Lomalle ja lomalla ja lomilta

Osa työporukasta ei malta istua edes aloillaan. Hermostuneesti he kävelevät ympäri toimistoa ja kertovat kesäsuunnitelmistaan. Näppäimistön ääressä he viihtyvät vain hetken kerrallaan. Toiset kollegat taas hakkaavat näppäimistöä kiihtyvällä temmolla, jotta saisivat viimeisetkin hommat tehtyä ennen loman alkua. Osa katselee kelloa odottaen, osa lisää aikaa toivoen.

Mikä olisi onnistunut (palautumista tukeva) tapa lähteä lomalle, viettää loma ja palata lomalta? Heh, tämä aihe taitaa olla blogien kestosuosikki tähän aikaan vuodesta.

Jos olemme samaa mieltä Terasa Amabilen kanssa, niin me ihmiset pidämme aikaasaamisesta (Progress Principle). Alun perin Amabile tutki motivaatiota, mutta voisimme soveltaa tätä ajatusta loman aloittamiseen. Ota kynä ja paperia. Tee lista asioista, jotka olet saanut aikaan kevään aikana. Tee oma lista. Miun voisi näyttää seuraavanlaiselta.

Tammikuun alusta tähän lomaan asti olen pitänyt 52 koulutus- ja valmennustilaisuutta. Kesän alussa laskeskelin, että 12 000 osallistujan rajapyykki ylittyi. Olen tarkistanut ja kommentoinut yli 300 oppimistehtävää. Kirjoittanut muutaman blogin ja laittanut Twitter-linnun taas laulamaan. Kollegoiden kanssa olemme ideoineet ja saaneet uusia koulutuksia tarjolle asiakkaille.  Ja ainakin yksi niistä on täysin uusi. Väitöskirjan tutkimussuunnitelma valmistui ja sain haettua oikeutta jatko-opintoihin.

Välillä on aika hämmentävää, että porukka ei edes muista mitä teki edellisenä päivänä. Tällöin ei mielessä pyöri aikaansaaminen, vaan enemmänkin tekemättömät työt. Tämän takia on mielelle hyväksi pysähtyä ja oikeasti listata tehtyjä asioita. Epämääräinen mössö muuttuu konkreettiseksi, kun sen laittaa paperille. Kokeile!

Mitäs loman aikana? Tutkimusnäyttö kertoo, että palautumisen ehtona ovat mm. psykologinen irtautuminen töistä, rentoutuminen ja kokemus asianhallinnasta. Keskeistä siis on, että ajatukset ovat jossain muualla kuin töissä. Tämä onnistuu parhaiten, että tekee keskittymistä vaatimiva asioita. Tähän kannattaa liittää uuden oppiminen ja myönteiset tunteet. Toisin sanoen, tee lomalla asioita vapaasta tahdostasi, tekemisestä nauttien ja uusia asioita oppien ja tekemiseen keskittyen. Toki rannalla löhöäminen on rentouttavaa, mutta tutkimusnäytön mukaan palauttava asian on tekemistä (fyysinen aktiivisuus). Kannattaako työkännykkään vilkuilla lomalla? Tutkimustulokset kertovat, että vapaa-ajan ja työn erottavat henkilöt palautuvat parhaiten.

Tekeekö järkeä ajatella loman loppumista ennen kuin loma on edes alkanut? Voisiko työn jatkumisesta tehdä kiinnostavan? Ehdottaisin, että palautat ne kiinnostavat asiat, joita pääset loman jälkeen jatkamaan ja aloittamaan. Mitkä ovat ne työasiat, jotka vetävät puoleesi? Tee jälleen lista (samalla voit laatia alustavan to-do listan, koska nämä ovat niitä innoittavia asioita töissä). Minulla tämä voisi tarkoittaa seuraavaa.

Aducatemissionaires vlogin aloittaminen Paulin kanssa, Future Leadership 2020 jatkaminen, eVUTU verkkokurssin sisällön tuottaminen ja tallentaminen, tilauskoulutuksien sisältöjen rakentaminen sekä ne kaikki kollegat ja koulutukseen osallistujat, joiden kanssa pääsen taas tekemään töitä.

Onnistun, koska asiakkaani ovat niin loistavia – Steve de Shazer

Hyvää kesää!
Arttu

Kuva: Hansenit, https://www.flickr.com/photos/hansenit/9121053776

The Role of WorkNonwork Boundary Management in Work Stress Recovery Kinnunen, Ulla ; Rantanen, Johanna ; De Bloom, Jessica ; Mauno, Saija ; Feldt, Taru ; Korpela, Kalevi Julkaisussa International Journal of Stress Management 2016, Vol.23(2), pp.99-123

Recovery, work engagement, and proactive behavior: A new look at the interface between nonwork and work. Sonnentag, Sabine. Journal of Applied Psychology, Vol 88(3), Jun 2003, 518-528

Pennonen Marjo. 2011. Recovery from Work Stress: Antecedents, Processes and Outcomes. Acta Universitatis Tamperensis; 1668. Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 1132. ISBN:  978-951-44-8601-2 ISBN:  978-951-44-8602-9 (pdf)
http://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-8602-9

Mainokset

Mitä lääkehoidon arvioinnin asiantuntijuus tarkoittaa?

jc

Suomessa on tällä hetkellä useita eri tahoja, jotka järjestävät lääkehoidon arvioinnin (LHA) osaamista kehittävää koulutusta. ”LHA” kentästä on tullut villi ja nimikettä halutaan käyttää eri yhteyksissä. Tämän vuoksi haluan tuoda esille, mitä lääkehoidon arvioinnin asiantuntijuus oikeastaan pitää sisällään.

Lääkehoidon arvioinnin asiantuntijuus ei tarkoita pelkästään kliinisen farmasian syvällistä osaamista vaan asiantuntijalla on kokemusta lääkehoidon arvioinnin moniammatillisen toiminnan rakentamisesta, moniammatillisessa tiimissä toimimisesta farmasistin (farmaseutti tai proviisori) roolissa sekä valmiudet toiminnan kehittämiseen.

Mitä nämä konkreettisesti tarkoittavat? Tarkastellaan vielä syvällisemmin asiaa käytännössä.

