Lottoa lauantaisin – potteja potilaille

lta_webinaari2

On lauantai-ilta ja television äärellä jännitetään saunanraikkaana osuisiko miljoonapotti vihdoin kohdalle. Todennäköisyydet ovat pienet, mutta mahdollisuus on kuitenkin olemassa. Vaikka ei jättipottia tänään tulisi, voisi pienempikin voitto yllättää, niitä sentään jaetaan enemmän. Pallot pyörivät arvontakoneessa ja alkavat tipahdella paikoilleen, vaikka ajatus päävoitosta tuntuu lähes mahdottomalta, silti vatsanpohjan perhoset alkavat hipsutella siivillään: jospa tänään kuitenkin lykästäisi?

Lottoa pelataan paljon, vaikka todennäköisyydet tiedetään pieniksi, lähes mitättömiksi. Koska voiton mahdollisuus tiedetään ja tunnistetaan, sitä tavoitellaan kuumeisesti. Melkein joka viikko joku lopulta pääpotin voittaakin.

Mitä jos kyse ei olisikaan kivasta rahapalkinnosta vaan epätodennäköisestä tapaturmasta? Uskotaanko sen voivan osuvan omalle kohdalle vai luotetaanko siihen, että eihän näin ole ennenkään käynyt? Terveydenhuollossa harvoin halutaan jättää mitään sattuman kaupaksi, mutta silti suunnitellusta poikkeavia tilanteita ilmenee ja tapahtuu myös potilaan hoidossa, niin ikäviä kuin mukaviakin.

Lääkityspoikkeamat terveydenhuollossa ovat kuin käänteisiä lottopotteja, joiden todennäköisyys on kuitenkin lottovoittoa suurempi (Veikkaus 2019,  Ivanitskiy 2013). Niiden kohdalla ei kuitenkaan ole kyse pelkästään rahasta vaan myös potilaiden terveydestä ja hyvinvoinnista. Useammin potilas kohtaa kuitenkin vähemmän vakavan, mutta silti haitallisen lääkityspoikkeaman. Potilas voi esimerkiksi saada pahemman infektion, kun antibiootti ei yhteisvaikutuksen myötä tehoakaan, tai kärsii kivusta epäonnistuneen kipulääkevalinnan myötä. Joskus harvoin jonkun epäonnisen kohdalle osuu ”pääpotti” eli vakava lääkityspoikkeama, joka johtaa vammautumiseen tai peräti kuolemaan, esimerkiksi liian vahingossa kymmenkertaistuneen syöpälääkeannoksen myötä. Ikäviä haittatapahtumia kohdatessa eivät raha-asiat paina puntarissa, mutta lääkityspoikkeamat aiheuttavat inhimillisen tuskan lisäksi myös paljon taloudellista vahinkoa (WHO 2017).

Jos kerran loton todennäköisyydet tunnistetaan ja mielletään mahdollisiksi saavuttaa, miksei sitten myös lääkityspoikkeamiin suhtauduttaisi samalla tavalla? On olemassa työkaluja ja suojauksia, joilla ikävien sattumien todennäköisyyksiä saadaan pienennettyä, joten niihin tulisi panostaa vähintään samalla intesiteetillä kuin joka lauantaiseen lottoarvontaan (Montesi&Lechi 2009). Se vaatii resursseja ja paneutumista toiminnan kehittämiseen, mutta nämä panostukset kannattavat paremmalla onnistumisprosentilla kuin lottoon sijoittaminen. Uhkapeli ei terveydenhuollossa kannata.

Valkonen-Ville-net

Ville Valkonen
Suunnittelija, proviisori

 

Mainokset

Ratkaisukeskeinen vuorovaikutus opetuksessa

Keväällä 2017 järjestimme kaksi Ratkaisukeskeinen vuorovaikutus -kurssia osana Opetushallituksen rahoittamaa Lasten ja nuorten voimavarojen, tunnetaitojen ja vuorovaikutustaitojen vahvistaminenkoulutuskokonaisuutta. Tässä blogissa esittelemme kurssia ja sen aikana kerättyjä hyviä käytänteitä.

Koulutuskokonaisuus sisälsi Ratkaisukeskeinen vuorovaikutus -kurssin, jonka aikana osallistujat tutustuivat ratkaisukeskeisyyden tunnuspiirteisiin (ks. esimerkiksi 1, 2, 3, 4) ja harjoittelivat sen soveltamista erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Yhtenä harjoitelluista menetelmistä oli valmennuskeskustelu. Kurssilaiset tutustuivat, kuinka ratkaisukeskeisyyttä voidaan soveltaa lasten ja nuorten kanssa. Tästä hyvänä esimerkkinä toimi Ben Furmanin Muksuoppi.

Lisäksi osallistujat kokeilivat ratkaisukeskeistä lähestymistapaa lasten ja nuorten kanssa. Tässä koottuna keskeisiä havaintoja kokeiluista:

  • 39 kokeilua
  • joista 8 kohdistui erityistä tukea tarvitseviin lapsiin
  • kokeiluista 19 toteutettiin alakoulussa, 4 yläkoulussa, 1 lukiossa, 3 omaan lapseen

Kokeiluista 16:ssa tapauksessa tarkoituksena oli tukea lasta uuden taidon oppimisessa. Opeteltavia taitoja oli mm. kertotaulujen opetteleminen, viittaaminen, paikallaan pysyminen, tehtävien aloittaminen itsenäisesti, taito olla purematta opettajaa, oppia pysähtymään ennen tekemistä, muiden mukaan ottaminen leikkeihin, läksyjen tekeminen, itsensä rauhoittaminen, yrittäminen, helpoimmasta tehtävästä aloittaminen, säännöllinen wc:ssä käyminen, jonoon asettuminen rauhallisesti ja koiranpennun lähestyminen rauhallisesti. Kokeilut toteuttaneet henkilöt raportoivat, että yhdeksässä tapauksessa lapset saavuttivat tavoitteen eli oppivat opeteltavan taidon ja että seitsemässä tapauksessa tapahtui myönteistä edistymistä taidon oppimisessa. Suurimmassa osassa tapauksista kokeilut tukivat taidon oppimista.

