Opeta suomea! Vinkkejä suomen kielen oppimisen tukemiseen työpaikalla

Kuka tahansa voi oppia suomea mutta voiko kuka tahansa opettaa suomea? Meidän mielestämme voi, ainakin jossain määrin. 

Jokapäiväiset tilanteet ja aidot ympäristöt tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden kielen oppimiselle. Jos joskus pysähdyt tarkastelemaan ympäristöäsi kielenoppijan silmin, huomaat, miten paljon kieliainesta siinä on: erilaisia viestilappusia, pelastautumisohjeita hätätilanteessa, kaverusten jutustelua kahvitauolla,  maitopurkin tekstejä, suomenkielinen radio-ohjelma. Kieli ympäröi meitä kaikkialla ja siitä voi kuka tahansa napata pieniä palasia opetukseen.

Tässä muutamia vinkkejä, miten voit arjessa auttaa työkaverin suomen kielen taidon kehittymisessä:

1. Kuuntele ja kannusta

Osoita, että kuuntelet, mitä toinen sanoo. Silmiin katsominen ja ilmeiden ja eleiden käyttäminen puheen tukena ovat erityisen tärkeitä kielenoppijalle. Kannusta kaveria vastaamaan suomeksi ”Sano suomeksi” ”Kyllä sinä osaat” jne. Älä korjaa virheellistä puhetta, jos siitä ei ole erikseen sovittu. Voit nyökätä ja toistaa sanan oikein, jolloin annat oikean mallin ilman kaverin kasvojen menetystä.

2. Kysy

Kuten suomalaiselta, myös muunkieliseltä kollegalta voi kysyä kuulumisia suomeksi. ”Mitä kuuluu” tai ”Miten menee” -kysymykset voi hyvin esittää suomen kielellä. Aluksi voi antaa vaivihkaa mallin tälle keskustelulle toisen suomalaisen kanssa. Jos muunkielinen kaveri ei osaa vastata mitään, voit antaa mallin uudelleen: ”Mitä kuuluu – Mitäs tässä! – Eipä tässä ihmeitä”. Onneksi me suomalaiset olemme vaatimatonta ja kursailevaa kansaa kuten nämäkin vastaukset osoittavat. Ei mene kauaa, kun vastaukset ovat hallussa. Jos oikein tunnet halua revitellä, voit antaa myös vaihtoehdon ”Kiitos, (tosi) hyvää!” Kuulumisten vaihdosta on hyvä tehdä joka-aamuinen rutiini.

Myös viikonloppukuulumisia voi kysellä, samoin kuin lomasuunnitelmia ja auttaa kaveria sanoittamaan suunnitelmia suomen kielellä: Kala? Aa, menette kalastamaan (ja vielä toisto: kalastamaan).

3. Nimeä

Sanoita työkaverillesi ympäristöä, tavaroita, henkilöitä – mitä vain. Voit myös kysyä: Mikä tämä on? Mikä tuo on? Käytä sormia apuna osoittaen asioita, joita nimeät.

4. Ole selkeä

Käytä tavallisia ja mahdollisimman konkreettisia sanoja ja suoria ilmauksia. ”Kylläpä siellä tarkenee”-lauseen sijasta sano: ”Ulkona on kylmä”. Voit toki sanoa ensimmäisenkin, mutta selitä se jälkimmäisellä.

Kielikuvia on hyvä välttää kielen oppimisen alussa: ”Älä iloitse ennen kuin olet varma. On hyvä odottaa.” on parempi kuin ”älä nuolaise ennen kuin tipahtaa”. Muuten toinen tipahtaa kärryiltäkin samoin tein.

5. Tarkista ymmärtäminen

Jos eteen tulee tilanne, jossa on käytetty suomea, mutta ymmärtämisestä ei ole varmuutta, tarkista se kysymällä: Mitä ymmärsit? Älä hyväksy nyökkäystä tai joota vastaukseksi, vaan pyydä kaveria selittämään asia.

Ota rohkeasti suomen kieli käyttöön, vaikka yhteinen kieli työpaikalla olisikin jokin muu. Näin autat kollegaa kotoutumaan Suomeen ja löytämään suomen kielen oppimisen ilon!

IMG_0170Lataa työpaikan tulostettava pikaopas, johon kokosimme tärkeimmät vinkit suomen kielen käyttöön.

 

 

 

 

 

Kysy rohkeasti lisää: Virpi Moilanen. virpi.moilanen@uef.fi p. 050 576 1301

Suomen kieltä työpaikoilla! Itä-Suomen yliopiston ja Karelia-ammattikorkeakoulun yhteinen KOVAT-hanke järjestää suomen kielen valmennusta, joka lähtee työnantajan ja hänen kielivalmennusta tarvitsevan työntekijänsä tarpeista. Valmennus toteutetaan joustavasti työaikana.

Mainokset

Arkisuomella osaksi työporukkaa

Kuvittele itsesi maahan, jonka valtakieltä et ymmärrä. Osaat ehkä englantia, jota käytät työssäsi. Työpäivät sujuvatkin hyvin ja töissä on kivaa. Välillä ihmettelet, mitä kollegat tauoilla puhuvat. Entäs sitten arki. Posti kantaa kotiin kirjeitä ja laskuja, joita et ymmärrä. Taloyhtiön lajittelupiste on täynnä erilaisia astioita ja tekstejä, etkä tiedä mihin astiaan kartonki kuuluu, ennen kuin olet kurkannut jokaiseen jäteastiaan. Lapsen päivähoitajien kanssa olisi kiva vaihtaa kuulumiset, mutta yhteistä kieltä ei ole. Jalkapallo on aina ollut suuri intohimosi ja pääsitkin mukaan kivaan porukkaan, mutta et kuitenkaan ymmärrä, mitä pelikaverit kentällä huutavat.

Arjen sujuvuus on työssä jaksamisen ja kokonaishyvinvoinnin kannalta äärimmäisen tärkeää. Jokainen meistä haluaa tuntea olevansa osa ympäröivää kulttuuria, jonka oleellinen osa kieli on. Kieltä voi opiskella helposti netissä tai erilaisilla kielikursseilla. Työikäisen arki voi kuitenkin olla hektistä tai kynnys aloittaa kielen opiskelu tuntemattomien kanssa voi olla suuri. Entä jos kielen opiskelu olisikin osa työviikkoa?

Työaikana tapahtuva suomen kielen valmennus on tehokasta ja edesauttaa työntekijän kotoutumista ja työhön sitoutumista. Joensuulainen Blancco on palkittu tiedonhävityspalveluja tarjoava yritys, jonka virallisena työskentelykielenä joka päiväisessä arjessa on englanti. Blancco lähti aktiivisesti mukaan projektiin, jossa neljälle ulkomaalaistaustaiselle työntekijälle järjestetään työaikana toteutettavaa suomen kielen valmennusta, koska muuten suomea pääsee treenaamaan työpaikalla todella vähän.

Ensimmäinen tapaaminen on nyt pidetty ja valmennukset ovat käynnistymässä. Arjessa tarvittavan kielitaidon kehittäminen nousi valmennuksen päällimmäiseksi tavoitteeksi ja suunnitteilla onkin muun muassa yhteinen retki ruokakauppaan ja muihin arkisiin ympäristöihin. Tule mukaan seuraamaan, miten blanccolaisten suomen kielen opiskelu sujuu!

jason-leung-ncLdDcvrcfw-unsplash

Kirjoittajat työskentelevät Aducaten KOVAT-hankkeessa suomen kielen kouluttajana ja projektisihteerinä.