Lääkehoidon arvioinnin moniammatillisen toiminnan rakentaminen

Lääkehoidon arvioinnin asiantuntija osaa kehittää ja rakentaa moniammatillisen lääkehoidon arviointi -prosessin omaan toimintaympäristöön. Hän tuntee toimipaikan toimet ja osaa lähteä rakentamaan tämän yhteyteen moniammatillista ja kustannustehokasta toimintamallia asiakaslähtöisesti. Tähän liittyy usein erilaisia tietosuojaan sekä potilaan asemaan ja oikeuteen liittyviä asioita, joita asiantuntijan tulee osata selvittää. Samalla tarvittavat suostumukset ja sopimukset turvaavat asiantuntijan aseman toimessaan. Aluksi voi joutua tekemään paljonkin selvitystyötä, mutta tämän jälkeen toiminta on selkeää kaikkien osapuolien kannalta.

Lääkehoidon arvioinnille on yleensä jokin syy, peruste tai kriteeri, joiden avulla potentiaaliset asiakkaat tunnistetaan, mutta nekin tulee määritellä toimintaympäristöön sopiviksi. Prosessin alkuvaiheeseen kuuluu oleellisena osana asiakkaan/potilaan ”rekrytointi”/ohjaaminen lääkehoidon arviointiin, sillä kriteerit eivät itsessään ohjaa potilaita palvelun piirin. Tässä voidaan ja kannattaakin hyödyntää eri alan ammattilaisia. Jotta tämä kaikki onnistuu, tarvitaan prosessin koordinointiin asiantuntija, joka hallitsee kokonaisuuden eri näkökulmista ja joka ymmärtää sisäisen ja ulkoisen markkinoinnin tärkeyden. Kun ns. taustatyö on valmis, syventyy moniammatillinen yhteistyö potilaan hyvinvoinnin parhaaksi.

Farmasistin rooli moniammatillisessa tiimissä

Suomalaisessa terveydenhuollossa farmasistin roolin, aseman ja osaamisen voidaan sanoa olevan vielä melko tuntematonta moniammatillisissa tiimeissä. Myös lääkehoidon ”arviointi” terminä voi joskus luoda vääränlaisia ennakkoluuloja toiminnasta. Lääkehoidon arvioinnin tarkoituksena ei ole kenenkään ammattiryhmän toiminnan arvostelu vaan moniammatillinen yhteistyö ja lääkehoidon kokonaisuuden kehittäminen potilaan parhaaksi. Moniammatilliseen toimintaan tarvitaan siis toimintamalleista ja toiminnoista riippuen eri terveydenhuollon ammattilaisia – erityisen tärkeänä lähi- ja sairaanhoitajien osaamista. Lääkäri vastaa aina lääkehoidon kokonaisuudesta ja tekee lopulliset päätökset tarvittavista lääkitysmuutoksista. Farmasistin roolina on olla lääkehoidon asiantuntija ja koordinoida lääkityksen turvallista toteutumista.

Lääkehoidon arviointi ei ole vain eri tietokantojen tulosten kopioimista. Lääkehoidon arvioinnin asiantuntija arvioi omalla ammattitaidollaan tietokantojen tulosten kliinisen merkittävyyden aina asiakas- tai potilaskohtaisesti sekä koostaa näiden, muiden luotettavien tietolähteiden ja oman kliinisen farmasian ammattitaidon avulla yhteenvedon lääkärin päätöksenteon tueksi. Yhteenveto sisältää lääkehoidon arvioinnin huomiot ytimekkäästi ja kohteliaimmin kliinisesti merkittävyysjärjestyksessä: mitkä lääkitysmuutokset tulisi asiantuntijan mielestä tehdä akuutisti, mitkä seuraavalla vastaanottokerralla ja mitkä tulisi huomioida tulevaisuudessa lääkehoidon toteutuksessa.  Lääkitysmuutosehdotuksista koostuvan yhteenvedon muoto riippuu monesti toimipaikasta ja toimintaympäristöstä. Kaikkia lääkitysmuutoksia ei voi tehdä kerralla eikä usein kannatakaan. Oleellista yhteenvedossa lääkärille on kuitenkin selkeä lääkitysmuutosehdotus ja tähän hyvä perustelu. Mahdollisten lääkärin tekemien lääkitysmuutoksien jälkeen asiantuntija huolehtii, miten tieto muutoksista kerrotaan asiakkaalle/potilaalle.

Lääkehoidon arvioinnin toiminnan kehittäminen

Lääkehoidon arviointien tarkoituksena on ennaltaehkäistä vääränlaisesta lääkityksestä aiheutuvia seurauksia ja kustannuksia sekä ylläpitää etenkin ikäihmisten mahdollisimman laadukasta elämää. Moniammatillinen toiminta ryhmäytyy vähitellen toimipaikkaan ja tämä vaati aluksi joskus ponnisteluja asiantuntijalta, jotta osaaminen saadaan näkyväksi. Lisäksi tarvitaan aktiivisuutta ja toiminnan jatkuvaa kehittämistä entistä asiakas- ja potilaslähtöisemmäksi. Vaikka samat periaatteet toimivat arviointien pohjalla, ei toimintamallia voi kopioida suoraan toimintayksiköstä toiseen. Toimintamallien ja käytänteiden erilaisuudesta johtuen myös niiden vertailu ja vaikuttavuuden tutkiminen on haastavaa. Toiminnan kehittäminen yksikön tarpeisiin vaatii opitun ja osaamisen soveltamista käytäntöön, mikä on lääkehoidon arvioinnin asiantuntijuuden ydin.

”Asiantuntijuus on korkeatasoista osaamista, jossa tiedot, taidot ja itsesäätely ovat syvällisesti yhdistyneet joustavaksi toiminnaksi ja joka kehittyy jatkuvasti. Asiantuntija toimii kokemuksen perusteella.”

Jonna-Carita Kanninen
proviisori, LHKA-pätevyys, tohtorikoulutettava

ADUCATE, Itä-Suomen yliopisto
https://lhkaadvanced.fi/

Ne rakkaat ajatukseni

Edellisessä blogissa herättelin ajatuksia dialogista tai oikeastaan sen harvinaisesta esiitymisestä. Dialogi on kuitenkin taito, jonka voi oppia. Mielestäni dialogiin liittyy omista ajatuksista irtautuminen, tietynlaisen tarkkailijan roolin ottaminen.

Isaacsin mukaan dialogi edellyttää varmuudesta luopumista ja suuntaamista epävarmuutta kohti. Dialogissa höllätään otetta ja kuunnellaan eri mahdollisuuksia, erityisesti sellaisia mahdollisuuksia, jotka eivät muutoi ilmenisi. Dialogi siis yllättää osapuolet. Milloin viimeksi keskustelu on yllättänyt sinut uusilla ajatuksilla?

Dialogia estää, jos kiinnitymme ajatuksiimme, näkökulmiimme ja mielipiteisiimme. Tällöin hylkäämme tuntemattomat näkökulmat ja vastustamme epämukavuutta. Isaacsin mukaan dialogi on olemisen laatua (quality of being). Millaista tämä dialogin mahdollistava oleminen on?