Viidessä kokeilussa keskeisenä asiana oli ongelman tavoitteellistaminen, joka on yksi ratkaisukeskeisyyden tunnuspiirteistä. Ratkaisukeskeisyydessä ei niinkään kysytä mistä ongelma johtuu, vaan mitä sen tilalle toivotaan (tavoite). Lue lisää esimerkiksi täältä.

Muut kokeilut kohdistuivat valmennuskeskustelun hyödyntämiseen (5 kpl), vahvistavan palautteen antamiseen (3 kpl) ja ratkaisupuheen vahvistamiseen (1 kpl). Valmennuskeskustelun ns. perusrunko antaa valmiin rautalankamallin keskusteluille, joiden tarkoituksena on tukea keskustelukumppania saavuttamaan tavoitteensa tai ratkaisemaan kohtaamansa ongelman. Nämä valmennuskeskustelut ovat tavoitteellisia, ja näissä kokeiluissa tavoitteeksi määriteltiin suuttumuksen purkaminen hallitusti, rauhoittaa oppitunnit oppimiselle, kotitehtävien tekeminen ajoissa, käyttäytymisen parantaminen oppitunnilla ja mielekkäältä tuntuva koulunkäynti.

Koulutukseen osallistuneilta kysyttiin hyviä käytänteitä, joita he voisiva suositella muille opettajille. Tässä keskeisiä ehdotuksia:

  • kuuntele oppilasta
  • anna ja varaa aikaa (valmennus)keskusteluille
  • määrittele selkeät opittavissa olevat tavoitteet
  • seuraa lapsen oppimista
  • etene pienin askelin
  • anna vahvistavaa palautetta myös pienistä edistymisen askeleista
  • kodit mukaan uuden taidon oppimisen tukemiseen
  • kouluttaudu
  • koko työyhteisö mukaan ratkaisukeskeisyyden soveltamiseen
  • tarkkaile itseäsi, muistatko olla ratkaisukeskeinen.

 

Arttu ja Sanna
Kirjoittavat työskentelevät Itä-Suomen yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelu Aducatessa

arttu.puhakka@uef.fi sanna.soppela@uef.fi

Käytännössä: Positiivisen psykologian menetelmät opetuksessa

Opetushenkilöstölle tarkoitettuun positiivisen psykologian kokeiluohjelmaan on ollut tunkua. Sen takia jaamme parhaita paloja niille, jotka eivät päässeet mukaan.

Tarkoituksena oli, että osallistujat kokeilivat positiivisen psykologian menetelmiä lasten ja nuorten kanssa. Kokeiluja tekivät toimivat erityisopettajina, aineenopettajina, luokanopettajana tai koulunkäynnin avustajina. Kokeiluja toteutettiin 35 kappaletta, joista 12 kohdistui erityistä tukea tarvitseviin lapsiin ja nuoriin. Suurin osa kokeiluista tehtiin alakoulussa; vain neljä yläkouluikäisten kanssa. Kokeilut kohdistuivat yleensä opetettavaan ryhmään/luokkaan. Kokeilluista 23 liittyi tietoisuustaitoihin, neljä vahvuuksien tuntemiseen ja tunnistamiseen, kolme huomion suuntaamiseen myönteisiin asioihin (kuten onnistumiset), kaksi mindset -ajatteluun, yksi kiitollisuuteen ja yksi empatiaan.

Kokeiluja tehneet opettajat kertoivat, että harjoitukset eivät vieneet paljoa aikaa oppitunnista. Parhaimmin menetelmät näyttivät toimineen, kun ne sisällytettiin arkeen esimerkiksi tunnin alkuun tai loppuun. Esimerkiksi tietoisuustaitoharjoitus saattoi kerrallaan kestää 2-4 minuuttia, jolloin jäi riittävästi aikaa oppitunnin varsinaiselle sisällölle. Kokeilut kestivät yhdestä kerrasta useaan viikkoon. Keskimäärin kokeilu kesti reilut kaksi viikkoa. Toisin sanoen yhtä menetelmää kokeiltiin noin kahden viikon ajan.

Tietoisuustaitoja kokeilleista kymmenen opettajaa raportoi ryhmän/luokan rauhallisuuden vahvistuneen ja työskentelyn rauhoittuneen. Tämä näkyi mm. keskittymisenä tehtäviin. Yleisin harjoitus (17/23) oli hengityksen tarkkaileminen. Tietoisuustaitoihin liittyvien kokeilujen kommentointiin myös vahvistaneen oppilaiden taitoa kuunnella ohjeita ja keskittyä tehtäviin, rauhoittaneen siirtymävaihteita (esim. siirtyminen ruokailuun), vahvistaneen oppilaiden tietoisuustaitoja (harjoitukset sujuivat harjoittelun myötä sujuvammin). Tietoisuustaitojen mainittiin myös antaneen oppilaille välineen rauhoittumiseen. Neljässä kokeilussa ei havaittu vaikutuksia. Näissä tapauksissa kokeilujen pituudet olivat yksi kerta, neljä kertaa, neljä kertaa ja useita kertoja. Tietoisuustaitojen voidaan todeta suurimmassa osassa tapauksissa tuottavan hyvinvointia luokkaan.

Vahvuuksiin liittyvien kokeilujen myötä oppilaat tulivat tietoiseksi vahvuuksista (että niitä ylipäätään on) ja oppivat myös tunnistamaan ja sanoittamaan niitä itsessään ja muissa oppilaissa. Kokeiluissa (3 kpl), joiden tarkoituksena oli suunnata oppilaiden huomiota myönteisiin asioihin (mm. päivittäiset onnistumiset), kahdessa havaittiin myönteistä kehitystä. Oppilaiden nähtiin oppivan havaitsemaan ja sanoittamaan omia ja toisten onnistumisia. Carol S. Dweckin lanseeraamaa Growth mindset -ajattelua sovellettiin kahdessa tapauksessa. Molemmissa kokeiluissa nähtiin pientä myönteistä muutosta uskoon omasta oppimiskyvystä. Kokeiluja tehneet kokivat, että alakouluikäiset lapset kokivat aiheen aika vaikeaksi, mikä selittänee pientä muutosta asiassa.

