasissa Venezuelassa sijaitseva 45-kerroksinen ”Daavidin torni” on rakennusvaiheessa hylätty pilvenpiirtäjä ja yksi tällainen yhteisö. Kaupungin köyhiä muutti torniin, kun rakennus ei koskaan valmistunut, ja he muokkasivat siitä itselleen elinkelpoisen tilan. Tornissa oli jokaisessa kerroksessa ruokakauppa ja sieltä löytyi myös koripallokenttä ja kuntosali. Salin painot oli tehty rakentamatta jääneiden hissien rakennusmateriaaleista. (Baan 2013) Torni oli monelle Caracasin köyhälle koti kahdeksan vuoden ajan, mutta kaupungin päättäjät alkoivat häätää asukkaita ja tyhjentää pilvenpiirtäjää vuonna 2014. Vaikka asukkaat sijoitettiin uusiin asuntoihin, monet olisivat halunneet jäädä torniin asumaan. Lasten koulumatka piteni ja tornissa kauppoja pitäneiden asukkaiden tulonlähde sammui. (López 2014).

On monia keinoja tehdä ympäristöstä viihtyisämpi ja auttaa jokaista voimaan paremmin omassa ympäristössään. Kun perusasiat ovat kunnossa, luonto, design ja arkkitehtuuri nousevat tärkeiksi viihtyvyyden kannalta. Viihtyisään tilaan vaikuttavat ainakin huonekalujen valinta, valon ja melun määrä, värit, luontoelementit, esteettömyys sekä perusturvallisuuden tunne tai sen puuttuminen. Köyhillä alueilla on erityisen tärkeää ilahduttaa yhteisöä ympäristöä kaunistavalla tai muuten viihtyvyyttä lisäävällä designilla ja taiteella. Design voi olla monella tavalla voimaannuttavaa yhteisön asukkaille ja sen tiedetään lisäävän yhteisöllisyyttä ja vähentävän rikoksia.

Graffititaiteilija Mundano on tuonut väriä ja iloa Brasilian kaduille maalaamalla roskankerääjien kärryjä. Kärryt on kyllästetty huumorilla ja kauniilla kuvilla. Mundano haluaa parantaa roskankerääjien itsetuntoa ja tehdä likaisista ja tylsistä kärryistä iloisen värikkäitä. Vuoteen 2014 mennessä Mundano oli maalannut jo yli 200 kärryä monessa eri kaupungissa. Roskankerääjiä on joka puolella maapalloa niin kehitysmaissa kuin myös esim. USA:ssa ja Japanissa (yht. 20 miljoonaa). Mundanon projekti on kasvanut ja saanut nimekseen Pimp my Carroça. Useita satoja taiteilijoita ja tuhatkunta vapaaehtoista avustajaa ovat ottaneet liikkeestä pontta ja ryhtyneet maalaamaan ja koristelemaan roskankeräyskärryjä ympäri maailmaa. Liikkeeseen on liittynyt moninainen joukko ihmisiä, osa heistä on jopa inspiroitunut opettamaan kierrätystä kouluissa (Mundano 2014).

Toinen slummialueiden viihtyisyyttä kohottanut projekti on Jeroen Koolhaasin ja Dre Urhahnin Riossa toteutettu maalausurakka, jossa kaupungin slummialueiden talot maalattiin iloisen värikkäiksi. Talojen lisäksi myös yksi kaduista muuttui taideteokseksi, kun mäkiseen asvalttiin maalattiin kuohuvia aaltoja ja jättimäisiä kaloja. Projekti sai niin paljon suosiota, että miehiltä tilattiin maalauksia mm. Pohjois-Philadelphian rakennuksiin. (Koolhaas & Urhahn 2014). Vaikka projekti on keskittynyt köyhille alueille, voisi sitä soveltaa laajemminkin. Värit lisäävät asuinalueilla yhteisöllisyyttä, solidaarisuutta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta ja tekevät harmaista ympäristöistä iloisen värikkäitä.