Isaacs kuvaa dialogia osallistumisen (participation), koherenssin (coherence), tietoisuuden (awareness) ja paljastumisen (unfoldment) periaatteiden kautta. Osallistuminen on kokonaisuuden hahmottamista ja ajatuksien tiedostamista. Yleensä näemme vain kokonaisuuden osia, jolloin näkökulmamme kaventuu esimerkiksi omiin ajatuksiimme ja näkökulmiimme. Meidän tulisi tarkkailla ajatuksiamme lintuperspektiivistä ja nähdä ne osana dialogia (ei vain ainoana totuutena). Näin voisimme helpommin saada etäisyyttä mieleen pulpahtaviin ajatuksiin ja tilanteessa syntyviin tulkintoihin sekä siten voisimme helpommin pidättäytyä reagoimasta.

Lueskelin Eckhart Tollen kirjaa Läsnäolon voima. Tolle esittää kiinnostavan ajatuksen, joka hyvin liittyy dialogiin. Mikäli samaistumme ajatuksiimme, niin pidämme niistä kiinni. Tämä ilmenee keskusteluissa, joissa osapuolet esittävät ajatuksiaan, mielipiteitään. Mikäli näkökannat eroavat, niin osapuolet pyrkivät perustelemaan mielipiteitään. Joskus tämä johtaa väittelyyn. Tämä saattaa Tollen mukaan johtaa ”pieneen kuolemaan”, jos osapuoli kokee mielipiteensä hävinneen väittelyn. Tämän takia osapuolet pyrkivät sinnikkäästi voitokkaasti perustelemaan ja voittamaan väittelyt, koska Minä = ajatukseni. Tämä katkaisee yhteyden.

Toinen vaihtoehto on erottaa minä ja ajatukset toisistaan. Mielen tehtävänä on tuottaa ajatuksia. Me valitsemme ne hyödyllisimmät käyttöömme. Dialogissa tämä tarkoittaa sitä, että ajattelemme yhdessä. Molemmat osapuolet tuottavat ajatuksia työstettäväksi. Ajatukset ovat osa kokonaisuutta, osa dialogia. Ajatukset ovat yhteistä työskentely-materiaalia. Aivan kuin Harry Potter kirjoista tuttu hahmo Dumbledore vetää taikasauvalla muistojaan esille, niin me kerromme mieleemme putkahtaneita ajatuksia toisillemme ja tuomme ne yhteiseen työskentelyyn. Ja tämä mielestäni on Isaacsin mainistemaan osallistumista (participation). Mieli tuottaa ajatuksia. Jalostetaan niitä yhdessä.

Mitä tuumaat? Mikä mahdollistaa dialogin?

Arttu

Kirjoittaja toimii Aducatessa ratkaisukeskeisenä valmentajana ja pitää koulutuksia vuorovaikutukseen liittyen.

 

 

Opinnäytetyö syventää rakennusterveyden asiantuntemusta

Sisäilmaongelmien tutkimisen ja korjaamisen kysymyksiin on etsitty ratkaisuja koko 2000-luvun ajan myös rakennusterveysasiantuntijakoulutuksen (RTA) opinnäytetöissä. Niiden aiheiksi nousee usein haastaviakin käytännön ongelmia ja kehittämistarpeita. Opinnäytetyö on parhaimmillaan antoisa omaan työhön liittyvä rakennusterveyden eri osa-alueiden ymmärtämistä syventävä hanke, jossa joudutaan pohtimaan myös epävarmuuksia ja kehittämisideoita. Kokosin tähän muutamia esimerkkejä ja pyysin myös tekijöiltä kommentteja opinnäytetyön merkityksestä osaamisen syvenemisessä.

Vaikka opinnäytetyön aiheen ei tarvitse olla uusi ja erikoinen, moni on kuitenkin innostunut tarttumaan rohkeasti johonkin ajankohtaisen käytännön kehittämishaasteen. Se nostaa opiskelumotivaatiota ja on usein suuresta työmäärästä huolimatta lopulta varsin palkitsevaakin. Se antaa eväitä myös RTA:lle tärkeään jatkuvaan oppimiseen, missä olennaista on avoin ja tutkiva ote oman alan kehittämiseen, kriittinen kokonaisvaltainen ajattelu sekä kyky ymmärtää ja soveltaa uutta tutkimustietoa.

Ilmanvaihdon jaksotuksen ja osatehokäytön vertailututkimus

Ilmanvaihtojärjestelmien ja painesuhteiden hallinnan haasteet hyvin tunteva Antti Alanko vertaili opinnäytetyössään varsin laajalla aineistolla ilmanvaihdon jaksottaisen ja osatehokäytön vaikutusta käytönaikaiseen sisäilman laatuun.

Painesuhteiden hallinnan haasteet nousivat esiin ilmanvaihdon käyttötavasta riippumatta kaikissa neljässä kohteessa ja tutkimuksen alkuvaiheessa.

Antti Alangon savukokeiden videoraportti

Tulosten mukaan ilmanvaihdon jaksottainen ja osatehokäyttö oikein säädettynä eivät eronneet merkittävästi toisistaan sisäolosuhteiden kannalta, mutta oleellista on varmentaa ilmanvaihdon toiminta kaikilla tehotasoilla ilmamäärämittauksin ja paine-eron seurannalla.

Työn tuloksia onkin hyödynnetty sisäilmayhdistyksen ja kuntien sisäilmaverkoston uusissa ilmanvaihdon jaksotuksen ohjeistuksissa julkisille palvelurakennuksille. Are Oy:ssa työskentelevä Antti kertoo, että opinnäytetyöllä oli suuri merkitys, jonka myötä hän pääsi mukaan moneen valtakunnalliseen kehityshankkeeseen.

Työn myötä tuli perehdyttyä harvinaisen laajasti alan kirjallisuuteen ja tutkimuksiin, mihin ei tavanomaisesti tunnu löytyvän riittävästi aikaa. Otin työhön myös sellaisia mittauksia, joita en tavanomaisesti ole tehnyt. Hyvien ohjaajien kautta sain myös paljon hyviä kontakteja.

Homekoira vai kuntotutkija?