Yhteystiedot: suomen kielen kouluttaja Virpi Moilanen, virpi.moilanen@uef.fi, projektisihteeri Senni Pykäläinen, senni.pykalainen@uef.fi

Kielivalmennus on osa Itä-Suomen yliopiston ja Karelia-ammattikorkeakoulun yhteistä KOVAT-hanketta, joka järjestää ohjausta ja täydennyskoulutusta korkeasti koulutetuille maahanmuuttajille ja paluumuuttajille, jotka asuvat Pohjois-Karjalassa.

Paikataanko järjestelmälähtöisiä lääkitysturvallisuusongelmia laastareilla?

Kesälomalainen kävelee paljain jaloin uimarannalla nauttimassa kirkkaasta auringonvalosta, harvinaisesta hellekelistä ja mukavasti viilentävästä tuulen vireestä. Yhtäkkiä nautinnollinen ja rento fiilis katoavat yhtä nopeasti kuin hellekelit Suomen kesästä, kun jalkapohjaa vihlaisee ikävästi; lasinsiru on viiltänyt jalkapohjaan ohuen mutta kirvelevän haavan. Onneksi repussa sattuu olemaan laastareita ja jalka saadaan paikattua kuntoon. Ennen kävelyn jatkamista lomalainen poimii lasinsirut hiekan seasta roskiksen puolelle.

christopher-sardegna-iRyGmA_no2Q-unsplash(1)
Kuva:Christopher Sardegna, Unsplash

Kun jotain ikävää tapahtuu, reagoidaan akuuttiin ongelmaan ripeästi, jotta tilanne ei pahene. Kun akuutti tilanne on ohi, koitetaan selvittää miten ja miksi niin pääsi tapahtumaan, jotta harmillinen tilanne ei ainakaan uusiutuisi. Tai näin ainakin pitäisi tapahtua. Tätä kutsutaan riskienhallinnaksi. Tapahtuuko näin lääkityspoikkeaminen kanssa?

Esimerkiksi jos potilaalle annetaan vahingossa vanhentunutta lääkettä, pysähdytäänkö tilannetta analysoimaan: miksi näin kävi ja miten tilanne eteni? Vai hävitetäänkö vanha lääke ja tilataan uusi tilalle seuraavaa kertaa varten?

Lääkehoidon poikkeamien ja läheltä piti -tilanteiden kanssa on tärkeä olla avoimia ja dokumentoida ne selkeästi, jotta ikäviltä tapahtumilta voitaisiin välttyä jatkossa. Itsessään pelkkä dokumentointi ei tietysti auta vaan raportit tulee käydä läpi säännöllisesti ajatuksella ja miettiä mitä niille voitaisiin tehdä. Dokumentoinnilla ja sen läpikäynnillä en toki tarkoita syyllisten etsimistä, vaan tilanteen syyllistämätöntä analysointia ja prosessin selvitystä: mitkä tilanteet ja asiat johtivat tapahtumaan ja voisiko niitä kehittämällä välttää vastaavat ongelmat jatkossa. Ovatko esimerkiksi työohjeet ajan tasalla ja toimivatko kaikki työvälineet kuten niiltä odotetaan?

Hyssyttely ja ongelmien maton alle lakaisu ei ole ratkaisu. Pelottavimpia terveydenhuollon yksiköitä ovat ne, joissa todetaan että ”meillä ei tapahdu virheitä”. Virheitä sattuu joka yksikössä ja lasinsiruja löytyy joka rannalta, joten on vaarallista ummistaa niiltä silmänsä. Pelkän ongelman ”laastaroinnin” sijaan, pitäisi siis selvittää ongelman taustatekijät sekä korjata toimintaympäristöä ja -tapoja siten, että laastareita ei jatkossa tarvita samaan ongelmaan.

Lomalainen kaivaa repun uumenista viilentävää juomaa ja huomaa samalla myös sinne jemmatut sandaalit. Varmuuden vuoksi hän sujauttaa ne jalkaan loppuhaahuilun ajaksi, koskaan kun ei voi tietä mitä rannalla tulee vielä vastaan. Nyt ei mikään voi enää estää kesäpäivästä nauttimista! Kunhan nuo kaartelevat lokin turjakkeet eivät pommittaisi mitään yllätyksiä hellehattuun, mutta se on jo eri tarina.

 

Tule mukaan Tampereelle hakemaan ajatuksia järjestelmälähtöisestä lääkitysturvallisuuden kehittämisestä ja ennakoivasta riskienhallinnasta: https://www.uef.fi/fi/web/aducate/-/laakitysturvallisuuden-asiantuntija

lta_webinaari2

Lue lisää Lääkitysturvallisuuden asiantuntija -koulutuksestamme: https://lhkaadvanced.fi/laakitysturvallisuus/ 

Valkonen-Ville-10x15

Ville Valkonen
Sunnittelija, Proviisori
Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate
Itä-Suomen yliopisto
https://lhkaadvanced.fi/

CAAN – koordinoitu ja mukautuva toimintaverkko korvaa tiimin työn organisoimisen muotona

Työyksikkömme muutti äskettäin uusiin monitoimitiloihin. Tilassa on erilaisia työpisteitä erilaisia työtarpeita varten: hiljaisen työskentelyn vyöhykkeellä syvennytään keskittymistä vaativiin tehtäviin, neuvottelualueen erikokoisissa tiloissa kokoonnutaan palavereihin tai ollaan nettiyhteydessä ja ns. julkisella vyöhykkeellä on koko yhteisön, verkostojen ja muiden vierailijaryhmien varalle kahvilana toimiva työskentelyaula sekä tapahtuma-areena, jossa tila voidaan laajentaa virtuaaliseksi ja kokoontua henkilöstön, asiakkaiden ja erilaisten sidosryhmien kanssa vaikkapa toisesta kaupungista tai maasta käsin. Erilaisissa joustavissa kokoonpanoissa ja tiloissa tapahtuva vuorovaikutteinen työskentely on osa meneillään olevaa työelämän muutosta. Glenda Eoyang ja Royce Holladay tarjoavat näkökulman monitahoisen ja sirpaleisen nykytyön hahmottamiseksi ja uudelleen organisoimiseksi. Mistä on kyse, kun he puhuvat CAAN:ista?

Matthieu_Joannon

Kuva: Matthieu Joannon

CAAN – Coordinated Adaptive Action Network on ihmisten tai yhteisöjen muodostama yhteenliittymä, joka saavuttaa yhteisiä etuja voimavarojaan jakamalla ja yhdistämällä. Näissä toimintaverkoissa työskentely tarkoittaa suuntautumista vaihteleviin kohtaamisiin hyvin erilaisissa yhdistelmissä ja tilanteissa. Ihmiset ylittävät vakiintuneiden tiimien ja toimitilojen rajat, jakavat ajatuksiaan kasvokkain tai virtuaalisti. He hakevat yhdessä näkökulmia ja ratkaisuja monimutkaisiin ja pirullisiin ongelmiin – sellaisiin, jotka eivät ole yksin tai oman tiimin keinoin ratkaistavissa.