Kokeiluja tehneitä henkilöiltä pyydettiin myös jakamaan hyviä käytänteitä, joita he voisivat suositella muille. Suurin osa hyvistä käytänteistä kohdistui tietoisuustaitoihin. Kokeiluja tehneiden henkilöiden mukaan harjoituksien tekemistä auttaa, jos opettaja itse on ”vihkiytynyt” asiaan, harjoituksia toistetaan säännöllisesti esimerkiksi päivittäin, harjoitukset liitetään siirtymätilanteisiin eli esimerkiksi siirtyminen ruokailuun tai tunnin alkuun ja harjoitukset ovat lyhyitä, esimerkiksi kaksi minuuttia kestäviä.

Koulutukseen osallistujat myös oppivat soveltamaan harjoituksia. Eräs opettaja kertoi, että luokan oppilailla oli vaikeuksia tehdä harjoitusta, jossa seurataan hengitystä. Tällöin opettaja keksi näyttää oppilaille videota aalloista, jotka paiskautuvat rantaan. Opettaja ohjeisti oppilaitaan valitsemaan yhden aallon ja seuraamaan sitä rantaan saakka. Oppilaiden oli helpompi seurata liikkuvaa aaltoa kuin hengitystään. Tämä harjoitus opettajan mukaan vahvisti rauhallisuutta ryhmässä.

Tietoisuustaitoharjoituksista toimivimmiksi mainittiin hengityksen tarkkaileminen tavalla, jossa huomio suunnataan siihen kohtaan kehoa, jossa hengitys tuntuu voimakkaimmin. Kukan terälehti -harjoitus myös mainittiin toimivaksi. Siinä hengitystä seurataan samalla sulkemalla ja avaamalla käsiä hengityksen tahdissa (aivan kuin kukan terälehdet aukenevat ja sulkeutuvat). Hengitystä voi myös tarkkailla asettamalla hernepussin rintakehän päälle ja seuraamalla hernepussin liikettä. Muutaman kokeilija raportoi, että oppilaat pitivät tästä harjoitukset enemmän, kun hernepussi sijoitettiin otsalle, ei rintakehän päälle.

Tietoisuustaidot olivat suosituin kokeiluun valittu menetelmä. Koulutukseen osallistujien kertomuksista on pääteltävissä, että tietoisuustaitoja kannattaa kokeilla useamman viikon ajan. Yksittäiset tai muutaman päivän kestävät kokeilut eivät tuottaneet muutoksia luokan hyvinvointiin. Mitä yksinkertaisempi harjoitus, sitä parempi. Vilkkaammilla lapsilla liikkeen yhdistäminen harjoitukseen näyttäisi toimivan.

Positiivisen psykologian kokeiluohjelma toteutettiin Opetushallituksen rahoittamassa Lasten ja nuorten voimavarojen, tunnetaitojen ja vuorovaikutustaitojen vahvistaminen -koulutushankkeessa, joka on osa opetustoimen täydennyskoulutusta.

Arttu ja Sanna
Kirjoittavat työskentelevät Itä-Suomen yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelu Aducatessa.

arttu.puhakka@uef.fi, sanna.soppela@uef.fi

 

Nosteessa: Positiivisen psykologian menetelmät opetuksessa

Lasten ja nuorten voimavarojen, tunnetaitojen ja vuorovaikutustaitojen vahvistaminen –koulutuskokonaisuus näyttää kiinnostavan. Ensimmäisellä kerralla hakijoita koulutukseemme oli kolme kertaa enemmän kuin mitä voimme ottaa. Toinen kierros on menossa saman innostuksen siivittämänä. Tässä ensimmäisen koulutuksen sisällön parhaita paloja niille, jotka eivät päässeet mukaan.

Koulutuskokonaisuus alkoi Positiivisen psykologian kokeiluohjelmalla, jonka alussa osallistujat tutustuivat tietoisuustaitoihin ja niitä koskeviin tutkimustuloksiin opetuksen, oppimisen ja neurotieteiden näkökulmasta. Osallistujat saivat myös omakohtaisen kokemuksen tietoisuustaitojen harjoittelemisesta, minkä tarkoituksena oli vahvistaa opettajan kykyä toteuttaa harjoituksia lasten ja nuorten kanssa.

Koulutuksen toisessa osassa sukelsimme myönteisiin tunteisiin ja ihmettelimme niiden vaikutuksia kognitiiviseen, fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykykyyn. Osallistujat kokeilivat eri menetelmiä myönteisten tunteiden lisäämiseksi ja vahvistamiseksi. Näille menetelmille yhteistä näyttäisi olevan huomion suuntaaminen asioihin, joista voi syntyä myönteisiä tunteita.

Kolmas osa oli negatiiviset tunteet. Osallistujat kokeilivat eri menetelmiä negatiivisten tunteiden vastaanottamiseksi tavalla, joka ylläpitää ja vahvistaa toimintakykyä. Tässä yhteydessä on syytä korostaa ”positiivinen” ja ”negatiivinen” käsitteiden ongelmallisuutta. Myönteiset tunteet eivät ole vain hyödyllisiä ja negatiiviset tunteet vain haitallisia. Esimerkiksi stressiin liittyy negatiiviseksi koettuja tunteita. Pieni määrä stressiä saa kuitenkin meidät liikkeelle ja tekemään työtehtävät ajoissa valmiiksi. Toisaalta negatiiviset tunteet (kuten myös myönteiset) voivat mennä ”yli”. Liiallinen ja pitkällinen stressi alentaa toimintakykyä. Tunteisiin voitaisiin liittää ajatus ”liukusäätimistä”, jotka auttavat sopivan säädön etsimiseen.

Seuraavaksi osallistujat saivat tietoa vahvuuksien hyödyntämisen vaikutuksista yksilö- ja ryhmätasolla. He tutustuivat vahvuusajatteluun ja harjoittelivat vahvuuksien bongaamista. Osallistujat tekivät vahvuustestin ja pohtivat vahvuuksien toteutumista omassa toiminnassaan haastattelurungon avulla. Lisäksi tutustuttiin kohtaamiseen (positiivinen resonanssi) ja myötätuntoon liittyvään tutkimukseen sekä myötätunnon osa-alueisiin. Osallistujat kokeilivat myös myötätuntomeditaatiota, jolla on tutkimuksissa arveltu olevan myönteisiä vaikutuksia mm. sosiaalisiin suhteisiin.