Koirien ylivertaisen hajuaistin menestyksekäs hyödyntäminen metsästyksessä ja viranomaistehtävissä sai Timo Juvosen ihmettelemään, miksi homekoirien käyttöä rakennusten kuntotutkimusten apuvälineenä kyseenalaistetaan. Timo vertailikin opinnäytetyössään kuntotutkijan tutkimustuloksia ja homekoiran ilmaisujen eroja kuudessa eri kokoisessa julkisessa rakennuksessa ja totesi havaintojen tukevan pääosin toisiaan. Timon mukaan kuntotutkimuksessa päästäisiin parhaaseen tulokseen, jos käytettäisiin tasotestattuja koiria yhdessä ammattitaitoisen kuntotutkijan kanssa. Kaikkien tutkimusmenetelmien virhelähteet pitää tiedostaa ja tutkimusajankohdan painesuhteisiin pitäisi kiinnittää erityistä huomiota.

Juvonen vertaili kuntotutkijan tutkimutuloksia ja homekoiran ilmaisujen eroja

Valmistumisen jälkeen FCG:n rakennusterveys ja sisäilmasto -yksikön palvelukseen siirtynyt Timo Juvonen miettii, miten saisi tilaajat ymmärtämän homekoiran höydyt paremmin. Toisaalta hän myöntää, että olisi itsekin epäluuloisempi koiratutkimuksia kohtaan, jos ei olisi kokemusta homekoirista.

Voiko tiivistyskorjaus onnistua?

RTA-koulutuksen ohjausryhmässäkin opiskelijoita edustaneen Janne Riutanheimon mukaan opinnäytetyö oli suuri ja opettavainen osuus RTA-opinnoissa, vaikka kirjoittamista työssään muutenkin jatkuvasti tekee. Janne hyödynsi opinnäytetyönsä kohdetta monella RTA-opintojen jaksolla ja lopulta työstä tulikin laaja kokonaisuus kattaen koulurakennuksen kuntotutkimuksen, korjausten suunnittelun ja toteutuksen sekä korjausten laadunvarmistuksen ja onnistumisen arvioinnin. Toki erityisesti tiivistyskorjausten onnistumista pitää seurata säännöllisesti myös tulevaisuudessa, koska niiden pitkäaikaiskestävyydestä on vielä varsin vähän näyttöä.

Jannen työssä korostui riittävä panostus kuntotutkimuksen laatuun ja hyödyntämiseen korjaussuunnittelussa. Hän kehitteli myös uudet tasomääritykset tiivistyskorjauksille.

RTA-opiskelijoiden kokemuksia ja vinkkejä

RTA-opinnäytetyö on lähtökohtaisesti näyttötyö, jonka päätavoite on osoittaa kokonaisvaltainen ymmärrys rakennusterveyden eri osa-alueiden merkityksestä. Usein opinnäytetyön lähtökohtana onkin moniongelmaisen rakennuksen kuntotutkimus, jossa tarvitaan osaamista rakennetekniikasta, sisäolosuhteista, mikrobiologiasta, ilmanvaihdosta ja painesuhteista sekä kokonaisuuden huomioon ottavasta altistumisen arvioinnista. Samalla opitaan myös sujuvaa kirjallista ja suullista viestintää ja ehkä jopa kriisiviestintää, jos tutkimuskohteessa on ollut paljon oireilua. Ihannetapauksessa RTA-opiskelija voi hyödyntää opinnäytetyön kohdetta myös eri opintojaksojen harjoitustöissä siten, että kuntotutkimusmenetelmät -opintojaksolla homma lähtee liikkeelle kuntotutkimussuunnitelmalla ja lopulta rakennetekniikan jaksolla tietoja on riittävästi myös vähintään alustavan korjaussuunnitelman laadintaan.

Kokeneet rakennusterveysasiantuntijat toimivat usein myös uusien opinnäytetöiden ohjaajina, mutta usein myös omalta RTA-ryhmältä saa arvokkaita ideoita ja palautetta opinnäytetyöhön. Se poikii usein kokemusten ja neuvojen jakamisen perinteen uran edetessä. Janne Riutanheimo onkin valmis antamaan opinnäytetöiden aiheita ja ohjausta oman yrityksensä hankkeiden parissa ja suosittelee opiskelijoita kehittelemään aihetta jo opiskelun alkuvaiheessa. Timo Juvonen rohkaisee kiinteistöjen omistajia tarjoamaan kohteiden tutkimuksia opinnäytetöiden aiheiksi ja toivoo, että joku innostuisi myös tutkimaan laajalla aineistolla homekoiratutkimusten luotettavuutta. Antti Alangolla on myös mielessä ilmanvaihtoon ja sisäilmaolosuhteisiin liittyviä tutkimusaiheita ja aineistoja. Hänen kannustaa myös aktiiviseen yhteistyö tilaajien ja mittauspalveluita tarjoavien yritysten kanssa, mikä mahdollistaa laajemmat aineistot ja lisää työn painoarvoa.

RTA-opinnäytetyöt vaikuttavat olevan varsin arvostettuja ja niitä luetaan melko laajasti, joten panostus tuskin menee hukkaan, jos työn aihe on hyvä.”   

Aducaten www-sivuilta on ladattavissa toistasataa 2010-luvulla valmistunutta opinnäytetyötä. Opinnäytetöiden ohjaaminen tarjoaa hyvän näköalapaikan ja mahdollisuuden vaikuttaa alan kehittämiseen. Tervetuloa mukaan yhteistyöhön tarjoamalla aiheita ja/tai aineistoja, antamalla palautetta tai jopa ohjaamalla uusia opinnäytetöitä!

Kari Pasanen
RTA-koulutuksen opinnäytetöistä vastaava suunnittelija Aducatessa, kari.pasanen@uef.fi

Artikkelissa viitatut opinnäytetyöt

Alanko Antti 2018.  Ilmanvaihdon käyttötapojen ja käyttötasojen vaikutus sisäilmaan koulurakennuksissa.

Savukokeiden videoraportit

Juvonen Timo 2018. Rakennusteknisen kuntotutkimuksen ja homekoiran käytön vertaaminen rakennusten mikrobivaurioiden paikallistamisessa.

Riutanheimo Janne 2018. Voiko tiivistyskorjaus onnistua? Alakoulun kuntotutkimuksen ja sisäilmakorjauksen arviointi.

Tutustu rakennusterveysasiantuntija ja sisäilma-asiantuntijakoulutuksiimme

Harvinaista herkkua?