Tiimit kuvataan usein itseohjautuviksi ryhmiksi, joissa on yhteinen tavoite ja toimintamalli. Vuosituhannen taitteessa tiimejä perustettiin Suomessa siihen tahtiin, että niissä työskenneltiin enemmän kuin missään muualla Euroopassa: 65% suomalaisista ja julkisella sektorilla jopa 85-90% työskenteli tiimeissä. 1990-luvulla tiimityötä kehitettiin yhdeksi lamasta selviytymisen keinoksi ja niillä tavoiteltiin sujuvuuden ja tuottavuuden parantamista organisaatioiden hierarkioita madaltamalla ja vastuuta hajauttamalla. Työn muutosvaatimuksiin vastattiin joustavalla ja ketterällä työskentelyllä ja siirtämällä itsenäinen, älykästä ongelmanratkaisu arkityön ytimeen. Suunnittelu kohdistettiin asiakasrajapintoihin, jolloin voitiin kehittää käytännöllisiä ratkaisuja ketterään asiakastyöhön. Tiimeillä haettiin myös kasautuvaa oppimista. Ajateltiin että synergia ja jaettu osaaminen kehittävät koko organisaation osaamista ja kilpailukykyä sekä yksilötasolla työhyvinvointia, mielekkyyttä, vaikutus- ja kehittymismahdollisuuksia. Työn ja organisaatioiden rajat ovat kuitenkin huokoistuneet siinä määrin, että yhteen kotipesään sijoittuvan tiimityön rinnalle ovat tulleet erilaiset verkostomaiset, usein myös ajasta ja paikasta riippumattomat työtavat.

Hyppy hierarkisesti johdetusta organisaatiosta tiimiorganisaatioon oli pitempi kuin hiipivä muutos tiimeistä mukautuviin toimintaverkkoihin. Miten tähän tultiin? Glenda Eyoang sanoo, että tilanne tiimien osalta on sama kuin vanhentuneiden toimistotyökalujen – ne tuotiin työympäristöihin, joita ei enää ole olemassa. ”Aiemmin toimimme rajatuissa ympäristöissä, joissa työn raamit, tavoitteet, säännöt ja tulokset olivat luotettava vakio. Silloin oli järkevää, että tiimeillä oli vakiojäsenet, säännölliset tapaamisajat, tarkat tavoitteet, aikataulut, suunnitelmat ja ennakoitavat tuotteet. Nykyään tällainen vakaus on harvinaista. Siksi vakauden varaan perustetut tiimit ovat vanhentuneita. Ne eivät vain toimi enää.”

Eoyangin ja Holladayn mukaan nykyorganisaatioiden toiminta on rajatonta ja jatkuvaa, päättymätöntä. Tälle on tunnusomaista monet samanaikaiset tehtävät, erilaiset resurssit ja osaamisvaatimukset; globaalit ja virtuaaliset yhteydet; tiukat aikataulut, kasvavat tavoitteet sekä nopeasti muuttuvat säännöt. Kompleksisessa ympäristöissä tarvitaan radikaalisti uudenlaista organisoitumista ja yhteistyösuhteita monitahoisten tehtävien suorittamiseen. Tämä muutos näkyy päivittäin moninaisten tahojen kanssa käytyinä lukuisina palavereina, skype-keskusteluina, sähköposti- tai yammer-viesteinä. Meillä voi olla viikon mittaan kymmeniä tapaamisia, osoitteistoissamme on satoja yhteystietoja, jokaisessa tapaamisessa on erilaisia ihmisiä, tavoitteita, palveluita ja aikatauluja. Jokaiseen kohtaamiseen on asetuttava joustavasti ja vaihdettava nopeasti tilanteesta toiseen. Tämän vauhdin ja joustavuuden kanssa menestyy ehkä nuorempien työntekijöiden ”virtaava sukupolvi – Generation Flux”. Moni meistä on kuitenkin hitaammin tahdistetun sukupolven kasvatteja ja nyt on vaihdettava uuden työn nopearytmisiin pyörteisiin. Miten rakennamme siltaa vanhan ja uuden työtavan välille?

Mitä kompleksisemmaksi työ muuttuu, sitä yksinkertaisempien hahmotustapojen avulla sitä on syytä tarkastella. Eyongin vastaus tähän on mukautuva toiminta, johon päästään toistuvien yksinkertaisten kysymysten avulla: Mitä tapahtuu? Mitä sitten? Mitä nyt? Malli auttaa yksilöitä ja organisaatioita kytkeytymään älykkäästi nopeatempoiseen ja epävarmaan maailmaan. Se auttaa verkostoja joustavasti ja saumattomasti suorittamaan tehtäviä – ja siirtymään eteenpäin sen jälkeen.

Eoyang kertoo esimerkin sairaalasta, jossa suunniteltiin uuden yksikön perustamista.  Ajan myötä suunnitteluun osallistuvien määrä paisui laajaksi projektijoukoksi. Jotkut joutuivat odottelemaan vuoroaan. Toiset puolestaan olivat jo tehneet osuutensa, mutta silti heidän oli osallistuttava projektikokouksiin. Projektin jäsenten organisoimisesta ja johtamisesta tuli kenenkään haluamatonta kokopäivätyötä. Tämän vuoksi projektin jäsenet kokoontuivat yhdessä harkitsemaan muita vaihtoehtoisia tapoja työnhallintaan. He organisoituivat CAAN:iksi eli järjestäytyneeksi mukautuvaksi toimintaverkoksi. He:

  1. Julkaisivat projektisuunnitelman verkossa ja päivittivät sitä aina suunnitelmien muuttuessa.
  2. Päivittivät yksityiskohtaiset esityslistat kolme päivää ennen tiimin kokousta.
  3. Kokouksiin odotettiin osallistuvan vain niiden, joiden panosta tarvittiin juuri silloin ja toiset vapautuivat muihin tehtäviinsä.
  4. Tukivat jäsenten välistä viestintää lähettämällä aikataulut, kysymykset ja keskustelut tehtäviin liittyvistä asioista sähköiselle ilmoitustaululle.

Tämä järjestely antoi ihmisille mahdollisuuden välittömästi tietää projektin vaiheista ja olla mukana vain silloin, kun heidän oli välttämätöntä osallistua.

Mukautuvia toimintaverkkoja on kokeiltu mm. luomaan oppimisyhteisöjä kouluihin, rakentamaan yhtenäisyyttä terveydenhuollon ennaltaehkäisevien verkostojen välille, keräämään oppimistuloksia terveydenhuollon innovaatioista ja organisoimaan uudenlaista johtamiskoulutusta. Näissä verkostoissa mukautuvaa toimintaa sovelletaan koordinoidusti, jotta haastavat ja monitahoiset tehtävät saadaan suoritettua nopeasti, edullisesti ja tehokkaasti.

Malli perustuu yksinkertaisille periaatteille, mutta sen toteuttaminen vaatii sitkeyttä ja kärsivällisyyttä. Näitä neljää periaatetta voi harkiten soveltaa, kun vakiintuneita tiimejä kehitetään mukautuviksi toimintaverkoiksi:

  1. Synkronoidaan työtä lisäämättä tehtäviä.

Perinteiset tiimit tuottavat helposti tehtäviä, jotka kasataan jo ennestään ylipursuaviin työkuormiin. Ihmiset eivät tarvitse tiimiä lisätäkseen työmääräänsä. Sen sijaan tiimin kokoontuessa on fiksua keskittyä synkronoimaan työtä sen sijaan, että luotaisiin uusia tehtävälistoja ja työkuormia.

Synkronoiminen onnistuu esimerkiksi yhdistämällä tai poistamalla päällekkäistyötä ja karsimalla sellaista, jolla ei ole asiakkaalle lisäarvoa. Mikä on pienin panos, joka tarvitaan jonkin työn tekemiseksi? Monikertaiset tarkistukset, päällekkäisrutiinit ja toimimattomat järjestelmät syövät helposti kaiken vapaana olevan resurssin ja kuormittavat ihmisiä uupumisen rajoille. ”CAAN lisää synergiaa nykyiseen työhön ilman merkittäviä lisävaatimuksia,” Eoyang sanoo.