Koulutuksessa esiteltiin oppimista neurotieteiden ja Carol S. Dweckin lanseeraaman Growth Mindset -ajattelun näkökulmasta. Dweckin käsitteet antavat keinoja vahvistaa oppilaiden uskoa omaan oppimiskykyyn. Viimeisenä aiheena oli resilienssi (kyky ponnahtaa takaisin vastoinkäymisen jälkeen), johon edellä esitellyt asiat näyttäisivät liittyvän.

Osallistujat tutustuivat, harjoittelivat ja kokeilivat positiivisen psykologian menetelmiä omassa opetuksessaan. Näistä kokemuksista sitten seuraavassa blogissa!

 ”Kerro minulle, niin kuuntelen. Näytä minulle, niin ymmärrän. Ota minut mukaan, niin opin.”

Arttu ja Sanna

arttu.puhakka@uef.fi, sanna.soppela@uef.fi

Kirjoittavat työskentelevät Itä-Suomen yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelu Aducatessa.

Viisaan johtajan lahjavinkit

Onko johtajan oltava joulupukki toimiakseen viisaasti? Millaisilla lahjoilla työyhteisön tähdet syttyvät loistamaan? Jos työpaikan vahvin voimavara on ihmisissä, heidän osaamisessaan ja innostuneessa yhteispelissään, miten johtajana saada heidät jakamaan valoaan ja lahjojaan yhteiseksi hyväksi? Miten luoda kestäviä motivoitumisen edellytyksiä heille, joilla on organisaation tärkein pääoma hallussaan – älykäs, uutta luova, erilaisia ongelmia yhdessä ratkova työtapa? Yksi johtamisen näkökulma tarjoaa tähän mahdollisen vaihtoehdon.

presents-1913977_1920

Palveleva johtajuus

Professori Dirk van Dierendonck on kattavien tutkimustensa pohjalta havainnut johtamisen onnistuvan parhaiten kuuden keskeisen ominaisuuden kautta:

Ihmisten voimauttaminen ja kehittäminen

Ihminen on oman työnsä paras asiantuntija ja tietäjä, joten johtajan paras lahja heille on antaa aikaa, vastuuta ja vapautta tehdä työnsä hyvin. On viisasta palkata ihmisiä tuomaan uusia ajatuksia, haastamaan ja kehittämään, antaa heille tilaa kehittyä ja kukoistaa. Steve Jobs ymmärsi tämän tokaistessaan: ”It doesn’t make sense to hire smart people and tell them what to do; we hire smart people so they can tell us what to do.”

Nöyryys

Hyväksymällä erehtyvyytensä ja oman tietämyksensä rajat johtaja luo osaltaan oppivaa ympäristöä, jossa työntekijät voivat kehittää omia kokeilujaan ja oppia muilta, vaikka välillä tulisikin virheitä. Oman epätäydellisyyden ja erehtyvyyden myöntäminen edellyttää vaatimattomuutta ja nöyryyttä, joka voi olla vaikea myöntää.  ”Ei se ole työpäivä eikä mikään, jos jotain ei mene rikki”, isäni sanoi traktorin pakoputken katkettua kiireessä. Virheet ja häiriöt kuuluvat normaaliin elämänmenoon ja voivat olla oire jostain ongelmien juurisyistä, siksi niiden analysoiminen ja niistä oppiminen auttavat uusien ja parempien ratkaisujen kehittämisessä. Tätä kannattaa kokeilla ja huomata, että se toimii!

Aitous, autenttisuus

Johtajan aitous on tärkeää, koska sen avulla johtaja osoittaa hyvin selvästi, että työpaikalla voi olla omana itsenään ja että siihen kannustetaan.  Selvyyden vuoksi on huomautettava, ”itsenä oleminen” ei tarkoita kenellekään lupaa käyttäytyä huonosti, loukata muita tai räyhätä vedoten siihen, että ”minä nyt vain olen tällainen”. Dierendonck huomauttaa, että aitouteen riittää omien lupausten pitäminen, johdonmukainen, vastuullinen hyvän moraalin mukainen toiminta.

Keskinäinen hyväksyntä

Keskinäinen hyväksyntä on kykyä ymmärtää ja kokea muiden tunteita ja motivaatioita. Empatia, myötätunto ja anteeksianto ovat palvelevan johtajan lahja työyhteisölleen varsinkin silloin, kun ihmiset tekevät virheitä ja erehtyvät. Hyväksymällä työntekijät yksilöinä johtaja osoittaa ymmärrystä ja arvostusta heidän ainutlaatuisuudelleen.

Suunta

Jokaisen johtajan kovaa osaamista (toisin kuin ”pehmeät taidot”) on asettaa työntekijöille oikeat tavoitteet ja odotukset sekä luoda sellainen työ, joka haastaa ja jolla on merkitys ja tarkoitus jokaiselle yksittäiselle työntekijälle. Suunnan näyttämiseksi johtajan on toimittava dynaamisesti ja sovitettava työ reilulla tavalla kunkin työntekijän kykyihin ja tarpeisiin.

Asioiden hoitaminen

Dierendonck sanoo, että asioiden hoitaminen stewardship tarkoittaa halukkuutta ottaa huolehtiakseen laajoja vastuita ja kohdistaa johtaminen palvelemiseen kontrolloinnin ja omien etujen ajamisen sijaan. Tämä on palvelevan johtajuuden ydin – paitsi palvella niitä, joille jaat johtajuuttasi, vaan myös ohjata kaikki toimimaan kohti rohkeaa missiota mahdollisimman lojaalisti ja sitoutuneesti. Jim Collins niputtaa tämän ajatuksen ytimekkäästi: ”Hanki oikeat ihmiset bussiin ja ajele yhdessä kohti yhteistä päämäärää”.  Johtaja voi omalla esimerkillään kannustaa henkilöstöään toimimaan pyyteettömästi, muita auttaen ja siten saada näkymättömän pääoman kumuloitumaan konkreettisiksi tuloksiksi yleisen hyvinvoinnin rinnalla.