Osallistut työpaikan palaveriin. Tarkoituksena on keskustella uusista työtiloista. Nopeasti huomaat, että asia herättää intohimoja suuntaan ja toiseen. Osa työtovereista hihkuu intopinkeänä uusien työtilojen toimivuutta. Toiset taas suhtautuvat epäilevästi tilojen toimivuuteen. Pyrit nostamaan esille uuden näkökulman. Eräs kollega nopeasti vastaa ehdotukseesi; se tuntuu kritiikiltä. Ajatus vilahtaa mielessä: ”Nyt se ei ymmärrä ja tahtoi vain jyrätä.” Pyrit vielä kerran esittämään näkökulmasi uudella tavalla. Koet, että kommenttisi ei saa ymmärrystä. Nostat hieman ääntäsi ja väität vastaan. Annat ymmärtää, että työtoverisi ei nyt oikein ymmärrä asian laittaa. Kasvoilta näet, että menit liian pitkälle. Nolottaa. Onneksi saat asian sovittua palaverin jälkeen, mutta tilanteesta jää hapan maku. Ja itse asia (ne uudet työtilat) jäi edelleen pöydälle odottamaan taidokkaampaa vuorovaikutusta.

Kirjassaan Dialogue and The Art of Thinking Together William Isaacs esittää, että liian usein ajattelemme yksin ja liian vähän yhdessä. Tämä yksin ajattelu saattaa johtaa tilanteisiin, jossa vuorovaikutuksen osapuolet jäävät eri puolelle verkkoa. Yhdessä ajattelemisen taito mahdollistaa samalle puolelle verkko siirtymisen, vaikka se ei ole aina tarkoitus.

Vuorovaikutus voi olla keskustelua tai taitavaa keskustelua. Taitavassa keskustelussa osapuolet pyrkivät perustelemaan oman näkökantansa. Tätä kuulee usein asiantuntijoiden palavereissa ja joskus myös johtoryhmissä. Isaacs esittää, että usein taitava keskustelu lipsuu väittelyn puolelle. Väittelyn tarkoituksena on voittaa, jolloin on voittaja ja häviäjä. Voittaja saa mielipiteensä esille, ja joskus se toimii päätöksenteon perustana.

Isaacs ehdottaa, että me voisimme päästä pidemmälle kohti dialogia. Dialogi on merkityksen virtausta. Tällöin ajatukset eivät ole meidän omia, vaan yhteisiä. Aivan kuin ajatukset olisivat keskustelijoiden välissä, irti osapuolista. Isaacsin mukaan dialogi edellyttää tietynlaisia taitoja, jotka pakottavat meidät pidättäytymään tavallisista reaktiostamme ja jäädyttää ajatuksemme. Tällöin taitavasti hallitsemme ajatuksiemme tulimerta. Osaamme ottaa ajatukset vain ajatuksina. Ne eivät ole yhtä kuin me.

Dialogi lisää osapuolten näkemystä asiasta. Dialogissa lopputulos on yhteinen, koska se on yhdessä ajateltu. Parhaimmillaan dialogi etenee generatiiviseen dialogiin, jolloin luomme jotain uutta.

Isaacs esittää, että aito dialogi on harvinaista herkkua. Mitä tuumaat, milloin viimeksi olet päässyt dialogiin, tilanteeseen, jossa ajattelut yhdessä toisen henkilön kanssa? Sanot sellaisia asioita, jotka ovat aivan uusia sinulle itselle? Sanot sellaisia ajatuksia, joita yksin ajatellen et olisi kyennyt tuottamaan. Mikä mielestäsi mahdollistaa aidon dialogin? Laita kommenttia.

Arttu

PS Minulla on ajatus hautumassa yhdestä asiasta, joka voisi auttaa dialogiin pääsemisessä. Ehkäpä siitä sitten seuraavassa blogissa, kun ensin pääsen ajattelemaan asiaan jonkun kanssa…

Pienet askeleet

Saavut raskaan työpäivän jälkeen kotiin. Teet ruuaksi kanapastaa, jossa on höysteenä tuoretta tomaattia, basilikaa ja oliiviöljyä. Olet niin nälkäinen, että melkein ahmit ruuan. Ah, mikä nautinto. Raivaat pöytää ja samalla huomaat pienen makeannälän kielen päällä. Saat tiskit tiskoneeseen, ja napinpainalluksella tiskone alkaa hurisemaan. Huomaat käveleväsi kohti nurkkakaappia, jossa on sukulaisen tuoma suklaarasia. Vilkuilet hieman ympärillesi, jotta lapset eivät huomaa toimintaasi (ethän siis tahdo opettaa tätä tapaa lapsellesi). Nappaa vain yhden suklaan suuhusi. Mmm….. ….ja seuraavana päivänä huomaat tämän toistuvan.

Kyseinen suklaapala painaa 6,5 grammaa. Jos vuoden jokaisena päivänä nautin yhden suklaan, niin se tekee reilut 2,3 kiloa suklaata vuodessa. Tämä on noin 13333 kcal vuodessa, joka vastaa noin 2,1 kiloa kehon rasvakudosta. Jos tämän määrän tahtoo kuluttaa liikkumalla, niin se tarkoittaa juosten (10 kmh) 18,2 tuntia, kävellen (6 kmh) 44,4 tuntia tai kuntosalilla 57,9 tuntia. Pienestä toistuvasta asiasta tulee jonkinmoinen määrä suklaata, läskiä ja kuntoilutunteja.

Pienet toistuvat asiat voi kääntää myös voimavaraksi. Ratkaisukeskeisyyden yksi tunnuspiirre on pienet askeleet, joita tehden pyritään tavoitteisiin. Pienet askeleet on helpompi aloittaa ja niitä riittävän monta kertaa toistamalla saa isoja (hyödyllisiä ja haitallisia) muutoksia aikaiseksi. Jokaisena päivänä toistetuilla asioilla on kerrannaisvaikuttavuutta. Soitatko joka päivä yhdelle uudelle asiakkaalle? Sanotko päivittäin kollegalle huomenta tai annat hänelle vahvistavaa palautetta? Yllätätkö yhden asiakkaan päivittäin (toivottavasti jollain myönteisellä tavalla)?

Valmentavassa haastattelussa autamme valmennettavaa määrittelemään tavoitteensa ja kuvaamaan pienet askeleet tavoitteen saavuttamiseksi. Pienet askeleiden kannattaa olla konkreettisia, toiminnallisia sekä paikkaan ja aikaan sidottuja (mitä, missä, milloin). Tämä lisää pienten askeleiden toteutumisen todennäköisyyttä. Valmentaja (esimerkiksi esimies) myös huomaa edistymistä (pienten askeleiden toteutuminen) ja antaa siitä vahvistavaa palautetta valmennettavalleen. Arvostuksella ja myönteisellä huomiolla on se jännä vaikutus, että lisää pienten askeleiden ottamista.

Joskus pitää aloittaa kukkakepistä, jotta pääsee raskaisiin painoihin.