  1. Hyödynnetään erilaisuutta aktiivisesti ja vapautetaan se muualle.

Erilainen osaaminen ja asiantuntemustasot, näkökulmat ja monikulttuurisuus luovat monimuotoisuutta, jota on kuitenkin ohjattava viisaasti, jotta suorituskyky voidaan maksimoida kompleksisessa ympäristössä. Tiimit kehittävät tiimin kokonaispanosta hyödyntäen erilaisuutta, mutta tämän lisäksi tarvitaan uusia tapoja: hyödynnetään ensin yksilöiden kompetensseja täyteen potentiaaliin ja sen jälkeen vapautetaan ne muualle. CAAN kehittää yksilöiden osaamista vetämällä sitä tarpeen mukaan projektiin ja siirtämällä muualle tarpeiden muuttuessa. Näin ihmisten ei ole pakko työskennellä asiantuntemuksensa ulkopuolella, eikä CAAN:illa ole rasitteita yrittäessään pakottaa ihmisiä tehtäviin pitkällä aikavälillä. Voimavaroja ei tuhlata tai jätetä huomiotta, vaan niitä hyödynnetään rinnakkaisissa toimintaverkoissa.

  1. Jaetaan informaatiota keräämisen ja hamstraamisen sijaan.

Perinteisten tiimien tärkeä tehtävä on kerätä ja dokumentoida tietoa. Usein tiedot arkistoituvat mustiin aukkoihin. Vapaa tiedonsiirto mahdollistaa sen, että mukautuvassa toimintaverkossa voidaan liittyä yhteen, tehdä työtä ja siirtyä eteenpäin. Neuvottelumahdollisuudet, palautteen jakaminen, voimavarojen yhdistäminen, vaatimusten selventäminen – kaikki nämä toiminnot ovat keskeisiä CAAN:issa. Kaikki riippuu nopeasta ja luotettavasta tiedonsiirrosta. ”Valmistautuessani palavereihinn teen kaksi listaa: Mitä minun täytyy tietää? Ja mitä tietoa muut tarvitsevat minulta?” Eoyang kertoo.

  1. Itsenäisyyttä tarvitaan enemmän kuin lojaaliutta.

Mukautuvan toimintaverkon tärkeimmät odotukset sen jäsenille ovat erilaisia kuin tiimeissä. Yleensä tiimin jäsenet pitävät tärkeänä lojaaliutta, sitoutumista ja yhteisesti jaettua identiteettiä. Jäsenet tekevät parhaansa vastatakseen tiiminsä tarpeisiin. CAAN:in jäsenillä on erilainen motiivi. He ovat sitoutuneet suurempaan suorituskykyyn, joka ulottuu ajankohtaisen projektin tai tehtävän ulkopuolelle, jolloin myös yksiöiden fokus kohdistuu yhteisen tehtävän suorittamiseen.

Mukautuvan toiminnan tarkoituksena on organisoida työtä ja maksimoida tuottavuutta.

”Mukautuvassa toiminnassa ihmiset arvioivat jatkuvasti, mitä heillä on tarjottavana ja mitä he saavat yhteistyöstä”, Eoyang toteaa. ”He saavat ja pysyvät mukana niin kauan kuin he saavat tunnustusta panoksestaan ​​ja saavat myös itselleen tarvitsemansa. Tämä on hyvä asia, koska mukautuvan toiminnan tarkoituksena on järjestää työ ja maksimoida tuottavuus, ei niinkään tarjota sosiaalista yhteyttä tai vastata jäsenten henkilökohtaisiin ja emotionaalisiin tarpeisiin.”

Mukautuvaa toimintaa voidaan käyttää myös suhteiden luomiseen ja vahvistamaan avoimien mahdollisuuksien hyödyntämistä henkilökohtaisessa ja ammatillisessa toiminnassa. Mukautuvaa toimintaa voi soveltaa tehokkaiden, tehtäväkeskeisten toimintaverkkojen luomiseksi siten, että päällekkäiset toiminnot vähenevät.

Nopeasti muuttuvissa olosuhteissa tarvitaan myös vakaata, lojaalia ja tuttua ryhmää, joten tiimeille on aina tilaa työpaikoilla. Tulevaisuudessa nämä tilanteet ovat kuitenkin entistä harvinaisempia, koska teknologia, talous ja ympäristö sysäävät organisaatioita kaaoksen reunalle ja päättymätön, rajaton toiminta yleistyy. Järjestäytyneet, mukautuvat toimintaverkot tarjoavat vaihtoehdon yhteistoiminnalliselle tiimityölle. Tämä toimintamuoto suuntautuu tulevaisuuteen yhteisten hyötyjen saavuttamiseksi ja organisaatioita uhkaavien riskien välttämiseksi.

Joustavasti mukautuvan toimintaverkon hyödyt ja haasteet on helppo tunnistaa, jos työ on jo muuttunut rajat ylittäväksi toiminnaksi uudessa ja kehittyvässä rakenteessa. Toimintaverkon idea auttaa kehittämään mukautumista. Mukautuva toiminta voi näyttää uuden selkeän polun kaaoksen läpi tiimien kehittämishaasteisissa. Ja perinteisten tiimien turvallisuutta arvostavien kannattaa varautua, koska mukautuvaa toimintaa tarvitaan työelämän alkaessa tanssia uusien, virtaavien sukupolvien rytmeissä.

Pauli Kallio

Lue lisää:

Eoyang, G. H & Holladay, R.J. (2013) Adaptive Action: Leveraging Uncertainty in Your Organization. Stanford University press.

Lomalle ja lomalla ja lomilta

Osa työporukasta ei malta istua edes aloillaan. Hermostuneesti he kävelevät ympäri toimistoa ja kertovat kesäsuunnitelmistaan. Näppäimistön ääressä he viihtyvät vain hetken kerrallaan. Toiset kollegat taas hakkaavat näppäimistöä kiihtyvällä temmolla, jotta saisivat viimeisetkin hommat tehtyä ennen loman alkua. Osa katselee kelloa odottaen, osa lisää aikaa toivoen.

Mikä olisi onnistunut (palautumista tukeva) tapa lähteä lomalle, viettää loma ja palata lomalta? Heh, tämä aihe taitaa olla blogien kestosuosikki tähän aikaan vuodesta.

Jos olemme samaa mieltä Terasa Amabilen kanssa, niin me ihmiset pidämme aikaasaamisesta (Progress Principle). Alun perin Amabile tutki motivaatiota, mutta voisimme soveltaa tätä ajatusta loman aloittamiseen. Ota kynä ja paperia. Tee lista asioista, jotka olet saanut aikaan kevään aikana. Tee oma lista. Miun voisi näyttää seuraavanlaiselta.

Tammikuun alusta tähän lomaan asti olen pitänyt 52 koulutus- ja valmennustilaisuutta. Kesän alussa laskeskelin, että 12 000 osallistujan rajapyykki ylittyi. Olen tarkistanut ja kommentoinut yli 300 oppimistehtävää. Kirjoittanut muutaman blogin ja laittanut Twitter-linnun taas laulamaan. Kollegoiden kanssa olemme ideoineet ja saaneet uusia koulutuksia tarjolle asiakkaille.  Ja ainakin yksi niistä on täysin uusi. Väitöskirjan tutkimussuunnitelma valmistui ja sain haettua oikeutta jatko-opintoihin.

Välillä on aika hämmentävää, että porukka ei edes muista mitä teki edellisenä päivänä. Tällöin ei mielessä pyöri aikaansaaminen, vaan enemmänkin tekemättömät työt. Tämän takia on mielelle hyväksi pysähtyä ja oikeasti listata tehtyjä asioita. Epämääräinen mössö muuttuu konkreettiseksi, kun sen laittaa paperille. Kokeile!