Chicagossa installaatioistaan tunnettu taiteilija Theaster Gates ryhtyi muuttamaan hylättyjä rakennuksia ja asuintaloja kulttuurikeskuksiksi. Hän on kunnostanut entisen huumeluolan mustien elokuvateatteriksi, jossa voidaan esittää mustien historialle ja kulttuurille tärkeitä filmejä. Gates on lisäksi muuttanut hylätyn, erittäin huonossa kunnossa olevan entisen pankin rakennuksen kulttuurikeskukseksi, joka toimii esitysten ja näyttelyiden tilana sekä tutkimuksen tekopaikkana ja taiteilijoiden residenssinä. Sinne voidaan myös säilöä kokoelmia ja arkistoja. (Gates 2015). Gates halusi herätellä hylättyjä rakennuksia ja antaa niille uuden elämän kulttuurista. Asumistarkoitukseen tehtyjen talojen uusiokäyttöä jossain toisessa muodossa paheksutaan usein, mutta mitä muuta voi hylätyille asumuksille tehdä, kun niihin ei uusia muuttajia ole tulossa? Ne joko pysyvät tyhjillään, niihin muuttaa narkkareita tai asunnottomia, tai ne saavat uuden merkityksen alueen asukkaiden kohtaamispaikkana. Tärkeää tällaisten projektien aloittamisessa on löytää paikan ”pulssi”, siis ymmärtää, millainen energia paikassa on ja mistä siellä on puute. Mistä tylsistyneille ihmisille löytyisi uudestaan kipinä ympäristöönsä? Yhteisön mukaan saaminen tällaisiin projekteihin on tärkeää. (Gates 2015). Projektit ovat usein yksityisen rahoituksen varassa ja niissä on paljon työtä, minkä vuoksi kaikenlainen apu on elintärkeää.

Lopuksi

Suomessa tiedämme luonnon terapeuttisen ja parantavan voiman. Luonto tarkoittaa meille metsän rauhaa ja sinisiä järviä. Tutkimukset osoittavat sairaalapotilaiden kuntoutuvan nopeammin ja tuntevan vähemmän kipua päästessään lähemmäksi luontoa. Luontoaiheisia taideteoksia suositellaan sairaalatiloihin, mutta taiteilija Rea Nurmi on vienyt ajatusta eteenpäin ja maalannut luontoaiheita sairaaloiden ja vanhainkotien seiniin. Seinämaalauksia toteutetaan myös Helsingin uuteen lastensairaalaan, jossa Tove Janssonin muumitarinat ovat inspiraation lähteenä. Sairaalan tiloja hallitsevia teemoja ovat saaristo, meri, metsät ja avaruus. Muumipeikko ja pyrstötähti sekä Muumipapan urotyöt ovat sairaalassa vahvasti esillä. Muumihahmoja ei sairaalassa kuitenkaan esiinny, vaan tarinat kerrotaan abstraktimmalla tasolla. (Moomin 2015).

Länsimaalaiset viettävät suurimman osan elämästään sisätiloissa. Tästä syystä arkkitehtuurilla on suuri vaikutus ihmisiin. Arkkitehtuuri muokkaa meitä. Se vaikuttaa mielialaamme ja fyysiseen olemukseemme.  Medialla on suuri vaikutus siihen, miten otamme vastaan uudistuksia myös arkkitehtuurin saralla. Tutut vanhan maailman arkkitehtuurimallit ovat vaikuttaneet tyylitajuumme pitkään ja vaikuttavat siihen edelleen. Medialla on kuitenkin ollut mahdollisuus esittää innovatiivisia, vanhoista arkkitehtuurinormeista poikkeavia rakennuksia, ja sosiaalisen median avulla tällaiset kokeilut leviävät yhä nopeammin eri puolille maailmaa. Sosiaalisen median avulla ihmiset tottuvat uudennäköiseen arkkitehtuuriin, mikä vielä hetki sitten vaikutti liian kummalliselta ja vanhoista normeista poikkeavalta ollakseen kaunista tai hyvää. (Kushner 2014). Kun katseemme muuttuu ja avartuu, saamme aistia uusia innovaatioita. Hyvinvointia ei pidä kuitenkaan jättää taka-alalle, vaan jokaisen tulisi vaatia uusilta rakennetuilta ympäristöiltä yhä parempia ratkaisuja sekä oman hyvinvointimme että maapallon hyvinvoinnin vuoksi.