Arttu Puhakka

Arttu
ratkaisukeskeinen valmentaja
tietoisuustaito-ohjaaja

 

Lottoa lauantaisin – potteja potilaille

lta_webinaari2

On lauantai-ilta ja television äärellä jännitetään saunanraikkaana osuisiko miljoonapotti vihdoin kohdalle. Todennäköisyydet ovat pienet, mutta mahdollisuus on kuitenkin olemassa. Vaikka ei jättipottia tänään tulisi, voisi pienempikin voitto yllättää, niitä sentään jaetaan enemmän. Pallot pyörivät arvontakoneessa ja alkavat tipahdella paikoilleen, vaikka ajatus päävoitosta tuntuu lähes mahdottomalta, silti vatsanpohjan perhoset alkavat hipsutella siivillään: jospa tänään kuitenkin lykästäisi?

Lottoa pelataan paljon, vaikka todennäköisyydet tiedetään pieniksi, lähes mitättömiksi. Koska voiton mahdollisuus tiedetään ja tunnistetaan, sitä tavoitellaan kuumeisesti. Melkein joka viikko joku lopulta pääpotin voittaakin.

Mitä jos kyse ei olisikaan kivasta rahapalkinnosta vaan epätodennäköisestä tapaturmasta? Uskotaanko sen voivan osuvan omalle kohdalle vai luotetaanko siihen, että eihän näin ole ennenkään käynyt? Terveydenhuollossa harvoin halutaan jättää mitään sattuman kaupaksi, mutta silti suunnitellusta poikkeavia tilanteita ilmenee ja tapahtuu myös potilaan hoidossa, niin ikäviä kuin mukaviakin.

Lääkityspoikkeamat terveydenhuollossa ovat kuin käänteisiä lottopotteja, joiden todennäköisyys on kuitenkin lottovoittoa suurempi (Veikkaus 2019,  Ivanitskiy 2013). Niiden kohdalla ei kuitenkaan ole kyse pelkästään rahasta vaan myös potilaiden terveydestä ja hyvinvoinnista. Useammin potilas kohtaa kuitenkin vähemmän vakavan, mutta silti haitallisen lääkityspoikkeaman. Potilas voi esimerkiksi saada pahemman infektion, kun antibiootti ei yhteisvaikutuksen myötä tehoakaan, tai kärsii kivusta epäonnistuneen kipulääkevalinnan myötä. Joskus harvoin jonkun epäonnisen kohdalle osuu ”pääpotti” eli vakava lääkityspoikkeama, joka johtaa vammautumiseen tai peräti kuolemaan, esimerkiksi liian vahingossa kymmenkertaistuneen syöpälääkeannoksen myötä. Ikäviä haittatapahtumia kohdatessa eivät raha-asiat paina puntarissa, mutta lääkityspoikkeamat aiheuttavat inhimillisen tuskan lisäksi myös paljon taloudellista vahinkoa (WHO 2017).

Jos kerran loton todennäköisyydet tunnistetaan ja mielletään mahdollisiksi saavuttaa, miksei sitten myös lääkityspoikkeamiin suhtauduttaisi samalla tavalla? On olemassa työkaluja ja suojauksia, joilla ikävien sattumien todennäköisyyksiä saadaan pienennettyä, joten niihin tulisi panostaa vähintään samalla intesiteetillä kuin joka lauantaiseen lottoarvontaan (Montesi&Lechi 2009). Se vaatii resursseja ja paneutumista toiminnan kehittämiseen, mutta nämä panostukset kannattavat paremmalla onnistumisprosentilla kuin lottoon sijoittaminen. Uhkapeli ei terveydenhuollossa kannata.

Valkonen-Ville-net

Ville Valkonen
Suunnittelija, proviisori

 

Ratkaisukeskeinen vuorovaikutus opetuksessa

Keväällä 2017 järjestimme kaksi Ratkaisukeskeinen vuorovaikutus -kurssia osana Opetushallituksen rahoittamaa Lasten ja nuorten voimavarojen, tunnetaitojen ja vuorovaikutustaitojen vahvistaminenkoulutuskokonaisuutta. Tässä blogissa esittelemme kurssia ja sen aikana kerättyjä hyviä käytänteitä.

Koulutuskokonaisuus sisälsi Ratkaisukeskeinen vuorovaikutus -kurssin, jonka aikana osallistujat tutustuivat ratkaisukeskeisyyden tunnuspiirteisiin (ks. esimerkiksi 1, 2, 3, 4) ja harjoittelivat sen soveltamista erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Yhtenä harjoitelluista menetelmistä oli valmennuskeskustelu. Kurssilaiset tutustuivat, kuinka ratkaisukeskeisyyttä voidaan soveltaa lasten ja nuorten kanssa. Tästä hyvänä esimerkkinä toimi Ben Furmanin Muksuoppi.

Lisäksi osallistujat kokeilivat ratkaisukeskeistä lähestymistapaa lasten ja nuorten kanssa. Tässä koottuna keskeisiä havaintoja kokeiluista:

  • 39 kokeilua
  • joista 8 kohdistui erityistä tukea tarvitseviin lapsiin
  • kokeiluista 19 toteutettiin alakoulussa, 4 yläkoulussa, 1 lukiossa, 3 omaan lapseen

Kokeiluista 16:ssa tapauksessa tarkoituksena oli tukea lasta uuden taidon oppimisessa. Opeteltavia taitoja oli mm. kertotaulujen opetteleminen, viittaaminen, paikallaan pysyminen, tehtävien aloittaminen itsenäisesti, taito olla purematta opettajaa, oppia pysähtymään ennen tekemistä, muiden mukaan ottaminen leikkeihin, läksyjen tekeminen, itsensä rauhoittaminen, yrittäminen, helpoimmasta tehtävästä aloittaminen, säännöllinen wc:ssä käyminen, jonoon asettuminen rauhallisesti ja koiranpennun lähestyminen rauhallisesti. Kokeilut toteuttaneet henkilöt raportoivat, että yhdeksässä tapauksessa lapset saavuttivat tavoitteen eli oppivat opeteltavan taidon ja että seitsemässä tapauksessa tapahtui myönteistä edistymistä taidon oppimisessa. Suurimmassa osassa tapauksista kokeilut tukivat taidon oppimista.

Viidessä kokeilussa keskeisenä asiana oli ongelman tavoitteellistaminen, joka on yksi ratkaisukeskeisyyden tunnuspiirteistä. Ratkaisukeskeisyydessä ei niinkään kysytä mistä ongelma johtuu, vaan mitä sen tilalle toivotaan (tavoite). Lue lisää esimerkiksi täältä.