Pauli Kallio, pauli.kallio@uef.fi, 050 465 2054

Kaiken takana on LUOTTAMUS!

painting-3135875_1280_795x345.jpg

Otsikko lupaa paljon ja luotan siihen, että jokainen, joka osallistuu Pohjois-Karjalan Työelämä 2020 -alueverkoston seminaariin Joensuussa 30.10.2018 saa lupaukselle vastinetta.

Työelämän luottamusta käsittelevässä tilaisuudessa on kolme puhujaa yliopistolta ja kommenttipuheenvuoroissa viisi työelämän osaajaa, joten seminaarissa on luvassa tutkimustietoa ja työelämän kokemustietoa yrittäjille, esimiehille, HR-henkilöstölle, luottamushenkilöille ja kaikille teille, joita luottamus työelämässä kiinnostaa.

Mukaasi seminaarista saat hyviä vinkkejä vietäväksi arjen työhön. Päivän lopuksi pääset jatkamaan keskusteluja ja verkostoitumaan iltapalaa nauttien. Seminaarissa ”Kaiken takana on LUOTTAMUS!” tulet kuulemaan innostavia luentoja koulutus- ja työorganisaatioiden tekemästä luottamustyöstä työelämän kehittämiseksi.

Olen toiminut yrittäjänä reilut 18 vuotta ja yhtä pitkän ajan henkilöstöalan tehtävissä, sekä nauttinut useamman vuoden ajan eri verkostojen puheenjohtajan tehtävistä. Olen huomannut, että luottamus on tärkeää kaikkialla. Itseluottamus on niistä tärkein ja luo arvopohjan luottamukselle. Yritystoiminnassa asiakasluottamus on elintärkeää, jotta bisneksesi menestyy. Pystyäksesi toimimaan hyvänä johtajana, esimiehenä tai verkoston puheenjohtajana, sinun pitää nauttia luottamusta.

Luottamus on lunastettava joka kerta ja sitä ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Luottamus voi myös joutua monesti koetukselle, pahimmassa tapauksessa sen voi  menettää, mutta onneksi sen voi myös saada takaisin vahvistuneena. Teen itse joka päivä töitä sen eteen, että olen saamani luottamuksen arvoinen.

Toivotan teidät kaikki lämpimästi tervetulleeksi seminaariin.

PaiviKononen_Päivi Könönen

Kirjoittaja on Pohjois-Karjalan Työelämä 2020 -alueverkoston puheenjohtaja ja yrittäjä HR Consulting Oy:ssa.

 

Kaiken takana on luottamus -seminaari järjestetään 30.10.2018 klo 14-17 Joensuun Tiedepuistossa. Lue lisää tapahtumasta tapahtumasivulta.  

Kirjoituksen alkuperäinen julkaisu Työelämä2020 nettisivuilla.

Lääkitysturvallisuus – mitä, missä, miksi?

laakitysturvallisuus

Turvallisuus on läsnä arjessamme jatkuvasti. Kun turvallisuusasiat ovat kunnossa, niihin ei juuri kiinnitä huomiota, mutta niiden puutteen kyllä huomaa. Turvallisuudentunne onkin yksi ihmisen perustarpeista ja sen ollessa uhattuna on vaikea keskittyä muuhun. Toisin sanoen turvallisuudesta pitää huolehtia, jotta ”normaalia” elämää pystyy kunnolla elämään.

Tämä ajattelu pätee myös terveydenhuoltoon. Kun turvallisuus huomioidaan järjestelmällisesti, rullaavat normaalit terveydenhuollon toiminnot sujuvasti. Olisi vaikea kuvitella, että esimerkiksi teho-osaston normaalit hoitoprosessit pyörisivät, jos sähköt katkeaisivat tyystin kesken kaiken. Vaikeahan siinä olisi keskittyä mihinkään muuhun, jos hengityskoneet eivät toimisi. Kyseinen tilanne olisi äärimmäinen esimerkki suojausten pettämisestä ja on erittäin epätodennäköistä, että näin pääsisi oikeasti käymään, sillä teho-osastojen laitteilla on hyvin suunniteltu varavirtajärjestelmä (todennäköisesti useampikin). Tässäpä se juju piileekin: hyvin suunniteltu toiminta ja riskien ennakointi mahdollistavat ongelmatilanteiden välttämisen varautumalla.

Mitä sitten käytännössä on lääkitysturvallisuus ja miksi siihen pitäisi panostaa muun turvallisuuden ohella? Lääkitysturvallisuuden toiminnoilla pyritään ehkäisemään lääkityspoikkeamia, joita ovat kaikki väärän insuliinin pistämisestä aina lääkejääkaapin hajoamiseen ja virheelliseen lääkelistaan. Lääkityspoikkeamalla tarkoitetaan siis mitä tahansa lääkitykseen liittyvää tilannetta tai tapahtumaa, joka ei tapahtunut suunnitellusti. ”Lääkitys not going as in Strömsö”.

Lääkitysturvallisuuden kehittäminen potilasturvallisuuden haarana on nyt kovassa huudossa ja aivan syystä: suurin osa terveydenhuollon haittatapahtumista johtuu nimenomaan lääkityspoikkeamista (http://www.who.int/patientsafety/medication-safety/en/ ). Virheitä ja poikkeamia on mahdotonta poistaa kokonaan, mutta riskejä voi minimoida ennakoimalla ja varautumalla. Teollisuuden laadunvarmistuksesta on napattu hyviä toimintamalleja ja työkaluja edistyksellisten sairaaloiden käyttöön. Nyt olisi oikea aika siirtää hyväksi havaittuja toimintamalleja myös avoterveydenhuoltoon ja jalostaa niistä entistä ehompia. Kyse on vain toimintamallien ja ajatusten taivuttamisesta erilaisiin ympäristöihin. Lääkitysturvallisuuteen voi ja pitää panostaa, tietoa ja koulutusta kyllä löytyy!

Aducate kouluttaa lääkitysturvallisuuden asiantuntijoita vuoden kestävässä Lääkitysturvallisuuden asiantuntija –koulutuksessa (15 op). Seuraava aloitus on Tampereella keväällä 2019 – tule rohkeasti mukaan turvaamaan potilaiden arkea ja terveydenhuollon laatua.