Tero Timonen (PsT, dosentti)

terotimonen

Kristina Timonen (FM)

kuva

Lue lisää: Ihminen ja ympäristö – elämänpiiri vaikuttaa -koulutuksesta

Lähteet

Baan, Iwan (2013). Ingenious homes in unexpected places. TED Talks 9/2013. https://www.ted.com/talks/iwan_baan_ingenious_homes_in_unexpected_places

Gates, Theaster (2015). How to revive a neighborhood: with imagination, beauty and art. TED Talks 3/2015.https://www.ted.com/talks/theaster_gates_how_to_revive_a_neighborhood_with_imagination_beauty_and_art

Koolhaas, Jeroen & Urhahn Dre (2014). How painting can transform communities. TED Talks 10/2014. https://www.ted.com/talks/haas_hahn_how_painting_can_transform_communities

Kushner, Marc (2014). Why the buildings of the future will be shaped by… you. TED Talks 3/2014. https://www.ted.com/talks/marc_kushner_why_the_buildings_of_the_future_will_be_shaped_by_you

López, Virginia (2014). Caracas’s Tower of David squatters finally face relocation after eight years. Residents of 52-floor half-built skyscraper are being moved to new social housing complex an hour from city centre. The Guardian, 23.7.2014. http://www.theguardian.com/world/2014/jul/23/caracas-tower-of-david-squatters-relocation

Moomin (2015). Uudesta lastensairaalasta muumisairaala. Muumi-uutiset 28.9.2015. https://www.moomin.com/fi/blog/uudesta-lastensairaalasta-muumisairaala-2

Mundano (2014). Pimp my… trash cart? TED Talks 10/2014. https://www.ted.com/talks/mundano_pimp_my_trash_cart

Pholeros, Paul (2013). How to reduce poverty? Fix homes. TED Talks 5/2013. https://www.ted.com/talks/paul_pholeros_how_to_reduce_poverty_fix_homes

Wikipedia. Underground city. https://en.wikipedia.org/wiki/Underground_city

Jatkuva kasvatus – pelottava ajatus

Tämän kirjoituksen kuvat ovat Sloveniasta, jossa avohakkuut kiellettiin kokonaan muutama vuosikymmen sitten. Kymmenien tuhansien hehtaarien yhtenäiset metsäalueet peittävät nyt Alppien rinteitä. Metsät ovat talousmetsiä, joita hyödynnetään säännöllisillä harvennushakkuilla. Maallikon silmin katsottuna Slovenian metsät peittoavat kirkkaasti suomalaisen tilkkutäkkimäisen pirstoutuneen metsämaiseman. Avohakkuista on luovuttu Slovenian lisäksi mm. Saksassa. Kiinassakin luontaisesti syntyneiden metsien avohakkuut on kielletty. Sanomattakin on selvää, että Keski-Euroopassa ei juuri arvosteta suomalaista metsätaloutta. Suomi ei ole metsätalouden mallimaa.

jatkuva-kasvatus1

Syy avohakkuista luopumiseen on selvä: peitteinen metsätalous, jossa suositaan erirakenteisia sekametsiä, tuottaa enemmän niitä hyötyvaikutuksia, joita metsiltä halutaan. Keski-Euroopassa tärkeitä ekosysteemipalveluita ovat mm. puuntuotanto, eroosiontorjunta, vesivarojen hoito, maisema- ja ulkoiluarvot, keräilytuotteet ja metsissä elävien lajien elinympäristöt.

Suomeenkin jatkuva kasvatus eli peitteinen metsätalous on rantautumassa pikkuhiljaa. Itse asiassa menetelmä ei ole uusi, vaan se oli vallitseva käytäntö vuoteen 1948 saakka, jolloin annettiin poimintahakkuut kieltävä harsintajulkilausuma. Siihen saakka metsänomistajat myivät metsistään lähinnä sahatukkeja, joista sai eniten myyntituloa. Harsintajulkilausumaa perusteltiin sanomalla, että ”tutkimusten mukaan” tasaikäiset metsät ovat poimintahakkuilla käsiteltyjä metsiä tuottavampia. Sellaisia tutkimuksia ei kuitenkaan ollut eikä niitä ole vieläkään.

Edelleenkin vallitsevaa metsätalouden linjaa eli avohakkuita, istutusta ja alaharvennuksia puolustetaan olemattomilla tutkimustuloksilla. Väitetään, että ”tutkimusten mukaan” tasaikäismetsätalous on jatkuvaa kasvatusta kannattavampaa, jatkuvan kasvatuksen metsät eivät uudistu riittävästi, jatkuva kasvatus heikentää puiden perimää, puun korjuu ei onnistu tai jatkuva kasvatus heikentää metsien hiilitasetta. Näille väitteille on yhteistä se, että ne eivät pidä paikkaansa.