Mitäs loman aikana? Tutkimusnäyttö kertoo, että palautumisen ehtona ovat mm. psykologinen irtautuminen töistä, rentoutuminen ja kokemus asianhallinnasta. Keskeistä siis on, että ajatukset ovat jossain muualla kuin töissä. Tämä onnistuu parhaiten, että tekee keskittymistä vaatimiva asioita. Tähän kannattaa liittää uuden oppiminen ja myönteiset tunteet. Toisin sanoen, tee lomalla asioita vapaasta tahdostasi, tekemisestä nauttien ja uusia asioita oppien ja tekemiseen keskittyen. Toki rannalla löhöäminen on rentouttavaa, mutta tutkimusnäytön mukaan palauttava asian on tekemistä (fyysinen aktiivisuus). Kannattaako työkännykkään vilkuilla lomalla? Tutkimustulokset kertovat, että vapaa-ajan ja työn erottavat henkilöt palautuvat parhaiten.

Tekeekö järkeä ajatella loman loppumista ennen kuin loma on edes alkanut? Voisiko työn jatkumisesta tehdä kiinnostavan? Ehdottaisin, että palautat ne kiinnostavat asiat, joita pääset loman jälkeen jatkamaan ja aloittamaan. Mitkä ovat ne työasiat, jotka vetävät puoleesi? Tee jälleen lista (samalla voit laatia alustavan to-do listan, koska nämä ovat niitä innoittavia asioita töissä). Minulla tämä voisi tarkoittaa seuraavaa.

Aducatemissionaires vlogin aloittaminen Paulin kanssa, Future Leadership 2020 jatkaminen, eVUTU verkkokurssin sisällön tuottaminen ja tallentaminen, tilauskoulutuksien sisältöjen rakentaminen sekä ne kaikki kollegat ja koulutukseen osallistujat, joiden kanssa pääsen taas tekemään töitä.

Onnistun, koska asiakkaani ovat niin loistavia – Steve de Shazer

Hyvää kesää!
Arttu

Kuva: Hansenit, https://www.flickr.com/photos/hansenit/9121053776

The Role of WorkNonwork Boundary Management in Work Stress Recovery Kinnunen, Ulla ; Rantanen, Johanna ; De Bloom, Jessica ; Mauno, Saija ; Feldt, Taru ; Korpela, Kalevi Julkaisussa International Journal of Stress Management 2016, Vol.23(2), pp.99-123

Recovery, work engagement, and proactive behavior: A new look at the interface between nonwork and work. Sonnentag, Sabine. Journal of Applied Psychology, Vol 88(3), Jun 2003, 518-528

Pennonen Marjo. 2011. Recovery from Work Stress: Antecedents, Processes and Outcomes. Acta Universitatis Tamperensis; 1668. Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 1132. ISBN:  978-951-44-8601-2 ISBN:  978-951-44-8602-9 (pdf)
http://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-8602-9

Mitä lääkehoidon arvioinnin asiantuntijuus tarkoittaa?

jc

Suomessa on tällä hetkellä useita eri tahoja, jotka järjestävät lääkehoidon arvioinnin (LHA) osaamista kehittävää koulutusta. ”LHA” kentästä on tullut villi ja nimikettä halutaan käyttää eri yhteyksissä. Tämän vuoksi haluan tuoda esille, mitä lääkehoidon arvioinnin asiantuntijuus oikeastaan pitää sisällään.

Lääkehoidon arvioinnin asiantuntijuus ei tarkoita pelkästään kliinisen farmasian syvällistä osaamista vaan asiantuntijalla on kokemusta lääkehoidon arvioinnin moniammatillisen toiminnan rakentamisesta, moniammatillisessa tiimissä toimimisesta farmasistin (farmaseutti tai proviisori) roolissa sekä valmiudet toiminnan kehittämiseen.

Mitä nämä konkreettisesti tarkoittavat? Tarkastellaan vielä syvällisemmin asiaa käytännössä.

Lääkehoidon arvioinnin moniammatillisen toiminnan rakentaminen

Lääkehoidon arvioinnin asiantuntija osaa kehittää ja rakentaa moniammatillisen lääkehoidon arviointi -prosessin omaan toimintaympäristöön. Hän tuntee toimipaikan toimet ja osaa lähteä rakentamaan tämän yhteyteen moniammatillista ja kustannustehokasta toimintamallia asiakaslähtöisesti. Tähän liittyy usein erilaisia tietosuojaan sekä potilaan asemaan ja oikeuteen liittyviä asioita, joita asiantuntijan tulee osata selvittää. Samalla tarvittavat suostumukset ja sopimukset turvaavat asiantuntijan aseman toimessaan. Aluksi voi joutua tekemään paljonkin selvitystyötä, mutta tämän jälkeen toiminta on selkeää kaikkien osapuolien kannalta.

Lääkehoidon arvioinnille on yleensä jokin syy, peruste tai kriteeri, joiden avulla potentiaaliset asiakkaat tunnistetaan, mutta nekin tulee määritellä toimintaympäristöön sopiviksi. Prosessin alkuvaiheeseen kuuluu oleellisena osana asiakkaan/potilaan ”rekrytointi”/ohjaaminen lääkehoidon arviointiin, sillä kriteerit eivät itsessään ohjaa potilaita palvelun piirin. Tässä voidaan ja kannattaakin hyödyntää eri alan ammattilaisia. Jotta tämä kaikki onnistuu, tarvitaan prosessin koordinointiin asiantuntija, joka hallitsee kokonaisuuden eri näkökulmista ja joka ymmärtää sisäisen ja ulkoisen markkinoinnin tärkeyden. Kun ns. taustatyö on valmis, syventyy moniammatillinen yhteistyö potilaan hyvinvoinnin parhaaksi.

Farmasistin rooli moniammatillisessa tiimissä

Suomalaisessa terveydenhuollossa farmasistin roolin, aseman ja osaamisen voidaan sanoa olevan vielä melko tuntematonta moniammatillisissa tiimeissä. Myös lääkehoidon ”arviointi” terminä voi joskus luoda vääränlaisia ennakkoluuloja toiminnasta. Lääkehoidon arvioinnin tarkoituksena ei ole kenenkään ammattiryhmän toiminnan arvostelu vaan moniammatillinen yhteistyö ja lääkehoidon kokonaisuuden kehittäminen potilaan parhaaksi. Moniammatilliseen toimintaan tarvitaan siis toimintamalleista ja toiminnoista riippuen eri terveydenhuollon ammattilaisia – erityisen tärkeänä lähi- ja sairaanhoitajien osaamista. Lääkäri vastaa aina lääkehoidon kokonaisuudesta ja tekee lopulliset päätökset tarvittavista lääkitysmuutoksista. Farmasistin roolina on olla lääkehoidon asiantuntija ja koordinoida lääkityksen turvallista toteutumista.

Lääkehoidon arviointi ei ole vain eri tietokantojen tulosten kopioimista. Lääkehoidon arvioinnin asiantuntija arvioi omalla ammattitaidollaan tietokantojen tulosten kliinisen merkittävyyden aina asiakas- tai potilaskohtaisesti sekä koostaa näiden, muiden luotettavien tietolähteiden ja oman kliinisen farmasian ammattitaidon avulla yhteenvedon lääkärin päätöksenteon tueksi. Yhteenveto sisältää lääkehoidon arvioinnin huomiot ytimekkäästi ja kohteliaimmin kliinisesti merkittävyysjärjestyksessä: mitkä lääkitysmuutokset tulisi asiantuntijan mielestä tehdä akuutisti, mitkä seuraavalla vastaanottokerralla ja mitkä tulisi huomioida tulevaisuudessa lääkehoidon toteutuksessa.  Lääkitysmuutosehdotuksista koostuvan yhteenvedon muoto riippuu monesti toimipaikasta ja toimintaympäristöstä. Kaikkia lääkitysmuutoksia ei voi tehdä kerralla eikä usein kannatakaan. Oleellista yhteenvedossa lääkärille on kuitenkin selkeä lääkitysmuutosehdotus ja tähän hyvä perustelu. Mahdollisten lääkärin tekemien lääkitysmuutoksien jälkeen asiantuntija huolehtii, miten tieto muutoksista kerrotaan asiakkaalle/potilaalle.