Muut kokeilut kohdistuivat valmennuskeskustelun hyödyntämiseen (5 kpl), vahvistavan palautteen antamiseen (3 kpl) ja ratkaisupuheen vahvistamiseen (1 kpl). Valmennuskeskustelun ns. perusrunko antaa valmiin rautalankamallin keskusteluille, joiden tarkoituksena on tukea keskustelukumppania saavuttamaan tavoitteensa tai ratkaisemaan kohtaamansa ongelman. Nämä valmennuskeskustelut ovat tavoitteellisia, ja näissä kokeiluissa tavoitteeksi määriteltiin suuttumuksen purkaminen hallitusti, rauhoittaa oppitunnit oppimiselle, kotitehtävien tekeminen ajoissa, käyttäytymisen parantaminen oppitunnilla ja mielekkäältä tuntuva koulunkäynti.

Koulutukseen osallistuneilta kysyttiin hyviä käytänteitä, joita he voisiva suositella muille opettajille. Tässä keskeisiä ehdotuksia:

  • kuuntele oppilasta
  • anna ja varaa aikaa (valmennus)keskusteluille
  • määrittele selkeät opittavissa olevat tavoitteet
  • seuraa lapsen oppimista
  • etene pienin askelin
  • anna vahvistavaa palautetta myös pienistä edistymisen askeleista
  • kodit mukaan uuden taidon oppimisen tukemiseen
  • kouluttaudu
  • koko työyhteisö mukaan ratkaisukeskeisyyden soveltamiseen
  • tarkkaile itseäsi, muistatko olla ratkaisukeskeinen.

 

Arttu ja Sanna
Kirjoittavat työskentelevät Itä-Suomen yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelu Aducatessa

arttu.puhakka@uef.fi sanna.soppela@uef.fi

Käytännössä: Positiivisen psykologian menetelmät opetuksessa

Opetushenkilöstölle tarkoitettuun positiivisen psykologian kokeiluohjelmaan on ollut tunkua. Sen takia jaamme parhaita paloja niille, jotka eivät päässeet mukaan.

Tarkoituksena oli, että osallistujat kokeilivat positiivisen psykologian menetelmiä lasten ja nuorten kanssa. Kokeiluja tekivät toimivat erityisopettajina, aineenopettajina, luokanopettajana tai koulunkäynnin avustajina. Kokeiluja toteutettiin 35 kappaletta, joista 12 kohdistui erityistä tukea tarvitseviin lapsiin ja nuoriin. Suurin osa kokeiluista tehtiin alakoulussa; vain neljä yläkouluikäisten kanssa. Kokeilut kohdistuivat yleensä opetettavaan ryhmään/luokkaan. Kokeilluista 23 liittyi tietoisuustaitoihin, neljä vahvuuksien tuntemiseen ja tunnistamiseen, kolme huomion suuntaamiseen myönteisiin asioihin (kuten onnistumiset), kaksi mindset -ajatteluun, yksi kiitollisuuteen ja yksi empatiaan.

Kokeiluja tehneet opettajat kertoivat, että harjoitukset eivät vieneet paljoa aikaa oppitunnista. Parhaimmin menetelmät näyttivät toimineen, kun ne sisällytettiin arkeen esimerkiksi tunnin alkuun tai loppuun. Esimerkiksi tietoisuustaitoharjoitus saattoi kerrallaan kestää 2-4 minuuttia, jolloin jäi riittävästi aikaa oppitunnin varsinaiselle sisällölle. Kokeilut kestivät yhdestä kerrasta useaan viikkoon. Keskimäärin kokeilu kesti reilut kaksi viikkoa. Toisin sanoen yhtä menetelmää kokeiltiin noin kahden viikon ajan.

Tietoisuustaitoja kokeilleista kymmenen opettajaa raportoi ryhmän/luokan rauhallisuuden vahvistuneen ja työskentelyn rauhoittuneen. Tämä näkyi mm. keskittymisenä tehtäviin. Yleisin harjoitus (17/23) oli hengityksen tarkkaileminen. Tietoisuustaitoihin liittyvien kokeilujen kommentointiin myös vahvistaneen oppilaiden taitoa kuunnella ohjeita ja keskittyä tehtäviin, rauhoittaneen siirtymävaihteita (esim. siirtyminen ruokailuun), vahvistaneen oppilaiden tietoisuustaitoja (harjoitukset sujuivat harjoittelun myötä sujuvammin). Tietoisuustaitojen mainittiin myös antaneen oppilaille välineen rauhoittumiseen. Neljässä kokeilussa ei havaittu vaikutuksia. Näissä tapauksissa kokeilujen pituudet olivat yksi kerta, neljä kertaa, neljä kertaa ja useita kertoja. Tietoisuustaitojen voidaan todeta suurimmassa osassa tapauksissa tuottavan hyvinvointia luokkaan.

Vahvuuksiin liittyvien kokeilujen myötä oppilaat tulivat tietoiseksi vahvuuksista (että niitä ylipäätään on) ja oppivat myös tunnistamaan ja sanoittamaan niitä itsessään ja muissa oppilaissa. Kokeiluissa (3 kpl), joiden tarkoituksena oli suunnata oppilaiden huomiota myönteisiin asioihin (mm. päivittäiset onnistumiset), kahdessa havaittiin myönteistä kehitystä. Oppilaiden nähtiin oppivan havaitsemaan ja sanoittamaan omia ja toisten onnistumisia. Carol S. Dweckin lanseeraamaa Growth mindset -ajattelua sovellettiin kahdessa tapauksessa. Molemmissa kokeiluissa nähtiin pientä myönteistä muutosta uskoon omasta oppimiskyvystä. Kokeiluja tehneet kokivat, että alakouluikäiset lapset kokivat aiheen aika vaikeaksi, mikä selittänee pientä muutosta asiassa.

Kokeiluja tehneitä henkilöiltä pyydettiin myös jakamaan hyviä käytänteitä, joita he voisivat suositella muille. Suurin osa hyvistä käytänteistä kohdistui tietoisuustaitoihin. Kokeiluja tehneiden henkilöiden mukaan harjoituksien tekemistä auttaa, jos opettaja itse on ”vihkiytynyt” asiaan, harjoituksia toistetaan säännöllisesti esimerkiksi päivittäin, harjoitukset liitetään siirtymätilanteisiin eli esimerkiksi siirtyminen ruokailuun tai tunnin alkuun ja harjoitukset ovat lyhyitä, esimerkiksi kaksi minuuttia kestäviä.