Valkonen-Ville-net

Ville Valkonen
Suunnittelija, proviisori

Miksi lentokone ei pääse liikkeelle ennenkuin se todetaan turvalliseksi, mutta potilas pääse kyllä hoidosta kotiin ilman, että lääkityskokonaisuutta (jonka tarkoituksena on pitää potilas hengissä) on tarkastettu turvalliseksi? Muutaman minuutin käyttäminen kokonaisuuden selvittämiseen ja riskien miettimiseen voi säästää jatkossa paljolta vaivalta ja joskus jopa ihmishenkiä.

Parempaa kuin kampaviinerit – urheiluravitsemuksen opinnot Avoimessa yliopistossa!

Nähdessäni ilmoituksen alkavista Urheiluravitsemuksen opinnoista avoimessa yliopistossa syksyllä 2016, kiinnostuin heti. Ravitsemusta käsittelevä koulutuskokonaisuus oli ollut etsinnässä jo hetken aikaa ja alkavat opinnot rastittivat jokaisen avoimena olevan ruudun. Enempää on enää hankala pyytää, kun yliopistotason opetus ulottuu kotitoimistolle (tai sohvalle) asti. Tutustuttuani tarkemmin sisältöön ja huomioituani hyvin kilpailukykyisen hinnoittelun, laitoin ilmoittautumisen vetämään nopeammin kuin kampaviinerit katoavat palaveripöydältä.

Opetussuunnitelmaan ja sisältöön tutustumisen jälkeen tulevista opinnoista oli muodostunut kohtuullisen hyvä kuva ja niitä vastaavat odotukset. Käsiteltävät aihepiirit olivat relevantteja, ne käytiin läpi hyvällä tarkkuudella juuttumatta liiaksi vähemmän merkityksellisiin nyansseihin. Olin opiskellut ravitsemusta ja sille urheilun asettamia tarpeita omatoimisesti jo hyvän aikaa ennen opintojakson alkua, joten osaamista oli jo taustalla. Sainkin hyvää varmistusta vanhalle ja jo tutulle tiedolle ja mielenkiintoisia yksityiskohtia tuli lisää sitäkin enemmän.

Luennot olivat sopivan pituisia ja esitystavaltaan hyviä, niin että huomio pysyi hyvin oleellisessa koko luennon ajan. Tämä ei ole itsestäänselvyys, sillä aikaisemmat kokemukset yliopistotason verkkoluennoista olivat aivan muuta. Urheilijahaastatteluista monet olivat erityisen mielenkiintoisia. Opintojen tehtävät tuottivat jonkin verran työtä, muttei mitään ylitsepääsemätöntä. Ne ovat aina hyödyllisiä ajatuksien ja asiakokonaisuuksien jäsentämisessä. Jos aihepiirin oleellisimmat asiat pystyy esittämään ymmärrettävästi muutaman sivun mittaisessa tekstissä, ne on todennäköisesti myös sisäistänyt.

Suosittelen lämpimästi Urheiluravitsemuksen opintoja Itä-Suomen yliopiston avoimessa yliopistossa. Ne antavat hyvät perustiedot ravitsemuksesta ja urheilun niille asettamista vaatimuksista. Opintokokonaisuus tarjoaa varmasti kattavan ensikosketuksen aiheeseen tai hyvää kertausta ja vahvistusta jo olemassa olevalle tiedolle pidempään alalla ja urheilijoiden parissa toimineille.

Kuka?Jukka-Mäennenä_pieni

Jukka Mäennenä on Tampereelta kotoisin oleva fysiikkavalmentaja, liikunta-alalla toimija ja harrastetason urheilija. Jukka tekee valmennusta aina harrastajista ammattiurheilijoihin asti monipuolisella lajikirjolla. Valmennustyön ohella hän kouluttaa tulevia liikunta-alan ammattilaisia PT-Akatemiassa. Juniorivuosien jääkiekossa alkanut urheiluharrastus on siirtynyt myöhemmin maasto- ja BMX-pyöräilyyn, jossa Jukalla on erityisosaamista niin fysiikka- kuin lajiharjoittelun saralla.

Valmennus- ja blogisivusto löytyvät osoitteesta www.super-sets.com, jonka ohella Jukka pitää myös Soundcloudista löytyvää tasaisen epäsäännöllisesti ilmestyvää podcastia. Akateemiselta koulutukseltaan Jukka on konetekniikan DI.

Ravitsemustiedettä pyörien päällä jossain päin Eurooppaa

Minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Lukiossa luin usein ilmoitustaululta vaihto-oppilasvuosimainoksia. Rohkeuteni riitti silloin viiden viikon kielikurssille Englantiin. Se jäi kaihertamaan ja vuosien varrella palasin aiheeseen. Katumusharjoitusten myötä perheemme yhteiseksi haaveeksi muodostui välivuosi ulkomailla. Aihe nousi aina silloin tällöin esille ja se alkoi aina sanoilla: sitten kun. Pari vuotta sitten jouduin muutaman kuukauden sairaslomalle, kun verenpaineeni ja sykkeeni äityivät kovin mataliksi. Asiaa tutkittiin ja hutkittiin. Lääkäri jopa tiedusteli, jossain tutkimusten vaiheessa, harrastanko maratonia, kun arvot viittaavat rautaiseen kuntoon. Kerroin lajin olevan lähinnä kuviokelluntaa, johon kuntoni ja ulkomuotoni puolesta saatoin soveltua. Tutkimusten lopputulos oli laiska sinus. No harvemmalla on lääkärintodistus laiskuudesta. Esimies ei hihkunut riemusta paperin nähdessään, mutta saatoin todeta, että mitäpä muuta tältä laiskan pulskealta työntekijältä voisi enää odottaa. Todistuksen lisäksi sairasloman lopputuloksena perheemme sit kun -haave muuttui nyt kun -suunnitteluksi.