Lääkehoidon arvioinnin toiminnan kehittäminen

Lääkehoidon arviointien tarkoituksena on ennaltaehkäistä vääränlaisesta lääkityksestä aiheutuvia seurauksia ja kustannuksia sekä ylläpitää etenkin ikäihmisten mahdollisimman laadukasta elämää. Moniammatillinen toiminta ryhmäytyy vähitellen toimipaikkaan ja tämä vaati aluksi joskus ponnisteluja asiantuntijalta, jotta osaaminen saadaan näkyväksi. Lisäksi tarvitaan aktiivisuutta ja toiminnan jatkuvaa kehittämistä entistä asiakas- ja potilaslähtöisemmäksi. Vaikka samat periaatteet toimivat arviointien pohjalla, ei toimintamallia voi kopioida suoraan toimintayksiköstä toiseen. Toimintamallien ja käytänteiden erilaisuudesta johtuen myös niiden vertailu ja vaikuttavuuden tutkiminen on haastavaa. Toiminnan kehittäminen yksikön tarpeisiin vaatii opitun ja osaamisen soveltamista käytäntöön, mikä on lääkehoidon arvioinnin asiantuntijuuden ydin.

”Asiantuntijuus on korkeatasoista osaamista, jossa tiedot, taidot ja itsesäätely ovat syvällisesti yhdistyneet joustavaksi toiminnaksi ja joka kehittyy jatkuvasti. Asiantuntija toimii kokemuksen perusteella.”

Jonna-Carita Kanninen
proviisori, LHKA-pätevyys, tohtorikoulutettava

ADUCATE, Itä-Suomen yliopisto
https://lhkaadvanced.fi/

Ne rakkaat ajatukseni

Edellisessä blogissa herättelin ajatuksia dialogista tai oikeastaan sen harvinaisesta esiitymisestä. Dialogi on kuitenkin taito, jonka voi oppia. Mielestäni dialogiin liittyy omista ajatuksista irtautuminen, tietynlaisen tarkkailijan roolin ottaminen.

Isaacsin mukaan dialogi edellyttää varmuudesta luopumista ja suuntaamista epävarmuutta kohti. Dialogissa höllätään otetta ja kuunnellaan eri mahdollisuuksia, erityisesti sellaisia mahdollisuuksia, jotka eivät muutoi ilmenisi. Dialogi siis yllättää osapuolet. Milloin viimeksi keskustelu on yllättänyt sinut uusilla ajatuksilla?

Dialogia estää, jos kiinnitymme ajatuksiimme, näkökulmiimme ja mielipiteisiimme. Tällöin hylkäämme tuntemattomat näkökulmat ja vastustamme epämukavuutta. Isaacsin mukaan dialogi on olemisen laatua (quality of being). Millaista tämä dialogin mahdollistava oleminen on?

Isaacs kuvaa dialogia osallistumisen (participation), koherenssin (coherence), tietoisuuden (awareness) ja paljastumisen (unfoldment) periaatteiden kautta. Osallistuminen on kokonaisuuden hahmottamista ja ajatuksien tiedostamista. Yleensä näemme vain kokonaisuuden osia, jolloin näkökulmamme kaventuu esimerkiksi omiin ajatuksiimme ja näkökulmiimme. Meidän tulisi tarkkailla ajatuksiamme lintuperspektiivistä ja nähdä ne osana dialogia (ei vain ainoana totuutena). Näin voisimme helpommin saada etäisyyttä mieleen pulpahtaviin ajatuksiin ja tilanteessa syntyviin tulkintoihin sekä siten voisimme helpommin pidättäytyä reagoimasta.

Lueskelin Eckhart Tollen kirjaa Läsnäolon voima. Tolle esittää kiinnostavan ajatuksen, joka hyvin liittyy dialogiin. Mikäli samaistumme ajatuksiimme, niin pidämme niistä kiinni. Tämä ilmenee keskusteluissa, joissa osapuolet esittävät ajatuksiaan, mielipiteitään. Mikäli näkökannat eroavat, niin osapuolet pyrkivät perustelemaan mielipiteitään. Joskus tämä johtaa väittelyyn. Tämä saattaa Tollen mukaan johtaa ”pieneen kuolemaan”, jos osapuoli kokee mielipiteensä hävinneen väittelyn. Tämän takia osapuolet pyrkivät sinnikkäästi voitokkaasti perustelemaan ja voittamaan väittelyt, koska Minä = ajatukseni. Tämä katkaisee yhteyden.

Toinen vaihtoehto on erottaa minä ja ajatukset toisistaan. Mielen tehtävänä on tuottaa ajatuksia. Me valitsemme ne hyödyllisimmät käyttöömme. Dialogissa tämä tarkoittaa sitä, että ajattelemme yhdessä. Molemmat osapuolet tuottavat ajatuksia työstettäväksi. Ajatukset ovat osa kokonaisuutta, osa dialogia. Ajatukset ovat yhteistä työskentely-materiaalia. Aivan kuin Harry Potter kirjoista tuttu hahmo Dumbledore vetää taikasauvalla muistojaan esille, niin me kerromme mieleemme putkahtaneita ajatuksia toisillemme ja tuomme ne yhteiseen työskentelyyn. Ja tämä mielestäni on Isaacsin mainistemaan osallistumista (participation). Mieli tuottaa ajatuksia. Jalostetaan niitä yhdessä.

Mitä tuumaat? Mikä mahdollistaa dialogin?

Arttu

Kirjoittaja toimii Aducatessa ratkaisukeskeisenä valmentajana ja pitää koulutuksia vuorovaikutukseen liittyen.

 

 

Opinnäytetyö syventää rakennusterveyden asiantuntemusta

Sisäilmaongelmien tutkimisen ja korjaamisen kysymyksiin on etsitty ratkaisuja koko 2000-luvun ajan myös rakennusterveysasiantuntijakoulutuksen (RTA) opinnäytetöissä. Niiden aiheiksi nousee usein haastaviakin käytännön ongelmia ja kehittämistarpeita. Opinnäytetyö on parhaimmillaan antoisa omaan työhön liittyvä rakennusterveyden eri osa-alueiden ymmärtämistä syventävä hanke, jossa joudutaan pohtimaan myös epävarmuuksia ja kehittämisideoita. Kokosin tähän muutamia esimerkkejä ja pyysin myös tekijöiltä kommentteja opinnäytetyön merkityksestä osaamisen syvenemisessä.

Vaikka opinnäytetyön aiheen ei tarvitse olla uusi ja erikoinen, moni on kuitenkin innostunut tarttumaan rohkeasti johonkin ajankohtaisen käytännön kehittämishaasteen. Se nostaa opiskelumotivaatiota ja on usein suuresta työmäärästä huolimatta lopulta varsin palkitsevaakin. Se antaa eväitä myös RTA:lle tärkeään jatkuvaan oppimiseen, missä olennaista on avoin ja tutkiva ote oman alan kehittämiseen, kriittinen kokonaisvaltainen ajattelu sekä kyky ymmärtää ja soveltaa uutta tutkimustietoa.