Viljelymetsätaloudesta taas voidaan sanoa varmasti, että se ei ole taloudellisesti mielekästä toimintaa Suomen pohjoisosissa tai karuilla kasvupaikoilla. Puun kasvu on niin hidasta ja viljely niin kallista, että metsikön perustamiskuluja ei saada korkoineen takaisin. Tämän osoittamiseksi ei tarvita kummoista laskutaitoa. Viljelymetsätalouden ja jatkuvan kasvatuksen kannattavuudesta voidaan taittaa peistä lähinnä Etelä- ja Keski-Suomen viljavilla kasvupaikoilla.

jatkuva-kasvatus2

Mikä sitten tekee jatkuvasta kasvatuksesta niin pelottavan, että sitä pitää vastustaa perättömillä väittämillä. Suurin syy on tietysti se, että äkillinen suunnanmuutos tarkoittaisi sen myöntämistä, että aiemmin on toimittu väärin. Lisäksi uuden oppiminen on aina haasteellista. Myös huoli sellupuun tarjonnan pienenemisestä panee vastustamaan tukkipuiden hakkuuseen keskittyvää metsätaloutta. Sellupuun riittävyydestä ei kuitenkaan tarvitsisi olla liikaa huolissaan, sillä vaikka kaikki hakatut puut olisivat tukkipuita, vain kolmannes puiden tilavuudesta päätyisi laudoiksi ja lankuiksi. Selluteollisuudelle jäisi kaksi kolmannesta.  Lisäksi 10 % metsänomistajista ilmoittaa jatkavansa istutus- ja alaharvennuslinjalla, maksoi mitä maksoi.

Mentaaliongelmista huolimatta asiassa on kuitenkin edistytty. Muutos on vähittäistä, eikä termiä jatkuva kasvatus haluta käyttää. Etenkään ei haluta antaa vaikutelmaa, että jatkuvan kasvatuksen hakkuita tehtäisiin paljon. Alaharvennusten (jossa poistetaan pieniä puita) sijasta on ruvettu tekemään yläharvennuksia (jossa hakataan metsikön suurimmat puut), ja metsätaloudessa pyritään hyödyntämään luontaista taimiainesta. Pienpuustoa säästävät yläharvennukset lykkäävät seuraavan avohakkuun ajankohtaa, toisinaan hyvinkin kauas tulevaisuuteen. Huonotuottoisilla kasvupaikoilla ei enää käytetä istutusta. Metsäammattilaiset myös opiskelevat jatkuvan kasvatuksen teoriaa ja käytäntöä.

Näyttää siis siltä, että pikkuhiljaa Suomenkin metsäpeite yhtenäistyy ja myllätyt avoalat vähenevät. Mitä nopeammin tämä tapahtuu, sitä paremmalta Suomen metsät näyttävät metsässä liikkujan silmissä ja sitä enemmän metsät tuottavat niitä hyötyvaikutuksia, joita suomalaiset metsiltään haluavat.

timo_pukkala

Kirjoittaja Timo Pukkala on metsätalouden suunittelun professori Itä-Suomen yliopistossa. Lisää Timon blogeja kotisivulla: www.uef.fi/web/forest/timo-pukkala

 

 

 

Järjestämme aiheesta ilmaisen webinaarin 18.8.2016 sekä koulutuksen 20.9.2016: Jatkuvan kasvatuksen kannattavuus ja optimointi. Lisätietoja linkeistä.

Ihana lämmin uimavesi, mutta miten välttyä vatsanväänteiltä?

Viime kesä toi Suomessa esille uuden ilmiön, uimavesivälitteiset epidemiat. Kesä oli lämmin, mikä lisäsi uimarantojen suosiota. Parhaimpina päivinä rannat ruuhkautuivat ja ihmiset viihtyivät pitkiä aikoja uimarannoilla ja lämpimässä uimavedessä. Vilkkaimman sesongin aikaan heinä-elokuussa THL sai lukuisia ilmoituksia, joissa uimaveden epäiltiin johtaneen uimareiden sairastumisiin. Media kiinnostui aiheesta ja kirjoitti vastaavanlaisista epäilyistä eri puolella Suomea.