Minä, sairasloman aikaan 40-vuotias köksän maikka, aloin pohtia perheemme kanssa, minne menisimme, mitä tekisimme, kuinka eläisimme välivuoden ajan ulkomailla. Monien yhteensattumien vuoksi alkuperäinen haaveemme vuodesta Uudessa-Seelannissa vaihtui suunnitelmaan B:n, joka oli edellisen kesän kauniin leirintäalueillan aikana heitetty ilmoille. Viettäisimme vuoden kiertolaisina Euroopassa. Lapset vastustivat ideaa, koska varustelutasomme oli tuolloin teltta ja makuupussi -meiningillä toteutettu, mutta rauhoittuivat, kun totesimme, että jotain kiinteämpää pitäisi kotinamme olla toisin sanoen matkailuvaunu.

maisema

Oman esimerkkini myötä mieheni vaihtoi työn opiskeluun. Vaunussamme tulisi olemaan neljä ahkeraa opiskelijaa. Nuorimman koulu oli Opetushallitus viitoittanut selkeästi viidennen luokan oppimäärillä. Kunta siunasi kotikouluun jäämisen ja antoi vielä kirjatkin mukaan. Vanhemman lapsen kokkiopintoja saattoi suorittaa oppilaitoksen nettipohjaisilla tehtävillä. Oman opiskeluni alkuun auttoi lomalla nähty mainos ilmoitustaululla netissä suoritettavista ravitsemustieteen opinnoista.

Lukiossa olin selannut valintaoppaita ja hakenut ravitsemusteknikoksi kuvitellen valmistuvani ravitsemusterapeutiksi. Ihan en siihen valmistunut, vaan suurkeittiöesimieheksi, joka työnä ei ollut niin hohdokasta kuin mihin olin nuoruudessa haaveillut, joten jatkoin vielä kotitalousopettajan opinnot yliopistossa. Nyt tämä haave muistutti itsestään ja päätin alkaa lukea välivuoden aikana ravitsemustiedettä. Mieheni tarkoitus oli alun perin opiskella jotain työhönsä liittyvää, mutta omassa hurmiossa puhuin hänet ympäri toteuttamaan omia haaveitaan hierojaopinnoista. Niitä ei ollut mahdollista tehdä etänä ja että joku taho maksaisi aikuisopintorahaa, mutta kansanterveys antaisi siihen valmiuksia sekä vuoden aikana omien opintojeni myötä mies myös innostui ravitsemuksesta ja ilmoittautui vielä lisäksi ravitsemustieteen perusteisiin.

perhe.jpg

Vuoden aikana oli parasta opintojen kannalta se, että opiskeluun saattoi paneutua ilman normaalia oravanpyörää. Aiheeseen saattoi perehtyä ajan kanssa. Toisaalta ajopäivät ja monet erilaiset arjen murheet mm. hajonneen vaunun tai auton muodossa veivät yllättäen välillä aikataulut aivan sekaisin. Mutta jos nettiyhteysongelmia ei otettu huomioon oli verkko-opiskelu aivan mahtavaa. Paikkana saattoivat olla niin Kreikan hiekkarannat kuin Keski-Euroopan Alppikylät. Opiskelu sijoittui useimmiten klo 12 – 18 välille, joskus aiheet veivät mennessään ja aikaa saattoi kulua paljon enemmänkin. Useimmiten tuli pidettyä viikonloput vapaata. Avoimen yliopiston henkilökunta oli aivan mahtavaa porukkaa. Neuvoja sai kysyttäessä ja useimmiten ei tarvinnut edes kysyä, kun infoa tuli jo etukäteen. Opettajia oli helppo lähestyä opintoalustoilla ja keskusteluissa. Vaikka vastaukset olivat asiantuntevia, oli ilmapiiri rento ja heidän tapa vastata oli epävirallinen, josta välittyi helposti lähestyttävä tunnelma.

Koko opintovapaan paras anti oli oman ammattitaidon kertyminen. Kotitalousopettajan oletetaan olevan niin monen asian asiantuntija, että välillä korvissa suhisee. Tämän vuoden jälkeen koen ottaneeni ravitsemuksen aluetta haltuun. Aikaisemmin en rohjennut puolustaa valtion ravitsemussuosituksia erilaisissa ravitsemuskeskusteluissa, mutta nyt koen omaavani tietoa jo sen verran, että voin lähteä keskustelemaan aiheesta. Toisaalta oma ammatillinen itsetuntoni on kasvanut niin, että voin myös myöntää, jos jostain asiasta en tiedä vielä riittävästi. Haaveilen toiminimen perustamisesta, jonka puitteissa tarjoaisin ravitsemusneuvontaa käytännönläheisesti erilaisten ruoanvalmistuskurssien kautta. Olen kamppaillut oman painoni kanssa vuosia ja vuosi on opettanut paljon rennosta suhtautumisesta omaan syömiseen. Ehkä vapaus tehdä mitä haluaa, on painanut vaa´an viisareita alaspäin, ehkä karttunut tieto tai ne molemmat yhdessä ovat tehneet omia taikojaan, mutta tätä oppia haluaisin jakaa nyt eteenpäin.

perhe2.jpg.png

Vuosi Eurooppaa perheen kanssa kiertäen opintovapaalla oli haastavaa, mutta valtavan antoisaa. Kaikille meille jäi valtava määrä muistoja vuodesta. Kaikki ei mennyt putkeen, mutta sitä emme edes odottaneetkaan. Elimme unelmaamme ja saatoimme todeta useaan otteeseen selviävämme kaikesta, kun vain yhteen hiileen puhallamme. Elämässä pärjää melko pienellä, kunhan on ruokaa, vettä, lähes puhtaat vaatteet, paikka missä nukkua ja tärkeimpänä yhteys juuri itselle tärkeisiin ihmisiin.
Viime vuoden heinäkuun alussa perheemme starttasi ja palasi tämän vuoden heinäkuussa. Kirjoitin vuodesta Noviisit tien päällä -blogia, joka on luettavissa https://bestcaravan.fi/noviisit_tien_paalla/ .

Kuvat ja teksti: Katja Venäläinen

Katja opiskeli reissun päällä vuoden aikana ravitsemustieteen perusopinnot ja osan aineopintoja. Aineopintojen opiskelu jatkuu nyt syksyllä kotimaan kamaralla.

Itä-Suomen yliopiston avoimessa yliopistossa voit opiskella ravitsemustieteen perus- ja aineopinnot joustavasti verkko-opintoina. Mukaan ehtii vielä hyvin!