Ilmanvaihdon jaksotuksen ja osatehokäytön vertailututkimus

Ilmanvaihtojärjestelmien ja painesuhteiden hallinnan haasteet hyvin tunteva Antti Alanko vertaili opinnäytetyössään varsin laajalla aineistolla ilmanvaihdon jaksottaisen ja osatehokäytön vaikutusta käytönaikaiseen sisäilman laatuun.

Painesuhteiden hallinnan haasteet nousivat esiin ilmanvaihdon käyttötavasta riippumatta kaikissa neljässä kohteessa ja tutkimuksen alkuvaiheessa.

Antti Alangon savukokeiden videoraportti

Tulosten mukaan ilmanvaihdon jaksottainen ja osatehokäyttö oikein säädettynä eivät eronneet merkittävästi toisistaan sisäolosuhteiden kannalta, mutta oleellista on varmentaa ilmanvaihdon toiminta kaikilla tehotasoilla ilmamäärämittauksin ja paine-eron seurannalla.

Työn tuloksia onkin hyödynnetty sisäilmayhdistyksen ja kuntien sisäilmaverkoston uusissa ilmanvaihdon jaksotuksen ohjeistuksissa julkisille palvelurakennuksille. Are Oy:ssa työskentelevä Antti kertoo, että opinnäytetyöllä oli suuri merkitys, jonka myötä hän pääsi mukaan moneen valtakunnalliseen kehityshankkeeseen.

Työn myötä tuli perehdyttyä harvinaisen laajasti alan kirjallisuuteen ja tutkimuksiin, mihin ei tavanomaisesti tunnu löytyvän riittävästi aikaa. Otin työhön myös sellaisia mittauksia, joita en tavanomaisesti ole tehnyt. Hyvien ohjaajien kautta sain myös paljon hyviä kontakteja.

Homekoira vai kuntotutkija?

Koirien ylivertaisen hajuaistin menestyksekäs hyödyntäminen metsästyksessä ja viranomaistehtävissä sai Timo Juvosen ihmettelemään, miksi homekoirien käyttöä rakennusten kuntotutkimusten apuvälineenä kyseenalaistetaan. Timo vertailikin opinnäytetyössään kuntotutkijan tutkimustuloksia ja homekoiran ilmaisujen eroja kuudessa eri kokoisessa julkisessa rakennuksessa ja totesi havaintojen tukevan pääosin toisiaan. Timon mukaan kuntotutkimuksessa päästäisiin parhaaseen tulokseen, jos käytettäisiin tasotestattuja koiria yhdessä ammattitaitoisen kuntotutkijan kanssa. Kaikkien tutkimusmenetelmien virhelähteet pitää tiedostaa ja tutkimusajankohdan painesuhteisiin pitäisi kiinnittää erityistä huomiota.

Juvonen vertaili kuntotutkijan tutkimutuloksia ja homekoiran ilmaisujen eroja

Valmistumisen jälkeen FCG:n rakennusterveys ja sisäilmasto -yksikön palvelukseen siirtynyt Timo Juvonen miettii, miten saisi tilaajat ymmärtämän homekoiran höydyt paremmin. Toisaalta hän myöntää, että olisi itsekin epäluuloisempi koiratutkimuksia kohtaan, jos ei olisi kokemusta homekoirista.

Voiko tiivistyskorjaus onnistua?

RTA-koulutuksen ohjausryhmässäkin opiskelijoita edustaneen Janne Riutanheimon mukaan opinnäytetyö oli suuri ja opettavainen osuus RTA-opinnoissa, vaikka kirjoittamista työssään muutenkin jatkuvasti tekee. Janne hyödynsi opinnäytetyönsä kohdetta monella RTA-opintojen jaksolla ja lopulta työstä tulikin laaja kokonaisuus kattaen koulurakennuksen kuntotutkimuksen, korjausten suunnittelun ja toteutuksen sekä korjausten laadunvarmistuksen ja onnistumisen arvioinnin. Toki erityisesti tiivistyskorjausten onnistumista pitää seurata säännöllisesti myös tulevaisuudessa, koska niiden pitkäaikaiskestävyydestä on vielä varsin vähän näyttöä.

Jannen työssä korostui riittävä panostus kuntotutkimuksen laatuun ja hyödyntämiseen korjaussuunnittelussa. Hän kehitteli myös uudet tasomääritykset tiivistyskorjauksille.

RTA-opiskelijoiden kokemuksia ja vinkkejä

RTA-opinnäytetyö on lähtökohtaisesti näyttötyö, jonka päätavoite on osoittaa kokonaisvaltainen ymmärrys rakennusterveyden eri osa-alueiden merkityksestä. Usein opinnäytetyön lähtökohtana onkin moniongelmaisen rakennuksen kuntotutkimus, jossa tarvitaan osaamista rakennetekniikasta, sisäolosuhteista, mikrobiologiasta, ilmanvaihdosta ja painesuhteista sekä kokonaisuuden huomioon ottavasta altistumisen arvioinnista. Samalla opitaan myös sujuvaa kirjallista ja suullista viestintää ja ehkä jopa kriisiviestintää, jos tutkimuskohteessa on ollut paljon oireilua. Ihannetapauksessa RTA-opiskelija voi hyödyntää opinnäytetyön kohdetta myös eri opintojaksojen harjoitustöissä siten, että kuntotutkimusmenetelmät -opintojaksolla homma lähtee liikkeelle kuntotutkimussuunnitelmalla ja lopulta rakennetekniikan jaksolla tietoja on riittävästi myös vähintään alustavan korjaussuunnitelman laadintaan.

Kokeneet rakennusterveysasiantuntijat toimivat usein myös uusien opinnäytetöiden ohjaajina, mutta usein myös omalta RTA-ryhmältä saa arvokkaita ideoita ja palautetta opinnäytetyöhön. Se poikii usein kokemusten ja neuvojen jakamisen perinteen uran edetessä. Janne Riutanheimo onkin valmis antamaan opinnäytetöiden aiheita ja ohjausta oman yrityksensä hankkeiden parissa ja suosittelee opiskelijoita kehittelemään aihetta jo opiskelun alkuvaiheessa. Timo Juvonen rohkaisee kiinteistöjen omistajia tarjoamaan kohteiden tutkimuksia opinnäytetöiden aiheiksi ja toivoo, että joku innostuisi myös tutkimaan laajalla aineistolla homekoiratutkimusten luotettavuutta. Antti Alangolla on myös mielessä ilmanvaihtoon ja sisäilmaolosuhteisiin liittyviä tutkimusaiheita ja aineistoja. Hänen kannustaa myös aktiiviseen yhteistyö tilaajien ja mittauspalveluita tarjoavien yritysten kanssa, mikä mahdollistaa laajemmat aineistot ja lisää työn painoarvoa.

RTA-opinnäytetyöt vaikuttavat olevan varsin arvostettuja ja niitä luetaan melko laajasti, joten panostus tuskin menee hukkaan, jos työn aihe on hyvä.”   

Aducaten www-sivuilta on ladattavissa toistasataa 2010-luvulla valmistunutta opinnäytetyötä. Opinnäytetöiden ohjaaminen tarjoaa hyvän näköalapaikan ja mahdollisuuden vaikuttaa alan kehittämiseen. Tervetuloa mukaan yhteistyöhön tarjoamalla aiheita ja/tai aineistoja, antamalla palautetta tai jopa ohjaamalla uusia opinnäytetöitä!

Kari Pasanen
RTA-koulutuksen opinnäytetöistä vastaava suunnittelija Aducatessa, kari.pasanen@uef.fi

Artikkelissa viitatut opinnäytetyöt

Alanko Antti 2018.  Ilmanvaihdon käyttötapojen ja käyttötasojen vaikutus sisäilmaan koulurakennuksissa.