Koulutukseen osallistujat myös oppivat soveltamaan harjoituksia. Eräs opettaja kertoi, että luokan oppilailla oli vaikeuksia tehdä harjoitusta, jossa seurataan hengitystä. Tällöin opettaja keksi näyttää oppilaille videota aalloista, jotka paiskautuvat rantaan. Opettaja ohjeisti oppilaitaan valitsemaan yhden aallon ja seuraamaan sitä rantaan saakka. Oppilaiden oli helpompi seurata liikkuvaa aaltoa kuin hengitystään. Tämä harjoitus opettajan mukaan vahvisti rauhallisuutta ryhmässä.

Tietoisuustaitoharjoituksista toimivimmiksi mainittiin hengityksen tarkkaileminen tavalla, jossa huomio suunnataan siihen kohtaan kehoa, jossa hengitys tuntuu voimakkaimmin. Kukan terälehti -harjoitus myös mainittiin toimivaksi. Siinä hengitystä seurataan samalla sulkemalla ja avaamalla käsiä hengityksen tahdissa (aivan kuin kukan terälehdet aukenevat ja sulkeutuvat). Hengitystä voi myös tarkkailla asettamalla hernepussin rintakehän päälle ja seuraamalla hernepussin liikettä. Muutaman kokeilija raportoi, että oppilaat pitivät tästä harjoitukset enemmän, kun hernepussi sijoitettiin otsalle, ei rintakehän päälle.

Tietoisuustaidot olivat suosituin kokeiluun valittu menetelmä. Koulutukseen osallistujien kertomuksista on pääteltävissä, että tietoisuustaitoja kannattaa kokeilla useamman viikon ajan. Yksittäiset tai muutaman päivän kestävät kokeilut eivät tuottaneet muutoksia luokan hyvinvointiin. Mitä yksinkertaisempi harjoitus, sitä parempi. Vilkkaammilla lapsilla liikkeen yhdistäminen harjoitukseen näyttäisi toimivan.

Positiivisen psykologian kokeiluohjelma toteutettiin Opetushallituksen rahoittamassa Lasten ja nuorten voimavarojen, tunnetaitojen ja vuorovaikutustaitojen vahvistaminen -koulutushankkeessa, joka on osa opetustoimen täydennyskoulutusta.

Arttu ja Sanna
Kirjoittavat työskentelevät Itä-Suomen yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelu Aducatessa.

arttu.puhakka@uef.fi, sanna.soppela@uef.fi

 

Nosteessa: Positiivisen psykologian menetelmät opetuksessa

Lasten ja nuorten voimavarojen, tunnetaitojen ja vuorovaikutustaitojen vahvistaminen –koulutuskokonaisuus näyttää kiinnostavan. Ensimmäisellä kerralla hakijoita koulutukseemme oli kolme kertaa enemmän kuin mitä voimme ottaa. Toinen kierros on menossa saman innostuksen siivittämänä. Tässä ensimmäisen koulutuksen sisällön parhaita paloja niille, jotka eivät päässeet mukaan.

Koulutuskokonaisuus alkoi Positiivisen psykologian kokeiluohjelmalla, jonka alussa osallistujat tutustuivat tietoisuustaitoihin ja niitä koskeviin tutkimustuloksiin opetuksen, oppimisen ja neurotieteiden näkökulmasta. Osallistujat saivat myös omakohtaisen kokemuksen tietoisuustaitojen harjoittelemisesta, minkä tarkoituksena oli vahvistaa opettajan kykyä toteuttaa harjoituksia lasten ja nuorten kanssa.

Koulutuksen toisessa osassa sukelsimme myönteisiin tunteisiin ja ihmettelimme niiden vaikutuksia kognitiiviseen, fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykykyyn. Osallistujat kokeilivat eri menetelmiä myönteisten tunteiden lisäämiseksi ja vahvistamiseksi. Näille menetelmille yhteistä näyttäisi olevan huomion suuntaaminen asioihin, joista voi syntyä myönteisiä tunteita.

Kolmas osa oli negatiiviset tunteet. Osallistujat kokeilivat eri menetelmiä negatiivisten tunteiden vastaanottamiseksi tavalla, joka ylläpitää ja vahvistaa toimintakykyä. Tässä yhteydessä on syytä korostaa ”positiivinen” ja ”negatiivinen” käsitteiden ongelmallisuutta. Myönteiset tunteet eivät ole vain hyödyllisiä ja negatiiviset tunteet vain haitallisia. Esimerkiksi stressiin liittyy negatiiviseksi koettuja tunteita. Pieni määrä stressiä saa kuitenkin meidät liikkeelle ja tekemään työtehtävät ajoissa valmiiksi. Toisaalta negatiiviset tunteet (kuten myös myönteiset) voivat mennä ”yli”. Liiallinen ja pitkällinen stressi alentaa toimintakykyä. Tunteisiin voitaisiin liittää ajatus ”liukusäätimistä”, jotka auttavat sopivan säädön etsimiseen.

Seuraavaksi osallistujat saivat tietoa vahvuuksien hyödyntämisen vaikutuksista yksilö- ja ryhmätasolla. He tutustuivat vahvuusajatteluun ja harjoittelivat vahvuuksien bongaamista. Osallistujat tekivät vahvuustestin ja pohtivat vahvuuksien toteutumista omassa toiminnassaan haastattelurungon avulla. Lisäksi tutustuttiin kohtaamiseen (positiivinen resonanssi) ja myötätuntoon liittyvään tutkimukseen sekä myötätunnon osa-alueisiin. Osallistujat kokeilivat myös myötätuntomeditaatiota, jolla on tutkimuksissa arveltu olevan myönteisiä vaikutuksia mm. sosiaalisiin suhteisiin.

Koulutuksessa esiteltiin oppimista neurotieteiden ja Carol S. Dweckin lanseeraaman Growth Mindset -ajattelun näkökulmasta. Dweckin käsitteet antavat keinoja vahvistaa oppilaiden uskoa omaan oppimiskykyyn. Viimeisenä aiheena oli resilienssi (kyky ponnahtaa takaisin vastoinkäymisen jälkeen), johon edellä esitellyt asiat näyttäisivät liittyvän.

Osallistujat tutustuivat, harjoittelivat ja kokeilivat positiivisen psykologian menetelmiä omassa opetuksessaan. Näistä kokemuksista sitten seuraavassa blogissa!

 ”Kerro minulle, niin kuuntelen. Näytä minulle, niin ymmärrän. Ota minut mukaan, niin opin.”

Arttu ja Sanna

arttu.puhakka@uef.fi, sanna.soppela@uef.fi

Kirjoittavat työskentelevät Itä-Suomen yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelu Aducatessa.