 

Työelämän murros vaatii johtamisajattelun uudistamista!

Suomalaisessa työelämässä eletään murrosta, jossa monen osatekijän vaikutuksesta syntyy uudenlaisia työn tekemisen ja organisoimisen muotoja. Muutoshaasteiseen on kansallisella tasolla pyritty vastaamaan erilaisilla itseorganisoitumista suosivilla ratkaisuilla kuten kokeilukulttuurilla sekä perinteisiä rajoja ylittävällä yhteiskehittelyllä. Kokeilut kaikessa keskeneräisyydessään tuottavat käytännöllistä tietoa ja havaintoja idean tai työmuodon seuraavaan versiointiin ja parhaimmillaan palvelu, tuote tai toimintamalli kehittyy.  Kokeilukulttuurin sisäistäminen vaatii myös johtamisajattelun muuttamista!

Päivittäminen edellyttää luopumista vakiintuneista johtamiskäsityksistä, jotka ovat syntyneet nykyistä pysyvämmissä olosuhteissa. Omassa ammattikäytännössämme työelämän kehittäjinä olemme havainneet tämän luopumisen vaikeuden monen johtajan suurimmaksi haasteeksi. Aiemmin omaksuttujen, arkeen syvälle juurtuneiden mielen mallien tunnistaminen ja uudistaminen on työlästä. Tulevan hahmottaminen ja johtaminen kuitenkin edellyttää uusia ajattelumalleja.  

rawpixel-753977-unsplash_resize

Yksi tarpeeton menneisyyden jäänne on näkemys organisaatiosta hierarkiana. Moni johtaja uskoo edelleen valtasuhteiden voimaan ja hahmottaa uudistamisen hierarkiarakenteen päivityksenä, uutena organisaatiokaaviona. Niin ikään ajatus organisaatiosta pysyväluonteisena kokonaisuutena elää sitkeänä mielen mallina, vaikka muuttuvat käytännöt avaavat mahdollisuuden nähdä organisaatio jatkuvasti uudelleen muotoutuvana laajemman ekosysteemin osana.  Tämän myötä myös yksilökeskeinen johtamisajattelu tulisi vaihtaa systeemikeskeiseen ajatteluun.

Yksi askel ajattelun muutoksessa on maailman näkeminen avoimena, joskin hyvin monimutkaisena, erilaisista keskinäisriippuvuuksista rakentuvana systeeminä. Jotta tämän voi nähdä, perinteinen organisaation käsite kannattaisi  korvata organisoitumisen käsitteellä. Kaikkien toimijoiden välisten kytkentöjen lisääntyessä tulee tärkeäksi havainnoida kytkösten kehittymistä sekä uusia organisoitumisen tapoja. Staattinen hahmotus organisaatiosta on siis syytä vaihtaa dynaamiseen. Organisaatiosta on puhuttava tapahtumisena ja liikkeenä. Organisaatio ei ole jotakin, vaan sen on pikemminkin jatkuvasti tulossa joksikin.

Toinen askel on arvioida uudelleen johtamisihanteita, joista yksi on hallinnan ihanne. Liikkeessä oleva maailma synnyttää väistämättä epävarmuuksia. Siksi johtajien on hallintapyrkimyksen sijaan keskityttävä  edellytysten luomiseen sille, että kaikki systeemin toimijat voisivat tehdä hyvää yhteistyötä ja että he rohkenisivat tekemään toimintaa ohjaavia päätöksiä. Mitä monimutkaisemmaksi organisaation toiminta muodostuu, sitä tärkeämpää on, että sen jäsenet hahmottavat kokonaistoimintaa parhaiten vahvistavat yksinkertaiset periaatteet. Hallinnasta luopumisen seurauksena aiemmin ylläpidettyjä rajoja voidaan luovasti ylittää. 

Hallinnan ihanteen ohella on syytä kyseenalaistaa  myös ajatus organisaation tarkoituksesta. Tuloksen tekemistä pidetään yleisesti tällaisena. Tämän ajatuksen taustalla on uskomus, että organisaatio on tehokkaimmillaan hyödyntäessään ympäristöään maksimaalisesti. Lyhyellä välillä näin onkin. Enenevästi työntekijöille ovat tärkeitä muutkin kuin taloudelliset arvot. Pitkän aikavälin kannalta olennaista on se, mitä uutta organisaatio pystyy tuottamaan ympäristölleen, kuinka se edistää laajemman systeemin elinkelpoisuutta niukkenevien resurssien maailmassa. Tämä näkökulma synnyttää monille mielekkään motivaation työlle. Lyhyen aikavälin lopputulosten tavoittelun sijaan organisaatioita tulisi katsoa kehittyvinä prosesseina.  Itseorganisoituva systeemi hakee elinvoimaiset uomansa itse ja kehittää kokeilujen kautta uutta tekemistä. Tämän myötä johtamisen tärkeä tehtävä on vauhdittaa systeemin oppimista, uudelleen organisoitumista  ja ylipäätään tietoisuutta työtä ympäröivästä kokonaisuudesta.

Työelämää kehitetään siis muuttamalla todellisuuden hahmottamisen tapoja. Kansallisesti työelämän murros tulisi nähdä yhteisöllisenä oppimisympäristönä, jota tukevat käytännön toimijoiden ketterät kokeilut ja työelämän tutkijoiden vuoropuhelu. Käytännön toimijoilta saamme ruohojuuritason havaintoja siitä, mikä näyttää toimivan ja ideoita siihen, mitä voisi kokeilla. Tutkimuksen kautta havaintoja voidaan sekä ymmärtää  että ajatella eteenpäin. Mahdollisuutemme oppia työelämämuutoksessa paranevat ajattelun ja ihanteiden uudelleen arvioimisen myötä.

Pauli Kallio ja Risto Puutio

—–

PsT Pauli Kallio työskentelee Itä-Suomen yliopistossa johtamisen kehittäjänä.

PsT Risto Puutio toimii kouluttajana ja toimitusjohtajana Metanoia Instituutissa.

Yhteystiedot: pauli.kallio@uef.fi, risto.puutio@metanoiainstituutti.fi