Uimavesivälitteiset epidemiat kuuluvat Valtioneuvoston asetuksen (1365/2011) nojalla raportoitaviin epidemioihin, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että uimavesivälitteisen epidemian epäilystä on tehtävä ilmoitus kansalliseen elintarvike- ja vesivälitteisten epidemioiden raportointijärjestelmään. Kesän 2014 aikana järjestelmään tehtiin 15 ilmoitusta, joista suurin osa liittyi uimiseen yleisellä uimarannalla. THL:n asiantuntijat olivat mukana avustamassa kuntien terveydensuojeluviranomaisia epidemiaepäilyjen hoitamisessa. Kesän jälkeen kuntien terveydensuojeluviranomaisten laatimien selvitysraporttien perusteella uimavesi- tai uimarantaympäristöihin liittyviksi epidemioiksi luokiteltiin lopulta 8 tapausta, joissa arvioiden mukaan sairastui noroviruksen aiheuttamaan ripuli- ja oksennustautiin lähes 1500 henkilöä.

Miten epidemioita voi syntyä?

Perinteisesti jätevesipäästöjä on pidetty merkittävimpinä uimavesien saastuttajina. Viime kesän epidemiat kuitenkin osoittivat, että uimavesi ja uimarantaympäristö voivat saastua myös uimarannalla käyvien ihmisten oman toiminnan seurauksena. Ripuli- ja oksennustaudin aiheuttava norovirus ei ole luonnon eläimistä peräisin eikä virus myöskään lisäänny vesissä vaan ihmiset toimivat noroviruksen lähteenä. Tartunnan saattoi siten saada saastuneen uimaveden välityksellä tai esimerkiksi WC-käynnin jälkeen huonon käsihygienian seurauksena.

Epidemioiden ehkäiseminen on mahdollista

Kuntien terveydensuojeluviranomaiset valvovat säännöllisesti uimaveden laatua ja valvonta perustuu uimavedestä tehtäviin mikrobiologisiin tutkimuksiin. Jos uimaveden laatu huononee, yleisölle tiedottamista on lisättävä uimarannoilla ja suurempien uimarantojen osalta myös uimarantatoimijoiden verkkosivuilla. Uimarannan käyttäjien vastuulla on seurata tiedottamista ja toimia annettujen ohjeiden mukaan sekä käyttäytyä itse niin, ettei levitä taudinaiheuttajia uimarantaympäristöön. Ripuli- ja oksennustaudin aikana on syytä välttää uimista. Tulevaa uimakautta ajatellen on myös tärkeää, että uimarannan peseytymis-, pukeutumis- ja WC-tilat olisivat asianmukaisesti hoidettuja ja varusteltuja ja että niitä myös käytettäisiin vastuullisesti. Lisäksi uimarin on aina muistettava, että uimavesi ei ole juomakelpoista. Tästä vanhempien on hyvä puhua lapsille.

Viime kesän epidemioista on otettu oppia. Tulevaa uimakautta varten THL ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) ovat yhteistyössä lisänneet terveydensuojeluviranomaisille suunnattua ohjeistusta ja koulutusta. Se ei kuitenkaan yksinomaan riitä vaan jokaisen uimarannan käyttäjän on muistettava myös oma vastuunsa terveyshaittojen ehkäisemisessä.

Outi ZacheusKirjoittaja, FT Outi Zacheus, toimii erikoissuunnittelijana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Vesi ja terveys -yksikössä. Hänen erityisosaamisalanaan on talous- ja uimavesien laatu ja hän vastaa juomavesi- ja uimavesidirektiivien edellyttämistä raportoinneista Euroopan komissiolle direktiivien edellyttämien aikataulujen puitteissa, edustaa Suomea Brysselissä uimavesidirektiivin asiantuntijaryhmässä sekä toimii THL:n vesi ja terveys –yksikön vesiepidemioiden seurantaryhmässä, jonka tehtävänä on avustaa kuntien terveydensuojeluviranomaisia vesiepidemioiden selvittämisessä.

Uimavesiepidemioita ja muita ajankohtaisia ympäristöasioita käsitellään Kuopiossa 28.5.2015 järjestettävillä Valtakunnallisilla 36. ympäristöterveyspäivillä. Lisätietoja ja ilmoittautuminen https://aducate.uef.fi/koulutuskalenteri/hae_v2?id=OTQyMDE1NzcxMDUyMQ