Savukokeiden videoraportit

Juvonen Timo 2018. Rakennusteknisen kuntotutkimuksen ja homekoiran käytön vertaaminen rakennusten mikrobivaurioiden paikallistamisessa.

Riutanheimo Janne 2018. Voiko tiivistyskorjaus onnistua? Alakoulun kuntotutkimuksen ja sisäilmakorjauksen arviointi.

Tutustu rakennusterveysasiantuntija ja sisäilma-asiantuntijakoulutuksiimme

Harvinaista herkkua?

Osallistut työpaikan palaveriin. Tarkoituksena on keskustella uusista työtiloista. Nopeasti huomaat, että asia herättää intohimoja suuntaan ja toiseen. Osa työtovereista hihkuu intopinkeänä uusien työtilojen toimivuutta. Toiset taas suhtautuvat epäilevästi tilojen toimivuuteen. Pyrit nostamaan esille uuden näkökulman. Eräs kollega nopeasti vastaa ehdotukseesi; se tuntuu kritiikiltä. Ajatus vilahtaa mielessä: ”Nyt se ei ymmärrä ja tahtoi vain jyrätä.” Pyrit vielä kerran esittämään näkökulmasi uudella tavalla. Koet, että kommenttisi ei saa ymmärrystä. Nostat hieman ääntäsi ja väität vastaan. Annat ymmärtää, että työtoverisi ei nyt oikein ymmärrä asian laittaa. Kasvoilta näet, että menit liian pitkälle. Nolottaa. Onneksi saat asian sovittua palaverin jälkeen, mutta tilanteesta jää hapan maku. Ja itse asia (ne uudet työtilat) jäi edelleen pöydälle odottamaan taidokkaampaa vuorovaikutusta.

Kirjassaan Dialogue and The Art of Thinking Together William Isaacs esittää, että liian usein ajattelemme yksin ja liian vähän yhdessä. Tämä yksin ajattelu saattaa johtaa tilanteisiin, jossa vuorovaikutuksen osapuolet jäävät eri puolelle verkkoa. Yhdessä ajattelemisen taito mahdollistaa samalle puolelle verkko siirtymisen, vaikka se ei ole aina tarkoitus.

Vuorovaikutus voi olla keskustelua tai taitavaa keskustelua. Taitavassa keskustelussa osapuolet pyrkivät perustelemaan oman näkökantansa. Tätä kuulee usein asiantuntijoiden palavereissa ja joskus myös johtoryhmissä. Isaacs esittää, että usein taitava keskustelu lipsuu väittelyn puolelle. Väittelyn tarkoituksena on voittaa, jolloin on voittaja ja häviäjä. Voittaja saa mielipiteensä esille, ja joskus se toimii päätöksenteon perustana.

Isaacs ehdottaa, että me voisimme päästä pidemmälle kohti dialogia. Dialogi on merkityksen virtausta. Tällöin ajatukset eivät ole meidän omia, vaan yhteisiä. Aivan kuin ajatukset olisivat keskustelijoiden välissä, irti osapuolista. Isaacsin mukaan dialogi edellyttää tietynlaisia taitoja, jotka pakottavat meidät pidättäytymään tavallisista reaktiostamme ja jäädyttää ajatuksemme. Tällöin taitavasti hallitsemme ajatuksiemme tulimerta. Osaamme ottaa ajatukset vain ajatuksina. Ne eivät ole yhtä kuin me.

Dialogi lisää osapuolten näkemystä asiasta. Dialogissa lopputulos on yhteinen, koska se on yhdessä ajateltu. Parhaimmillaan dialogi etenee generatiiviseen dialogiin, jolloin luomme jotain uutta.

Isaacs esittää, että aito dialogi on harvinaista herkkua. Mitä tuumaat, milloin viimeksi olet päässyt dialogiin, tilanteeseen, jossa ajattelut yhdessä toisen henkilön kanssa? Sanot sellaisia asioita, jotka ovat aivan uusia sinulle itselle? Sanot sellaisia ajatuksia, joita yksin ajatellen et olisi kyennyt tuottamaan. Mikä mielestäsi mahdollistaa aidon dialogin? Laita kommenttia.

Arttu

PS Minulla on ajatus hautumassa yhdestä asiasta, joka voisi auttaa dialogiin pääsemisessä. Ehkäpä siitä sitten seuraavassa blogissa, kun ensin pääsen ajattelemaan asiaan jonkun kanssa…

Pienet askeleet

Saavut raskaan työpäivän jälkeen kotiin. Teet ruuaksi kanapastaa, jossa on höysteenä tuoretta tomaattia, basilikaa ja oliiviöljyä. Olet niin nälkäinen, että melkein ahmit ruuan. Ah, mikä nautinto. Raivaat pöytää ja samalla huomaat pienen makeannälän kielen päällä. Saat tiskit tiskoneeseen, ja napinpainalluksella tiskone alkaa hurisemaan. Huomaat käveleväsi kohti nurkkakaappia, jossa on sukulaisen tuoma suklaarasia. Vilkuilet hieman ympärillesi, jotta lapset eivät huomaa toimintaasi (ethän siis tahdo opettaa tätä tapaa lapsellesi). Nappaa vain yhden suklaan suuhusi. Mmm….. ….ja seuraavana päivänä huomaat tämän toistuvan.

Kyseinen suklaapala painaa 6,5 grammaa. Jos vuoden jokaisena päivänä nautin yhden suklaan, niin se tekee reilut 2,3 kiloa suklaata vuodessa. Tämä on noin 13333 kcal vuodessa, joka vastaa noin 2,1 kiloa kehon rasvakudosta. Jos tämän määrän tahtoo kuluttaa liikkumalla, niin se tarkoittaa juosten (10 kmh) 18,2 tuntia, kävellen (6 kmh) 44,4 tuntia tai kuntosalilla 57,9 tuntia. Pienestä toistuvasta asiasta tulee jonkinmoinen määrä suklaata, läskiä ja kuntoilutunteja.

Pienet toistuvat asiat voi kääntää myös voimavaraksi. Ratkaisukeskeisyyden yksi tunnuspiirre on pienet askeleet, joita tehden pyritään tavoitteisiin. Pienet askeleet on helpompi aloittaa ja niitä riittävän monta kertaa toistamalla saa isoja (hyödyllisiä ja haitallisia) muutoksia aikaiseksi. Jokaisena päivänä toistetuilla asioilla on kerrannaisvaikuttavuutta. Soitatko joka päivä yhdelle uudelle asiakkaalle? Sanotko päivittäin kollegalle huomenta tai annat hänelle vahvistavaa palautetta? Yllätätkö yhden asiakkaan päivittäin (toivottavasti jollain myönteisellä tavalla)?

Valmentavassa haastattelussa autamme valmennettavaa määrittelemään tavoitteensa ja kuvaamaan pienet askeleet tavoitteen saavuttamiseksi. Pienet askeleiden kannattaa olla konkreettisia, toiminnallisia sekä paikkaan ja aikaan sidottuja (mitä, missä, milloin). Tämä lisää pienten askeleiden toteutumisen todennäköisyyttä. Valmentaja (esimerkiksi esimies) myös huomaa edistymistä (pienten askeleiden toteutuminen) ja antaa siitä vahvistavaa palautetta valmennettavalleen. Arvostuksella ja myönteisellä huomiolla on se jännä vaikutus, että lisää pienten askeleiden ottamista.

Joskus pitää aloittaa kukkakepistä, jotta pääsee raskaisiin painoihin.

Arttu Puhakka

Arttu
ratkaisukeskeinen valmentaja
tietoisuustaito-ohjaaja